Sadepäivän ratoksi

Sadepäivät ovat minusta omalla tavallaan kotoisia. On mukavaa joskus hyvällä (teko)syyllä käpertyä neljän seinän sisälle kuivaan ja lämpimään, keksiä kaikkea mukavaa viihdykettä, olla vain ja kuunnella sateen ropinaa ikkunaan.

Tänään on ollut varmaan kesän sateisin päivä. Miäs ja poika ovatkin viettäneet sitä juuri parhaalla mahdollisella tavalla: katselleet videoita, kyhänneet tuoleista ja viltistä majan, rakentaneet legoista ison autotallikompleksin... Mummolan riehakkaiden, lähes ympärivuorokautisten piha-aktiviteettien jälkeen päivä sisätiloissa ei ole yhtään pahaksi.

(varoitus: seuraa ällöttäviä yksityiskohtia, ei suositella luettavaksi ainakaan syödessä. eikä tarkemmin ajateltuna oikeastaan muutenkaan.)

Minä sen sijaan olen käyttänyt päivän hieman toisin: julkisen terveydenhuollon hellässä huomassa. Sairastin epämääräisiä oireita nimittäin koko loppuviikon, ja viikonloppuna oloni äityi sen verran heikoksi, että katsoin parhaaksi varata lääkäriajan heti täksi aamuksi. Vahvin epäilty oli vanha tuttu virtsis, mutta koska muitakin epäilyjä oli, halusin nimenomaan lääkärille enkä pelkästään sairaanhoitajan pikadiagnosoitavaksi kuten viimeksi.

Lääkärille siis menin heti herättyäni. Asioita tutkittiin ja selviteltiin, juuri hullua hurskaammaksi ei kylläkään tultu. Sitä virtsistä ei sitten edes testattu, koska edellisestä vessakäynnistäni ei ollut neljää tuntia (viimeksi kyllä kelpasi "tuoreempikin" näyte, mutta tämä lääkäri oli näköjään tästä asiasta tarkka). Sen sijaan lääkäri kirjoitti virtsislääkkeiden reseptin jo valmiiksi ja kehotti menemään laboratorioon sitten neljän tunnin pidättelyn jälkeen; siellä sitten katsottaisiin pikatestillä se virtsis, ja jos tulos olisi positiivinen, pääsisin suoraa päätä apteekkiin.

No minä tein työtä käskettyä, ajelin kotiin kärvistelemään jalat ristissä muutamaksi tunniksi ja palasin sitten takaisin laboratorioon, joka siis sijaitsee terveysaseman yläkerrassa. Lirautin näytteen ja jäin labrahoitajan ovelle norkoilemaan pikatestin tuloksia. Hoitaja katsoi minua kummastuneena.
- Niin, sä voit kyllä lähteä jo, tämä on tätä myöten selvä.
- Mutta entäs se virtsistesti, eikö siitä pitänyt se pikaliuskatesti katsoa vain?
- Ei me täällä labrassa tehdä mitään testejä, kaikki näytteet lähetetään keskussairaalaan analysoitaviksi.
Anteeksi kuinka?
- Niin mutta kun minähän sain sen reseptinkin jo valmiiksi ja lääkäri sanoi että se pikatesti...
- Niin, tuolla alakerrassahan hoitajat kyllä tekevät niitä liuskatestejä, kaikki lääkärit eivät vain tiedä, että täällä niitä ei tehdä...

Siis anteeksi kuinka?!? Teillä on siellä alakerrassa liuskat ja testaajat valmiina, mutta täältä yläkerrasta te lähetätte näytteet keskussairaalaan toiselle puolelle kaupunkia ihan pelkkää pikatestiäkin varten?!? Että minä sitten ehkä ensi viikolla saan tietää, mikä minua tällä viikolla vaivasi? Ja alakerrassa liuskatestejä tekevien hoitsujen kanssa yhdessä työskentelevät lääkärit eivät kaikki tiedä tätä? Ha-loooooooo...

Sinnikkäästi yritin vielä jotain änkyttää, ja lopulta ystävällinen labrahoitaja suostuikin kippaamaan näytteeni korkilliseen koeputkeen, jotta sain kiikuttaa sen sinne alakertaan ja ilmoittautua sairaanhoitajan vastaanotolle sitä samperin pikaliuskatestiä varten (jälkeenpäin kävi ilmi, että tämän olisi pitänyt olla ensimmäinen tekoni: olisi pitänyt käydä hoitsulla ennen lääkärin vastaanottoa - mutta mistäs minä sen olisin tiennyt, kun ei vastaanottovirkailijakaan katsonut asiakseen minulle tästä mainita, lääkäristä puhumattakaan).

Ja minähän sitten kipitin takaisin terveysasemalle, pissaputki kourassa. Ilmoittauduin ja istuin odottamaan. Ja odotin. Ja odotin. Ja odotin. Pissaputki kourassa.

Hakkasin hiljaksiin päätäni kiviseinään ja muistutin taas kerran itselleni, miksen yleensä käytä julkisen terveydenhuollon palveluja. Soitin miähelle ja käskin ottaa ruoan aikanaan pois uunista, minä en suinkaan ehtisi suunniteltuun ruoka-aikaan mennessä kotiin. Minä istuin ja odotin. Pissaputki kourassa.

Lopulta pääsin sairaanhoitajan pakeille ja sain tyrkättyä sen samperin pissaputken pois käsistäni. Hoitsu teki sen liuskatestinsä, johon kuluikin sitten ihan kokonainen minuutti, ja totesi että sehän se, vanha tuttumme virtsis, on taas saapunut keskuuteemme. Loppu hyvin kaikki hyvin - puhahdin hoitsullekin, että melkein olisi enemmän ottanut päähän, jos olisin turhan takia tämän ruljanssin käynyt läpi. Onneksi apteekissa ei sentään ollut jonoa. Enkä sitten saanut parkkisakkojakaan, vaikka tunniksi maksamani pysäköintiaika ylittyikin reippaasti...

Alkais jo riittää nää terveysriesat. Tarjoilijaaaa! Yksi terve sielu terveessä ruumiissa tänne jos sais pyytää, kiitos.