keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Olette jonossa - ni är i kö

Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa korvaan pessimistisyydellä
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
ravistettava ennen käyttöä

Toni Wirtanenhan sen(kin) niin kovin osuvasti osaa sanoa. Näinköhän minustakin olisi ravistelemalla saanut edes hieman käyttökelpoisemman..?

Yksi koodibugeistani on sellaista sorttia, että sen korjaamiseen tarvitaan kirurgiaa. Tämähän kävi ilmi aivan heinäkuun alussa, ja siinä yhteydessä lääkäri iski käteeni kortin, jossa sanotaan, että olen jonossa, tavoiteaika 6 kk, kutsu lähetetään kotiin.

Ohjelmointivirheiden tai jonkin muun syyn (kuten sen, jota maalaisjärjeksikin joskus kuullaan kutsuttavan) takia käsitin tilanteen niin, että minun kuuluu kiltisti ja rauhallisesti odotella, kunnes leikkauskutsu käy. Ja minähän odottelin. Ja odottelin. Enempi tai vähempi kiltisti ja rauhallisesti. Kutsua ei kuulunut. Kuuden kuukauden määräaika täyttyi, mutta minä vain jatkoin odotteluani.

Nyt kuitenkin alkaa jo se ihanainen kaukomatkamme uhkaavasti lähestyä, ja kun ammatti-ihmisetkin vakuuttelivat, että niin voi tehdä, päätin nyt sitten soitella jononhoitajalle ja varovasti kysäistä, kuinka kaukana piikkipaikalta vielä olen. Ja kappas:

"No milloin sää pääsisit tulemaan, kyllä tässä vielä tammikuussakin ehtii!"

Siis anteeksi kuinka? Että kutsu lähetetään kotiin, kunhan ensin itse soitat ja varaat ajan, joita kyllä näköjään on jaettavaksi ihan yllin kyllin! Tyhmä kun olen, kysyin vielä vahvistukseksi, että olisinko siis voinut soittamalla saada ajan vaikka jo reilusti viime vuoden puolella (jolloin se olisikin omiin aikatauluihini sopinut paljon paremmin) - kyllä olisin kuulemma. Sitä en enää kehdannut sitten kysyä, olisiko tämä asia kannattanut minulle ihan kertoakin...

Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin sellaiseen ratkaisuun, että varattiin leikkausaika vasta matkan jälkeen, niin eipä ainakaan mikään siihen liittyvä onnistu reissua pilaamaan. Olenhan minä jo ties miten kauan sen bugin kanssa elellyt, joten pari kuukautta sinne tai tänne tuskin enää missään tuntuu.

Niin, se bugi sentään lähtee puukolla (tai mitä lasereita ne nykykirurgiassa käyttävätkään), mutta ilmeisen paljon sitkeämpi ongelma ohjelmoinnissani on tämä pahuksen surumielisyys, ahdistus ja pelko. Sitä ei tunnu kiskovan minusta irti sitten mikään. Vieläköhän se ravistaminen auttaisi?

1 kommentti:

Tanja A kirjoitti...

Aina kannataa soittaa, oli sitten kyse lääkäristä tai mistä tahansa, missä jonottaa jotain.
Meille ei aikanaan tarjottu yhtään vuokra-asuntoa, mutta kun käytiin toimistolla niin vapaana oli useampikin asunto, joita sitten tarjottiin meille.