lauantai 12. tammikuuta 2008

On ilimoja pielly

Minä sitten rrrrakastan talvea! Siis sellaista oikeaa talvea nietoksineen ja pakkasineen, en tätä tällaista kasvihuonekammotusta. Rakastan pehmeää uutta lunta, joka vastustamattomasti kutsuu heittäytymään enkeliksi pumpuliseen syliinsä. Hiutaleiden leijuleikkiä ilmassa. Timanttien kimallusta hangella. Sokerikuorrutteisia puita. Narskuvaa ääntä askelten alla. Siniharmaita päiviä, tähtikirkkaita öitä. Punaisia poskia, huuruavaa hengitystä.

Viime viikko oli ihanan talvinen. Ja varmaan paljolti siitä syystä pysyinkin oikein hyväntuulisena ja elämääni tyytyväisenä koko viikon. Päivisin ahkeroin töitä, illat nautin perhe-elämästä. Lapsi kulki tarhamatkansa pulkassa tai rattikelkassa ja tarhapäivän jälkeen möyri kotipihan kinoksissa sydämensä kyllyydestä. Illatkin sujuivat mukavasti, kun riehahenki oli uuvutettu lumileikeissä.

Mutta sitten tuli perjantai. Ja räntäsade. Ja vesisade. Ja sohjo. Ja pääkallokeli. Ja työruuhka. Ja hatutus.

Lapsi on ylivilli ja hankala, kun ei ole pihalle päässyt energiaansa purkamaan (juuei se lapsi sokerista ole, kyllä me vesisateessa ja sohjossa voisimme ulkoillakin, mutta eihän tuolla kaiken kattavalla peilijäällä ilman luistimia mitään tee).

Minun selkäni on niin kipeä, että jouduin turvautumaan tömäkkään särkylääkkeeseen pystyäkseni tekemään mitään muuta kuin kyhjöttämään epämääräisessä kevätjuhla-asennossa sängyllä - varmaan nitkahtanut tuolla jäätiköllä taiteillessa.

Ja kyllä se työruuhkakin ihan varmasti säästä johtuu, en nyt vaan tähän hätään millään keksi että miten. Mutta jotenkin ihan varmasti. Haist ite, ilmastonmuutos.

Ei kommentteja: