Alan epäillä, että olen ehkä joulutonttu. Tai ihan vain tavan tonttu.
Muutama joulukortti jäi viime tinkaan lähetettäväksi, ja lisäksi piti saada postiin tärkeä kirje verotoimistoon. Päätin pudottaa lähetykset laatikkoon koiran iltalenkin yhteydessä - tehokas ajankäyttöhän on ilomme kaiken tämän kiireen ja hässäkän ja melskan keskellä. Sijoitin kuoret kännykkäni alle pianon nurkalle, että varmasti muistaisin ottaa ne mukaan.
Päätin ottaa postille pienen kassin; eivätpä sitten leviäisi kirjekuoret pitkin pientareita, jos tarvitsisi koiran jätöksiä pussiin korjata. Kännykkää ottaessani huomasin saaneeni tekstiviestin: ystävä ehdotti ylihuomisen lounastapaamisen perumista, koska hän oli surun murtama lemmikkinsä menehtymisen johdosta. Ymmärrän tilanteen todella hyvin, olihan kyseinen karvakorva minullekin tuttu. Ja sitä paitsi niin ihanaa kuin minusta olisikin rakasta ystävää nähdä, yhden ylimääräisen liikkuvan osan pyyhkiminen yli kalenteristani tuntui suorastaan helpottavalta ratkaisulta. Pyyhkäisin tipan silmäkulmastani ja naputtelin vastauksen, jossa ilmaisin osanottoni ja että tapaamisen siirtäminen sopisi ilman muuta.
Sitten vain kassi kantoon, heijastinliivit ylle itselle ja koiralle, kengät jalkaan (näin iltapimeällä ei ole sen mätsäämisenkään kanssa niin tarkkaa) ja eiku rapsakkaan talvi-iltaan kohti postilaatikkoa tallustamaan.
Kuka arvaa, miten tarina tästä jatkuu..?
Jjjjep. Postilaatikolle päästyämme kauhaisin kassia - eikähän siellä mitään ollut. Tyhjää kassia olin sitten ulkoiluttanut. Ne kirjeet odottivat edelleen pianon nurkalla.
Minä olen loman tarpeessa. Loman. Tarpeessa. Kipeästi!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti