keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Uutta putkeen

Tapaninpäivä: 8 tuntia töitä.

Torstai: 10 tuntia töitä.

Perjantai: 10 tuntia töitä.

Lauantai: Sietämätön päänsärky. Satasella uusia alusvaatteita. Kahvia, kakkua, kuohuviiniä, siideriä, boolia. SingStaria, Buzzia, tanssimattoa, lisää SingStaria, Trivial Pursuitia. Hyvää seuraa, paljon naurua.

Sunnuntai: Sietämätön päänsärky. Kotimatka. Vähän töitä.

Maanantai: Mattojen tamppaus (lattia jäi luuttuamatta, koska moppimme on homeessa... krhm, runsaan käytön takia tietenkin...). Lapsen kanssa touhuilua. Koiran ulkoilutusta. Ruoanlaittoa. Vaatehuoltoa. 8 tuntia töitä - se kehvanan kiusankappale tuli vihdoin valmiiksi! Pari pientä ilotulitetta alkuillasta. Leffailta ilman minkäänlaisia tykötarpeita.

Tiistai: Sen kehvanan kiusankappaleen tarkistus ja lähetys. Joulukuun laskujen teko. Loppupäivän (nooh, illan) omistin tietoisesti lapselle. Leikimme autoradalla, tanssimme, pelasimme palloa, luimme, katsoimme videoita. Lapsi loisti ja säteili, kun kerrankin äiti omistautui ihan kokonaan hänelle. Äidin sydäntä lämmitti.

Keskiviikko: Vuoden ensimmäinen varsinainen työpäivä - töitä nolla (ja siis kyse ei ole siitä, että olisin turhaan raatanut lomalla töitä, jotka olisin ehtinyt nytkin tehdä, deadlinet sanelivat tahdin). Tyhjänpäiväistä haahuilua. Missä hemmetissä se on se tiski, jossa saa valittaa väärästä elämästä?!?

Kato kerpele, jossain välissä vaihtui vuosi. Eipä sitä mistään huomaa.

Mitä on odotettavissa vuodelta, joka alkaa näin ankeissa merkeissä? Jos vuosihoroskooppia on uskominen, vuosi tosiaan jatkuu samoissa merkeissä kuin alkoikin: luvassa on yleistä tyytymättömyyttä ja taloudellista lamaa. No onneksi en usko horoskooppeihin.

Ei siksi, minä olenkin jotenkin asettanut rajapyykiksi sen Suuren Hetken, kun pääsen äidin asioista lopullisesti eroon - milloin ikinä se suuri päivä sitten koittaakaan. Sitten minä alan taas elää Omaa Elämääni. Ja tietenkin vielä paremmin kuin aikaisemmin. Lopetan tupakanpolton ja alan taas käydä säännöllisesti jumpassa. Yritän antaa enemmän aikaa lapselle (ja jos miäs on oikein kiltti niin ehkä hänellekin).

Entäs sinulle? kysyi rakas ystävä, milloinkas antaisit aikaa itsellesi? Ihan hyvä kysymys sinänsä, eipä ollut käynyt minulla mielessäkään. Herranen aika sentään, jos annan sata prosenttia itsestäni työlleni, lapselleni, miehelleni, koiralleni, ystävilleni, kaikille ja kaikelle, niin minun itseni lisääminen tuohon yhtälöön se vasta suuruudenhullu ajatus olisi!

Juuei sentään. Elellään tässä vain päivä kerrallaan, sittenpä sen näkee millainen vuodesta 2008 tulee.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koita nyt antaa aikaa itsellesikin!
Ja jos jossain välissä olisi samalla aikaa kupposelle, niin tervetuloa.

Careliana kirjoitti...

Heijee, hiphurraa, joku joskus kommentoikin jotain!!!!!!!111

Ja joo, olkoon toistaiseksi ainoa uuden vuoden lupaukseni, että jossain välissä, kun sitä aikaa kuitenkin on, ihan oikeasti tartun luuriin ja kutsun itseni teille kylään!