Koska idea kakusta pätkähti päähäni ruokakaupassa, on resepti tyyppiä "sitä myötä hihasta ravistettu, kun hyllyväleissä asioita silmään osui". Mutta oikein hyvä siitä tuli, ja siltä varalta että muitakin kiinnostaa - ja myös itselleni vastaisuuden varalle - kirjaan sen tähän:
Pohja:
200 g Oreo-keksejä (täytteineen kaikkineen)
75 g voita sulatettuna
Täyte:
n. 400 g tuorejuustoa (otin 2 x 180 g vaniljanmakuista)
0,3 dl kuohukermaa (se sellainen astetta isompi purkki siis)
1 rkl sokeria
n. 1 dl mangososetta
4 liivatelehteä
3 rkl limettimehua
Valmistetaan kuten juustokakut nyt yleensäkin: keksit muussiksi, voi sekaan ja vuokaan odottelemaan. Liivatteet kylmään veteen likoamaan. Notkistettu tuorejuusto, vaahdotettu kerma ja mangosose keskenään sekaisin, sokeria maun mukaan. Limettimehu kiehumaan, ja kun se kiehuu, kuiviksi puristetut liivatteet sinne ja sitten täytteeseen. Täyte pohjan päälle ja jääkaappiin hyytymään. Minulla on aika iso kakkuvuoka, joten kakku jäi litteähköksi ja näin ollen se myös hyytyi muutamassa tunnissa, mutta yön yli on tietysti turvallisinta hyydyttää. Koristeeksi kasasin trendikkäästi Oreoita ja suklaamunia (nekin ovat muuten Oreo-täytteisiä). Kuva ei ehkä tee värille täyttä oikeutta, mutta oikeasti kakku oli tosi iloisen keltainen. Ja kuten todettua, oikein herkullinen.
Päivänsankari sai nuolla kaikki valmistusvälineet, mutta valmista kakkua sille ei tarjoiltu. Sen sijaan se sai juhlan kunniaksi ihka oikeaa koiraolutta. Ainesosaluettelosta päätellen joku on keksinyt pullottaa sitä vettä, jolla koiranruoan valmistusastioita huuhdellaan - juoma sisältää esim. raakarasvaa, raakaproteiinia ja hehkutusjäännöstä - mutta vastaanotosta päätellen tämä on ollut loistava idea. Kyllä meinaan maistui!
Ja päivänsankarihan toki on ihana ja mahtava ja rakas ja parasta maailmassa ihan jokaisena päivänä. Jotain hyvää sentään.
Yhtenä kauniina päivänä kävin juoksulenkillä. Ei kulkenut hyvin eikä tuntunut miellyttävältä, mutta tulipahan sekin nyt tehtyä. Ehkä madaltaa kynnystä lähteä tässä kevään mittaan vielä uudestaankin. Kunhan tuo lumisade joskus loppuu.
Olen äheltänyt työhuoneessa jogalatesta, piyota, tabataa, body balancea, HIITiä ja mitä-näitä-nyt-onkaan, ja yrittänyt heilutella niitä säälittäviä 3 kg:n käsipainojani edes etäisesti tuottoisilla tavoilla. Voin jotakuinkin hitto vie kuulla sen lotinan, kun lihakseni lurpsahtavat ja surkastuvat ja korvautuvat selluliitilla ja läskillä.
Ahistus. Ahistus. Ahistus.
Silloin ollaan aika vankasti pohjalla, kun on niin tylsää, ettei muuta tekemistä keksi kuin liesituulettimen rasvasuodattimen pesun. Ja sehän siitä vielä eskaloitui koko hellasyvennyksen puunaamiseen ja ylimääräiseen imurointikierrokseen. Ja suunnilleen samalla vauhdilla kuurasin vielä uuninkin.
Olen pelannut Internetin ympäri ja edennyt naistenlehtipinossa jo tämän vuoden numeroihin. Ja kyllä, olen myös katsonut sen Tiger King -sarjan, josta kaikki nyt puhuvat. Kai sitä kohta täytyy vaihtaa viherkasveille mullat.
Pahoin pelkään, ettei ikävystymisen multihuipentumaa olla vielä läheskään saavutettu.
Ahistus.
No mutta. Sehän on aina mukavaa, kun on pyhiä arkipäivinä, tulee ylimääräistä lepoa ja erityistä sisältöä elämään. Niin kuin nytkin, koronteenin viikolla 376, touraskuun 97.-100. päivänä, tornantaista manstaiviikkoon oli vapaata. Ihan erityinen syy olla vain kotona. Voijee mitä luksusta.
Meillä yliopistossa on (syystä jota en ole koskaan ihan ymmärtänyt) itse asiassa pääsiäisen kunniaksi ihan täysi viikko kontaktiopetusvapaata. Oijettä, ajatella, että ihan viikko tapaamatta opiskelijoita ja kollegoita. Tosin kyllä siitäkin vähästä iloa on ollut, olenpahan saanut tehdä töitäni rauhassa, kun ei ole tarvinnut koko ajan roikkua virtuaalilangoilla milloin mistäkin tikusta väännetyn asian ympärille pykätyssä virtuaalikokouksessa (ne taannoin ostamani kuulokkeet ovat muuten hyvät, mutta rillinsankojen kanssa ne painavat korvia). Jotain hyvää sentään.
Kotkotikot vaan itse kullekin niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti