lauantai 16. kesäkuuta 2018

Prosessi

Jokin aika sitten kirjoitin yliopiston tehtävänhakuprosessista. Siis siitä hakuvaiheesta, johon sisältyi jo jos jonkinlaisten asiakirjojen ym. tuotosten laatimista. Mutta ei siinä vielä kaikki, eipä tietenkään.

Nythän kävi sitten niin onnellisesti, että pääsin jatkamaan prosessia. Olin lopulta ainoa hakija. Tämähän ei kuitenkaan suinkaan tarkoita sitä, että minut olisi valittu tehtävään siitä vain suoraan. Ehei. Vaikka enää ei olekaan kysymys siitä, valitaanko tehtävään minut vai joku muu, vielä on ratkaistavana kysymys, valitaanko tehtävään minut vai jätetäänkö se kokonaan täyttämättä, jos minua ei todeta siihen päteväksi.

Joku voisi nyt ajatella, että kävin esimiehen tai parin pitämässä haastattelussa ja sillä sipuli. Vaan kun nyt ei puhuta mistä tahansa työpaikasta vaan yliopistosta. Ja akateemisessa maailmassa on ihan omat kiemuransa.

Rekrytointiprosessia varten on perustettu kuusijäseninen tehtäväntäyttötoimikunta (oi ihana suomen kieli), johon kuuluu edustajia oman oppiaineeni lisäksi myös useista muista tiedekunnan oppiaineista. Mainittakoon, että tasan puolet näistä jäsenistä ei edes osaa sitä toista kieltä, jolla minun piti tutkimussuunnitelmani myöskin toimittaa.

Minut kutsuttiin antamaan opetusnäyte, jonka jälkeen olisi haastattelu. Opetusnäytteen valmisteluun on tapana antaa kaksi viikkoa aikaa. Kutsu tulikin reilut kaksi viikkoa ennen sovittua näytteenantopäivää, mutta aiheen sain lopulta vasta viikkoa etukäteen. Onneksi se oli minulle sen verran tuttu, etten viitsinyt ruveta haastamaan asiasta riitaa - sehän olisi venyttänyt prosessia vielä entistäkin pidemmäksi, ja sitä ei varmasti halunnut yksikään osapuoli! Näytteen aihe määriteltiin tasolla "Pidä kurssiin X kuuluva luento, pituus 25 minuuttia, josta viimeiset 5 minuuttia varataan yleisön kysymyksille." Eli 20 minuuttia varsinaista opetusnäytettä, ja siitä 70 % (= 14 min) tuli pitää suomeksi ja 30 % (= 6 min) toisella kielellä.

Ja eikun kuumeisesti valmistautumaan. Kuten sanottua, aihe oli minulle tuttu, olen kyseisen kurssin pitänyt kuluneiden vuosien aikana itse asiassa kolme kertaa. Vaikeinta oli valita aikarajaan sopiva siivu asiaa ja ympätä siihen se toisenkielinen osuus. Viilasin ja höyläsin ja höpöttelin kokonaisuuttani monen monituiset kerrat läpi kännykään ajastinta tuijottaen; naureskelin, että pelataan nyt varman päälle siltä varalta, että näytetilaisuudessa joku on sekuntikellon kanssa tekemisiäni kyttäämässä.

Opetusnäytepäivän aamuna saavuin tietysti paikalle hyvissä ajoin. Työhuoneessani minua odotti tämä:

Parkkipaikan puskasta nyppäisty ruusu ja post-it-lapulle kirjoitettu nimetön onnentoivotus (tosin on minulla aika vahva aavistus siitä, keltä ne ovat).

Jos jossain vaiheessa vähän epäröinkin, haluanko jatkaa yliopistomaailmassa, tällaiset asiat saavat kyllä moisen epäröinnin tuntumaan aika tyhmältä. Olen todella etuoikeutettu, kun saan työskennellä näin upeassa, kannustavassa, huomaavaisessa työyhteisössä!!!

Opetusnäytettäni arvioi tehtäväntäyttötoimikunnan lisäksi myös nelihenkinen opetustaitotoimikunta, jonka jäsenistä tasan yksi osaa sitä toista kieltä, jota näytteeseen piti sisällyttää, tai muutenkaan tuntee opetettavaa aihetta. Mainittakoon myös, että toimikunnan puheenjohtajalla ihan oikeasti oli se sekuntikello käytössä!

Näyte meni omasta mielestäni ihan ookoo, sillä lailla kuin olin sen ajatellutkin, ilman mitään kämmejä tai kompurointeja. Saan siitä aikanaan kirjallisen palautteen. Sen jälkeen oli haastattelu, jossa jokainen tehtäväntäyttökomitean jäsen kysyi minulta kysymyksen tai pari ja sen jälkeen minä sain esittää kysymyksiä heille päin. Olin onnekseni miettinytkin etukäteen kiperähkön kysymyksen, ja mielestäni myös vastailin minulle esitettyihin kysymyksiin ihan asiallisesti (mistä olen ihan ylpeä; asiallisuus ei ihan aina ole vahvin puoleni...).

Haastattelun jälkeen kiirehdin muihin puuhiin, mutta kun päivän päätteeksi kävin vielä hakemassa tavaroitani työhuoneesta, odotti pöydällä aivan valtava kukkakimppu saatteella "Näyteluentosi oli todella hyvä, kyllä sinä nyt olet pysyvästi meidän työyhteisömme jäsen!" Tämä oli siis yhden - tällä kertaa sentään allekirjoittaneen - kollegan henkilökohtainen näkemys eikä suinkaan tarkoita sitä, ettäkö päätös olisi jo tehty. Mutta melkein tipan linssiin se kyllä nosti. Olen todella etuoikeutettu, kun saan työskennellä näin upeassa, kannustavassa, huomaavaisessa työyhteisössä!!!

Nyt tehtäväntäyttötoimikunta harkitsee kantaansa ja esittää sen sitten tiedekuntaneuvostolle, joka tekee asiasta oman päätöksensä ja esittää sen sitten rehtorille vahvistettavaksi.

Eli saattaa vielä hetken kestää, ennen kuin asia ratkeaa. Mutta kyllä minä nyt jo voin omasta puolestani tunnustaa, että todella kovasti toivon sen ratkeavan minun hyväkseni. Kyllä minä haluaisin vielä tuossa työssä ja tuossa työyhteisössä jatkaa!

2 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

On mahtavaa kun pääsee tekemään sitä työtä mistä pitää ja paikassa jossa on itselle sopiva työilmapiiri, mutta kovin on koukeroista valintaprosessi. :)

Toivon sydämestäni että sut valitaan hoitamaan hakemaasi tehtävää.

marikan polut kirjoitti...

peukut!