Huh

Muistinpa taas, miksi ei tosiaankaan ole mikään ihme, että olin ammattiavun tarpeessa silloin taannoin, kun lapsi oli pieni - pikemminkin on syytä kummastella, miten ylipäätään olen vielä hengissä ja vieläpä ihan valtoimenani yhteiskunnassa enkä pehmustetussa pyöreässä huoneessa erittäin pitkähihaiseen paitaan pukeutuneena... Se on tuo unenpuute aika tehokas juttu. Yksikin uneton yö heitti kuuppani jo ihan omiin sfääreihinsä: koko seuraava päivä meni ihan sumussa, ruoka ei maistunut ja itkua pukkasi jatkuvasti, mutta töitä sain kyllä tehtyä ihan apinan raivolla, kun resurssini eivät riittäneet mihinkään ajatusten harhailuun. Miten ihmeessä olen kestänyt sellaista melkein vuoden?!? Kaikkeen tottuu näköjään.

Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut nukkumattomuuteen totutella, sillä sen yhden unettoman yön jälkeen olen nukkunut kuin pieni murmeli, itse asiassa paremmin kuin aikoihin. Muutenkin olemme pärjäilleet täällä kotirintamalla vallan mainiosti. Julistin heti kättelyssä viikon hemmotteluviikoksi, eli olemme tehneet kaikkea pientä spesiaalia, mikä ei välttämättä normaaliarkeen kuulu: syöneet vähän herkkuja, katselleet tavallista enemmän videoita, joustaneet jopa pikkuisen nukkumaanmenoajoistakin... sellaista kaikkea pientä, joka on lapselle suurta - ja ennen kaikkea helpottaa äidin elämää merkittävästi! Esimerkiksi tiistaina teimme saunaretken: saunan jälkeen levitettiin eteisen lattialle piknik-huopa ja syötiin siinä iltapalaksi voileipäkeksejä, muroja ja rusinoita, ja palanpainikkeeksi oli pillimehua. Poika oli tohkeissaan ja äiti tyytyväinen, kun ei tarvinnut käydä sitä normaalia väittelyä siitä, miksei sohvalla saa syödä.

Koiran ulkoilutuskin on sujunut jouheasti sateisesta säästä huolimatta tai itse asiassa pikemminkin juuri sen takia. Sunnuntaisella shoppailuretkellä ostin myös pojalle uudet sadevaatteet ja kumisaappaat, ja hän on innoissaan niitä testaillut. Eilen tosin koira teloi tassunsa iltapäivälenkillä; säntäsi räkättirastaiden perään kuin mikäkin varsa kevätlaitumella, ja eihän ne vanhan punkeron jäsenet sitten sellaista urheilusuoritusta kestäneet, vaan toinen etutassu ilmeisesti venähti pahemman kerran. Aluksi koira vain jähmettyi seisomaan paikalleen tassu ilmassa sojottaen ja sen koommin linkutti hyvin vaivalloisesti koko illan. Iltalenkki jätettiin väliin, koira kävi vain takapihalla asioillaan (sinnekin se piti nostaa, yksi porras oli liikaa), ja yöksi annoin reppanalle oikein kipulääkettäkin. Ja kuten ounastelinkin, yön lepo tehosi hyvin ja nyt koira liikkuu jo melkein entiseen malliin (eli vähän mutta hitaasti).

Tänään se miäs sitten vihdoin ja viimein kotiutuu. Lupasin pojalle vielä sellaisen super-hyper-ekstra-coolin ohjelmanumeron, että menemme lentoasemalle isiä vastaan, kun lento kerran tulee sopivaan aikaan alkuillasta. Pääseepä poika näkemään lentokoneitakin samalla, hyvää vaihtelua sille iänikuiselle videoiden toljottamiselle. Ja äidille vähän vaihtelua sille iänikuiselle sohvalla röhnöttämiselle. Tosin jahka miäs ehtii kotiin, taidan hetkeksi sulkeutua johonkin pimeähköön huoneeseen (olletenkin saunaan) vetämään syvään henkeä. Ja lähettämään tonnikaupalla rispektiä kaikille tämän maailman yksinhuoltajille. Jukoliste te ootte sankareita!!! Minä olen henkilökohtaisesti kyllä enemmän kuin kypsä heittämään oman sankarinviittani jo nurkkaan - ei ole minun hommaani tämä, ei.

*Pfiuh*