sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kirpakkata


Minähän olen ilmeisesti ainakin melkein ainoa ihminen tässä maassa, joka ei hysteerisesti vihaa tällaisia paukkupakkasia. Ei sillä, kyllä minustakin jopa parikymmentä astetta pienemmät pakkaslukemat, siis sellaiset nollan ja viiden pakkasasteen välillä hengaavat lämpötilat, olisivat parasta mahdollista talvisäätä, mutta on tämäkin nyt miljoona kertaa parempi kuin se kymmenen lämpöasteen säkkipimeä kurahelvetti. Pakkanen tekee kaikesta niin valtavan kaunista! Puissa on sokerikuorrutus, maassa kimaltaa pikkutimantteja (vaikka lunta ei vieläkään ole juuri nimeksikään, pah), taivas hohtaa mitä mahtavimmissa sävyissä, vesistöjen äärelle syntyy upeaa jäätaidetta... Olen ihastellut kavereideni huikeita pakkaskuvia sosiaalisessa mediassa haikeasti huokaillen, kun itse olen joutunut keräilemään voimiani visusti sohvannurkassa enkä ole päässyt edes joulupukin tuomaa, erityisen hyvällä kameralla varustettua kännykkääni kokeilemaan, saati sitten paremmilla kameroilla tuota kaikkea silmä- ja sielukarkkia taltioimaan.

Mutta kyllä ne minun voimani pikkuhiljaa palailevat. Sain sentään jo desinfioitua vessan uudemman kerran ja vaihdettua lakanat ja pyyhkeet, ja töitäkin olen jo vähän naputellut. Lisäksi meriitiksi laskettakoon se, että olen jo saanut luettua kokonaista kaksi (2) joululahjakirjaa, Nesbøn Verta lumella I ja II, joita voin lämpimästi suositella norjalaisen rikoskirjallisuuden ystäville. Enää yksi joululahjakirja jäljellä - tässähän näyttää uhkaavasti siltä, että joudun ostamaan talvilomamatkalle vallan uuden kirjan!

Tänään tunsin olevani jo melkein täysissä voimissa, joten lähdimme koko perheen voimin pojan harjoituspeliin perähikiälle tämän maakunnan hieman syrjäisempään kolkkaan. Ennen pelin alkua oli hyvää aikaa pienelle kamerakierrokselle (en minäkään nyt niin hullu ole, että tuntikausia sietäisin tuossa säässä ulkoilla). Valitettavasti vain kävi ilmi, että tämä kyseinen jäähalli ei sijaitse kovinkaan pittoreskissa ympäristössä. Etsimeen ei osunut mitään muuta kuin yksi vaivainen rautatieomenapuu ja yksi pieni mänty, joiden oksistossa sitten hetken huseerasin makron kanssa. Kaipaamani timantit ja pastellisävyt jäivät vielä odottelemaan toteutumattomien visioiden odotushuoneeseen (jossa on, sivumennen sanoen, melkomoinen tungos!), mutta onpa nyt sentään pakkaskuvakausi avattu.



Pelissä oli "virkistävää" vaihtaa muiden vanhempien kanssa vatsatautikokemuksia - kyseinen riesa nimittäin on joukkueen pukukopista lähtöisin ja käynyt läpi jo noin puolet pojista (perheineen). Ja pelikin sujui juuri niin hyvin kuin olettaa sopii porukalta, josta puolet on vatsatautitoipilaita (ja toinen puoli varmaan kohtapuoliin sen räähkän saamassa). Ja siellä jäähallissa sisällä oli suunnilleen yhtä kylmä kuin ulkona. Ja paikallinen pikaruokakeskus, jossa pelin jälkeen lounastimme, olisi kyllä päässyt helposti Kuppilat kuntoon -ohjelmaan, heti sen paikallisen huoltsikankahvilan jälkeen, jossa peliä ennen piipahdimme miähen kanssa kahvilla. Voi Suomen maaseutu omintakeisine palveluineen sentään...

Mutta ei tämä päivä vielä alavireinenkään ollut. Sellaiseksi se muuttui hyvin pian sen jälkeen, kun olimme päässeet kotiin. Olette varmaan joskus kuulleet sanonnan "ei kahta kolmannetta"?

Jjep. Meitsi saa kohta desinfioida vessan vielä kerran.

2 kommenttia:

Ana kirjoitti...

No kyllä mä ainakin tänä vuonna kovasti tykästyin nuihin -20 asteen pakkasiin! Olihan se raikasta, eikä välttämättä vielä ohi.

Careliana kirjoitti...

Hei tupla-jee:

- en olekaan ainoa pakkasen ystävä
- pitkästä aikaa joku kommentoi!

Kiitos Ana! :)