Juhlahumua ja hysteriaa

Syntymäpäiväjuhlat sujuivat sangen mallikkaasti. Vieraat jakaantuivat sopivasti kahdelle päivälle, ja kuten lasten kanssa usein käy, osa joutui sairaustapauksien vuoksi siirtämään tuloaan toistaiseksi, joten vierasmäärä pysyi hyvin hallinnassa. Lapsi selvästikin nautti kavereiden seurasta, ja leikit sujuivat suhteellisen sopuisasti. Ainakaan kukaan ei loukkaantunut, mitään ilmapalloa arvokkaampaa ei rikkoontunut, eikä kyyneleitäkään liiemmin tarvinnut kuivailla.

Läheiseni huolehtivat etukäteen, ettenhän sitten vain stressaa juhlajärjestelyistä liikaa ja aja itseäni takaisin burnoutiin. Tyytyväisenä voin todeta, että ihan lunkisti onnistuin ottamaan. Vähän ounastelinkin, että lapset eivät kuitenkaan paljon malta syödä, ainakaan pöydän ääressä istuen, joten panostin lähinnä keksi- ym. naposteltavasektoriin. Kakkuun sentään latasin koko taiteellisen potentiaalini (tämä oli sarkasmia, toim. huom.) ja kyhäsin pyöreästä kermakakusta lakumaton avulla tooosi söpön ja autenttisen näköisen pandan. No pojan mielestä se ainakin oli hieno, ja ihan kelvolliselle se maistui, se lienee pääasia. Mutta silti, ensi kerran kun alan intoilla moisista askartelusuoritteista, minua saa muistuttaa siitä, että minä en osaa askarrella. Yhtään. Joohan.

Perjantaina tarhalla odotti yhdenlainen synttäriyllätys: "Tiedote: Lapsenne päivähoitoryhmässä on tavattu päätäitä..." Voi hemmetti! Arvatkaa vain, alkoiko minun päänahkani välittömästi kutista. Ja sittemmin olen tietenkin ihan hysteerisesti särpinyt lapseni päätä; toistaiseksi merkkejä täistä ei ole havaittu, mutta saa nähdä kuinka käy. Pojan parhaisiin lukeutuva tarhakaveri jäi kekkereiltä pois juurikin täiden vuoksi, joten en kovin toiveikas kyllä ole...

Urgh, täit ovat kyllä vastenmielisiä!!! Mistä niitä nykyään sikiääkin, joka syksyhän noita epidemioita on. Eihän ne sinänsä vaarallisia ole, pirunmoinen riesa vain siinä ihmisten, koiran, vaatteiden, petivaatteiden, lelujen, tiesminkä käsittelyssä sitten. Vaikka voihan se toisaalta olla aika hupaisaakin viedä pojan koko valtava pehmoleluarmeija saunomaan.

Kovasti olen nyt yrittänyt poikaa ohjeistaa, että nyt ei sitten vähään aikaan saa halailla kavereita, vaikka se muuten toki oikein ihana tapa onkin, kaikenlainen painiminenkin on kielletty, eikä myöskään muiden leluihin eikä varsinkaan vaatteisiin saisi koskea. Juu en tietenkään kuvittele, että tämä kaikki nelivuotiaan järkeen kävisi ja muistiin jäisi, mutta selvästi on ainakin osa viestistä kyllä mennyt perille. Äsken nimittäin siirsin poikaa etupihalta takapihalle ja kysyin samalla, onko hänen kylmä. "Ei ole, eikä päätäkään kutita", kuului vastaus. Että sitä kysymystä on sitten ilmeisesti ainakin tarpeeksi toisteltu... Toivottavasti vastauskin pysyy jatkossakin samana!

Voi äy, niin ja metsissähän on nyt sitten pilvin pimein hirvikärpäsiä vaanimassa. Minä en itse asiassa taidakaan yhtään tykätä syksystä. Täytynee kuljeskella koiran kanssa jonkin aikaa ihan urbaaneja reittejä vain. Se sitten tietysti tarkoittaa paskapussitusta, mutta sorry vaan, ötökkäkammo peittoaa viherpiperryksen. Tulkaa jo talvipakkaset...