maanantai 21. joulukuuta 2015

Maanantai

Universumi ei sitten ollenkaan lähestynyt asioita siltä kantilta, että tänään on kuitenkin jouluaatonaatonaatonaatto, vaan paiskasi ihan viimesen päälle maanantailla. Voi elämä mitä kuraa!!! (Sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Molemmat yhtä rankasti veetuttavia seikkoja.)

Olen jo useamman viikon ajan yrittänyt raivata työkalenteriini pientä paussia, sillä viime aikojen työruuhka on tiristänyt minusta kaikki mehut todella huolellisesti irti. Ylevä tavoitteeni oli pitää joulukuun jälkipuolisko kokonaan lomaa. Mutta pah. Aina kun yhden oven pieleen saa kuvaannollisen punaisen valon sytytettyä, ryöpsähtää toisesta ikkunasta jokin projekti, johon olen jo aiemmin lupautunut tai joka muuten vain nyt on täytynyt ottaa vastaan. Näin on päästy sellaiseen tilanteeseen, että jos ihan hiki päässä pusken nyt nämä tämän viikon alkupäivät, pystyn juuri ja juuri pitämään jouluaaton ja -päivän ajan työkoneen kiinni - edellyttäen, että sitten taas tapanista alkaen pusken kuin raivo hirvi. Näillä näkymin seuraava tyhjä kohta varauskirjassa on sitten tammikuun puolivälissä. Ylevä tavoitteeni on pitää sen jälkeen edes vähän vapaata.

Joo. Stressitasostanihan on tainnut ollakin jo vähän puhetta aiemmissa postauksissa. No, ehkä sitä voi sentään pitää lohdullisena seikkana, että minä en näköjään ole ainoa, joka näinä päivinä tonttuilee.

Tälle päivälle oli siis budjetoituna tiukka työrupeama. Vaan kun otin projektin esiin käydäkseni sen kimppuun, havaitsin, että minulle oli lähetetty väärä tiedosto. Yritin tavoitella projektipäällikköä ensin sähköpostitse ja sitten puhelimitse, tuloksetta. Lopulta sain Facebookin välityksellä häneen yhteyden - hän kertoi olevansa risteilyllä. Ystävällisesti hän sieltä laivalta käsin kurmuutti asiaa hoitavaa sijaista vastaamaan minulle, ja vastasihan se sijainen sitten lopulta: hän ei katsonut olevansa asiasta niin hyvin perillä, että olisi viitsinyt sitä ruveta hoitamaan, joten hän pyysi minua lykkäämään projektin aloituksen huomiseksi, kun se varsinainen projektipäällikkö olisi taas paikalla sotkua setvimässä. Tosi kiva. Arvatkaapa muuten, siirtyikö deadline vastaavasti..?

No siinäpä se aamupäivä mukavasti vierähtikin, tiedostoja metsästellessä ja siinä sivussa joulukuusta koristellessa. Iltapäiväksi olin varannut kampaajan. Lupauduin viemään mennessäni pojan kaverilleen, ja siinä meni loppujen lopuksi aikataulu niin tiukille, että sain kaahata ihan nilkka oikosenaan kaupungille ehtiäkseni ajoissa kampaamolle. Onneksi ei sentään poliisi sattunut kohdalle; on tuo meikäläisen kuontalon fiksaaminen ihan riittävän kallista lystiä ilman ylimääräisiä pikavoittojakin. Vaan ehdin kuin ehdinkin kampaajalle minuutilleen tasan kolmeksi, kuten sovittu oli.

...paitsi ettei sitten ollutkaan. Kävi nimittäin ilmi, että jo viime tiistaina puhelimitse tekemäni varaus ei ollutkaan tallentunut heidän järjestelmäänsä. Se kampaaja, jolle olin varauksen tehnyt, oli ihan täydessä työn touhussa toisen asiakkaan kanssa.

Olin aika lähellä puhjeta vain huutamaan ihan suoraa kurkkua.

Mutta kaikeksi onneksi kampaamossa oli yksi kampaajatar sattumoisin vapaana, joten ei siitä sittenkään täysi hukkareissu tullut. Vakikampaajani on äitiyslomalla, joten joka tapauksessa olisin päätynyt minuun, tukkatyyppiini ja mieltymyksiini tottumattoman tyypin käsittelyyn. Sillä kampaajalla, jolle minulla piti olla varaus, olin käynyt kerran aikaisemmin, mutta rehellisesti sanottuna en ollut hänen työhönsä edes mitenkään erityisen tyytyväinen. Nyt sitten yritin tälle uudelle nuorelle tytselille mahdollisimman paksusta rautalangasta vääntää, että vaikka hänen näkövinkkelistään varmaan olenkin ihan ikäloppu (kyllä, käytin juurikin tätä ilmaisua - olen aivan liian väsynyt miettimään sanavalintojani), niin en kuitenkaan ollenkaan halua sellaista keskiäkäisen täti-ihmisen pottakypärää vaan kernaasti jonkinlaisen hyvinkin lyhyen, rikotun mallin. Sitten suljin sekä silmäni että suuni ja annoin hänen huseerata.

Kertoo aika paljon väsymystasostani, että ihan oikeasti olin melko lailla täysin tuppisuuna koko hiustenvärjäys- ja -leikkuuprosessin ajan! Hiljaa mielessäni vain taputin itseäni olalle ja onnittelin älä puhu vieraille -projektin edistymisestä.

Ja kuinka ollakaan, lopputulos olikin mielestäni tosi onnistunut! Sekä värisävyt että leikkaus vastasivat erinomaisesti toiveitani. Oikein tyytyväisenä kipitin autoon ja kaahasin vaihteeksi nilkka oikosena takaisin kotinurkille, sillä olin sopinut vanhan ystäväni kanssa treffit kauppakeskukseen. Myöhästyin lopulta sovitusta tapaamisajasta noin vartin, mikä on minun kirjoissani tavallisesti ihan karmaiseva kämmi, mutta tällä kertaa olin varoittanut ystävää asiasta etukäteen ja hän oli saanut aikansa ihan rattoisasti kulumaan kaupoissa kierrellen, joten en ottanut asiasta ylimääräisiä paineita.

Ja tukevaa pihviä, juustokakkujälkiruokaa ja perusteellista maailmanparannussessiota myöhemmin alkoi taas tuntua siltä, että ehkä selviän sittenkin hengissä jouluun asti. Ja ehkä jopa sen yli. Jää nähtäväksi.

Ei kommentteja: