tiistai 17. helmikuuta 2009

Ärs

Minua sitten ärsyttää ja inhottaa.

Inhottaa olla näin vanha, ettei mikään enää toimi ihan niin kuin pitäisi. Tukka harmaantuu, hormonit elävät ihan omaa elämäänsä eikä muutamasta liikakilostakaan enää pääse eroon kuten ennen.

Inhottaa olla tällainen pillerihilleri. Minullahan siis on tarve A, johon otan lääkettä 1. Muuten hyvä, mutta kun lääkkeellä 1 on ikävä sivuvaikutus B. No siihen otan sitten troppia 2. Se kai jotenkuten auttaakin, mutta sillä puolestaan on ikävä sivuvaikutus C, joka aiheuttaa ikävän vaivan, johon tarvitsen lääkettä 3. Ja kaupan päälle vielä nämä peruskamat, ovilla kolkuttelevat flunssat, jotka jostain syystä eivät yleensä kunnolla pääse kroppaani käsiksi mennäkseen sitten ajastaan ohi vaan aiheuttavat vain epämääräistä kenkkua oloa ties miten pitkäksi aikaa. Ja sitten tietysti tämä krooninen refluksitautini - johon muuten tällä hetkellä otan lääkettä 4 ynnä troppia 5. Onhan se tietysti mukavaa, että elämässä on oikein valinnanvaraa: saan Ihan Itse päättää, kärsinkö ennemmin päänsärystä vaiko närästyksestä, nääs kun päänsärkylääkkeen vatsaa ärsyttävät ominaisuudet näköjään päihittävät refluksilääkkeenkin tehon.

Inhottaa antaa näin typerää esimerkkiä lapselle. Eipä tarvitse pitkään miettiä, mistä poika on oppinut yhtenään huokailemaan, että onpas vähän huono olo, milloin mitäkin paikkaa kovasti kolottaa, särkee tai sattuu, kuume pitää mitata vähintään päivittäin... Häpeän, häpeän, häpeän. Enkä silti osaa pitää turpaani kiinni omista vaivoistani. Inhottaa olla näin tahdonvoimaton näin tärkeässä asiassa.

Inhottaa olla erilainen kuin muut. Ei siinä mitään, erilaisuushan on rikkautta, makuasioista ei voi kiistellä eikä eriävä mielipide jostain tietystä asiasta tarkoita sitä, etteikö siitä eri mieltä olevasta ihmisestä silti voisi pitää kovastikin. Mutta kun minä en vain osaa olla ajattelematta, että ollessani erilainen olen automaattisesti huonompi kuin muut, tai muut ainakin pitävät minua sellaisena, tai jos eivät huonompana niin ärsyttävänä ainakin. Tai jos vaivihkaa, ihan hiljaa vain sisimmässäni uskaltaudun epäilemään, että jossain suhteessa erilaisuuteni jopa olisi vahvuus verrattuna muihin, niin siitä minulle vasta kamala olo tuleekin, koska sehän on perisynneistä kaikista kamalin, että pitää itseään jotenkin muka parempana kuin muut! Vaatimattomuus kaunistaa, ja minä jos kuka kyllä tarvitsen kaiken mahdollisen dopingin sillä saralla.

Jepujee, inhottaa olla tällainen sekopää. Koska kyllä kaikesta huolimatta totuus on se, että jos jostain ilmestyisi ihmeellinen ylihaltia ja antaisi minulle vallan ottaa ihan kaikki elämääni liittyvät asiat omaan hallintaani, en kuitenkaan haluaisi olla kukaan muu enkä mikään muu kuin se ja sellainen kuin nyt olen. No okei, nuorempi, harmaantumaton ja terveempi kyllä mutta muuten juuri tällainen.

Ärs. PMS is a bitch. Olenko koskaan maininnut, miten kivaa on olla tähän ikään vanhentunut, harmaantunut ja rupsahtanut ämmänkäppänä heittelehtivien hormonien armoilla..?

1 kommentti:

Loviisa kirjoitti...

Niin, no PMS:sta en tiedä tuon taivaallista, sattuneista syistä, mutta muutoin kuulostaa kovin tutulta. Mutta kuule, moni juttu voi olla ohimenevää, vaikka se nyt tuntuisi kovin epätodennäköiseltä ja lääkärin kanssa kannattaa jutella niistä sivuvaikutuksista. Lääkkeet kehittyvät ja hoidot paranevat, huomenna on paremmin.

Tuo eri mieltä oleminen sitten taas.. tiedetään (kappas). Siihen en keksi mitään parannusta, mutta jos sinä satut keksimään, vinkkailehan mullekin.

Onnellista tätä päivää ja vielä parempaa huomista!