Tilasimme takkapuita talven varalle. Tietenkin niiden toimitus osui juuri sille päivälle, kun miäs oli työmatkalla. Mutta mikäpäs siinä, olenhan minä riuska likka, hyvästä hyötyliikunnastahan se klapien pinoaminen kävi.
Vähän pinottavaa jätin miähellekin, kun läheskään kaikki puut eivät mahtuneet tuohon varsinaiseen paikkaansa seinänvierustalle eivätkä omat insinööritaitoni riittäneet tarpeeksi tukevien pinonpaikkojen kehittelemiseen. (Joo, olemme puhuneet puuliiterin hankkimisesta varmaan neljä vuotta. Ihme, ettei sellaista vieläkään ole taivaasta tipahtanut tuohon pihamaalle!) Vähän harmitti oma kädettömyys, olisihan se ollut leuhkaa miähen tulla reissultaan kotiin, kun Hyvä ja Käytännöllinen Vaimo on mättänyt kaikki halot nätisti nippuun. Mutta olin minä sentään aika ison osan niistä saanut laitettua, mielestäni olin tehnyt ihan hyvää työtä kuitenkin.
Ja ihan tyytyväinen tuo miäs olikin. Mitä nyt ihan ohimennen tässä eräänä iltana mainitsi, että poltetaas sitten ensi talvena ahkerasti tuota takkaa. Minä tietenkin myöntelemään, että jepjep, toki toki, mistäs tämä nyt sinun mieleesi putkahti?
- No että saan keväällä sitten veneenpenkkini takaisin.
Justiinsa. Hitostako minä voin tietää, että se lastulevyn kappale, joka niin sopivasti istui halkopinon sivutueksi, olikin veneen keskipenkki...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti