Kanarianlintuna

Kanariansaaret pitävät sinnikkäästi pintansa suomalaisten suosituimpien matkakohteiden listan kärkisijoilla. Minäkin olen lapsena käynyt saarilla lukuisia kertoja (niin usein, etten muista tarkkaa määrää; yli 5 kuitenkin), mutta sittemmin, maailman käytyä pienemmäksi ja yhä eksoottisempien kohteiden tultua turistin ulottuville, en ole Kanarialle uhrannut oikeastaan ajatustakaan. Tänä kesänä päätimme kuitenkin testata, voivatko ne kuuluisat miljoona kärpästä sittenkään olla väärässä.

Pakettimatkoja tai edes suoria lentoja ei Suomesta Kanarialle kesäkaudella järjestetä, mutta Norwegianilla sinne pääsee muiden Pohjoismaiden kautta. Meillä oli menolennolla koneenvaihto Kööpenhaminassa ja paluulennolla Oslossa. Molemmilla kerroilla jälkimmäinen lento hieman viivästyi niin, että vaihtoaikaa jäi menomatkalla peräti viisi tuntia ja paluumatkallakin lähemmäs neljä. Tämä on kieltämättä äärimmäisen turhauttavaa: kuuden tunnin lentomatkalle tuli kaikkine ennakointi- ja odotteluaikoineen kokonaiskestoa yli puoli vuorokautta. Eikähän se halpalentoyhtiön matkustusmukavuuskaan kummoinen ole (varsinkaan nyt, kun Boeingin sotkujen takia myös Norwegianin uudesta kalustosta iso osa on lentokiellossa ja tilalle on täytynyt haalia ties mitä vanhoja prutkuja), mutta päästiinpä sillä kuitenkin perille.

Yleisvaikutelma

Valitsimme kohteeksemme saarista Gran Canarian ja sieltä tukikohdaksemme hotellin, joka sijaitsee San Agustinin alueella parin kilometrin päässä Playa del Inglesistä.

Ystävättäreni (joka ei ole ainakaan yhtään vähemmän taipuvainen juppeiluun kuin minä) kävi Kanarialla jokunen vuosi sitten ja kehui, että kohde on pessyt kasvojaan mukavasti: on miellyttäviä kävelykatuja, nykyaikaisia ravintoloita ja merkkituotekauppojakin. No hän on mitä ilmeisimmin ollut jossain muualla kuin Playa del Inglesin ympäristössä.

Tämä seutu jätti päällimmäiseksi sellaisen vaikutelman, että se on nukahtanut 1980-luvulla ja unohtanut herätä.

Puhtaasti turistikohteeksi rakennetulta paikalta ei toki muuta pidä odottaakaan kuin turistimeininkiä, mutta kun sekin oli ainakin näin suosituimman lomasesongin ulkopuolella niin nuupahtanutta, että oli vaikea päättää, oliko se jo sympaattista vaiko ihan pelkästään säälittävää. Rakennuskanta koostuu käytännössä pelkistä hotelleista ja tasaisin välimatkoin niiden lomaan ripotelluista "ostoskeskuksista", jotka pitävät sisällään jokusen nuhruista ranta- ja turistirekvisiittaa myyvän kaupan (tosin niistäkin moni oli hiljaisen sesongin aikana kiinni), supermarketin ja joitakin ravintoloita (tosin niistäkin moni oli hiljaisen sesongin aikana kiinni).

Rantaa myötäilevä, hotellikeskittymiä yhdistävä kävelykatu kylläkin on miellyttävä ja kaunis, ja sen varrelta avautuvia maisemia jaksoi kyllä ihastella illasta toiseen.

Rantaelämä

Playa del Inglesin uimarannalla kasaritunnelma oli ehkä vahvimmillaan. Aurinkotuolinrämät ja päivänvarjot olivat todellakin parhaat ja aika monta huonompaakin päiväänsä jo nähneet, ja myös laskuveden alta paljastuneella kiinteällä, viileällä rantahiekalla makasi sikin sokin ja läjäpäin turisteja niin, että perinteinen biitsikävelykin muistutti pikemminkin esterataa. (En edes halua tietää, millainen tungos rannalla on sesonkiaikaan!) Kylmässä merivedessä kahlaaminenkaan, saati uiminen, ei sanottavammin houkutellut. Poika sentään nautti merellisistä iloista, kun suostuimme kustantamaan hänelle riistohintaisen vesiskootteriajelun (20 minuuttia 50 euroa). Me osuimme rannalle sellaisena päivänä, kun käynnissä oli rantakäsipalloturnaus (kyllä, luit ihan oikein, sellainenkin urheilulaji näköjään on olemassa), ja sen seuraaminen viihdytti miästä suuresti. Minä puolestani sain rautaisannoksen suosikkipuuhaani people-watchingia eli ihmisten ihmettelyä. Viime aikoina lähinnä siveellisessä Aasiassa matkailleena hämmästyin siitä, kuinka valtavan monet naiset vielä tänäkin päivänä tuntuvat viihtyvän rannalla yläosattomissa. No mikäpäs siinä, kuka mistäkin tykkää. Hei sun heiluvilles vaan, oli ne sitten tyyppiä meloni, hernepussi tai kärpäslätkä. Itse kyllä pidän bikiniliivini mieluiten ihan kireällä.

Maspalomas

Eteläisen Gran Canarian ehdoton helmi on Maspalomasin dyynialue, joka jo kaukaa katsottuna näyttää työntyvän mereen mystisen hohtavana saarekkeena.

Dyyneillä käyskentely on ihanaa, mutta kenkävalinta on kinkkinen pulma: upottava hiekka on todellakin polttavan kuumaa, joten sandaaleissa liikkuminen voi olla melkoista tuskaa, mutta toisaalta lenkkareissa jalat hautuvat ahdistavasti ja kudoksiin tunkeutuvat hiekanjyvät saattavat tehdä kengille vahinkoa. Joka tapauksessa maisemat lumoavat!

Maspalomasin majakan ympäristö oli muutenkin minulle tämän saaren miellyttävintä antia. Siellä on jopa vähän niitä viehättäviä kävelykatuja, hyviä ravintoloita ja merkkivaatekauppoja. Jos nyt saisin valita, ottaisin ehdottomasti hotellin tältä alueelta.

Ostosmahdollisuudet

Eihän Kanaria mikään shoppailijan paratiisi ole; mittavaa ostosterapiaa kaipaavan on syytä suunnata lomallaan ihan muualle. Turistirysien ostareilta saa lähinnä ensiapua kotiin unohtuneiden tai reissussa rähjääntyneiden rantakamppeiden osastoon; edes mitään kovin autenttisia (tai "autenttisia") matkamuistoja ei ole liiemmin tyrkyllä. Pääkaupunki Las Palmasissa kyllä on ostoskeskuksia ja kauppakatuja sekä outlet-ostoskeskus nimeltä Las Terrazas, jonne pääsee eteläpään lomakohteista bussilla noin puolessatoista tunnissa tai vuokra-autolla itse ajaen parissakymmenessä minuutissa. Mekin vuokrasimme yhdeksi päiväksi Clion ruppanan (joka kulki kolme päällä melkein sataa ja oli niin ahdas, että miähellä otti pää kattoon) ja katsastimme saaren pohjoispään antia. Las Terrazas ei ole suuren suuri, mutta kyllä sieltäkin voi kelpo löytöjä tehdä. Varsinkin Desigual-vaatemerkin ystävät ilahtunevat suuresta tehtaanmyymälästä, jonka hinnat ovat huomattavasti edullisemmat kuin Suomessa ko. merkkiä edustavissa liikkeissä. Itse löysin myös Niken outletista tosi hyvät jumppakengät pilkkahintaan.

Las Palmashan on lähes Helsingin kokoinen, arkkitehtuuriltaan suloista sekamelskaa edustava kaupunki, jossa emme liiemmin pyörineet, kävimme vain pikaisella kierroksella ja lounaalla rannan ostoskeskuksessa, mutta pidemmällä retkellä sieltä voisi löytyä jos jotakin mielenkiintoista.

Nähtävyydet ja muut kohteet

Koukkasimme vuokra-autollamme myös pienen matkaa ylös vuorenrinnettä ja katsastimme nähtävyyden nimeltä Cenobio de Valeron. Kyseessä on 1400-luvulla, ennen espanjalaisten tuloa, rakennettu vilja-aitta: korkealle vuorenrinteeseen on kaivettu koloja, "siiloja", joihin vilja on jemmattu turvaan voroilta. Idea sekin. Ihan vaikuttava paikka, mutta kymmenessä minuutissa nähty. Paljon enemmän iloa on vuorenlta avautuvista näkymistä.

Lisäksi mainittakoon Aqualand Maspalomas -vesipuisto, joka meidän suht. kokeneiden vesipuistokävijöiden asteikollamme yltää niinkin korkealle, että perheen miesväki itse asiassa vietti siellä kaksikin päivää. Voin suositella vespuistoa myös omasta puolestani, vaikka jälkimmäisenä päivänä jäinkin loikoilemaan hotellin näköala-altaalle.

No mikä nyt sitten oli tämän lomakokeen tulos - ovatko ne miljoona kärpästä oikeassa? Ihan pakko kyllä todeta, että ei se Kanarian saarten ikuinen lumovoima ihan meille auennut. Mutta kuka nyt mistäkin tykkää. Kanaria on varmasti oikein jees kohde sellaisille, jotka kaipaavat vain irtiottoa arjesta, silkkaa löhölomaa ja hotelliaamiaisia, tai kokemattomille matkailijoille, joille jo palmupuut ja hiekkaranta riittävät wow-efektin aikaansaamiseksi.

Toisaalta oli kyllä suorastaan hämmästyttävän virkistävää viettää viikko paikassa, jossa ei oikeastaan ollut mitään tekemistä, näkemistä tai menemistä. Oli meidänkin pakko ihan vain olla ja tehdä ei-mitään. Sellainenkin tekee ihmiselle näköjään tosi hyvää joskus.

Mutta vain joskus. Senkin tämä loma meille opetti, että me emme ole löhölomailijoita. Me kaipaamme lomalta jonkinlaista elämyksellisyyttä ja unohtumattomia uusia kokemuksia. Seuraava matka onkin jo suunnitteilla näissä merkeissä...