Alligaattorin aivoista avaruusaluksiin

Terveisiä Miamista, Floridasta!

Aurinkoinen appelsiinivaltio ei ottanut meitä kovinkaan lämpimästi vastaan: matkan ensimmäisinä päivinä sää oli sangen kylmä – enkä tarkoita, että aurinkolomaksi vähän vilpoisa, tyyliin parisenkymmentä astetta, vaan ihan oikeasti kylmä kuin jääkarhun nenässä: iltaisin ja aamuisin värjöteltiin kymmenen asteen tuntumassa!

Ei ollutkaan vaikea päätös viettää ensimmäinen kokonainen lomapäivä ostoskeskuksessa, itse asiassa se oli lähes välttämätön valinta: ensinnäkin siksi, että oli niin pahuksen kylmä, ettei mikään ulkoilma-aktiviteetti tullut mieleenkään, ja toisekseen siksi, että oli niin pahuksen kylmä, että oli pakko hankkia lämpimiä vaatteita. Minä kyllä pidän itseäni aika kokeneena matkailijana, mutta taas kerran olin varustautunut aivan vääränlaisella garderobilla. Kaiken kukkuraksi vielä lähes ainoat yhtään lämpimämmät kuteeni – valkoiset caprihousut ja vakosamettijakku – saivat nolon punaviinikylvyn jo menomatkalla lentokoneessa, joten ne täytyi luovuttaa matkan alkupäiviksi hotellin pesulapalvelun huomaan. Noh, tulipa sekin vesipesua kestämätön jakku sitten kerrankin pesetettyä, ja uskoakseni vieläpä aika edullisesti Suomen pesulahintoihin verrattuna.

Huristelimme siis vuokra-autollamme suoraa päätä jonkin matkan päässä sijaitsevaan outlet mall -ostoskeskukseen eli tehtaanmyymälöiden ja poistomyyntipisteiden keskittymään. Ja kyllähän sieltä ostettavaa löytyi! Meinasin vallan seota sukkiini, kun astuin Tommy Hillfiger -myymälään ja tajusin, että sen valtavasta valikoimasta melkeinpä vaatteen kuin vaatteen sai alle kolmellakympillä! Ostin oitis itselleni ihanan neuleen – olen aina halunnutkin omistaa Hillfiger-neuleen, mutta Suomen hinnat ovat useimmiten liikaa jopa tämän merkkitietoisen snobijupin maksuhaluille – ja miähellekin löytyi peräti kaksi paria erinomaisesti istuvia farkkuja. Toki päivän mittaan ”jokunen” muukin nyssäkkä kainaloon kertyi, mutta ehkä säästän teidät sen enemmiltä yksityiskohdilta tällä kertaa…

Kylmä tai ei, koko lomaa ei shoppaholistinkaan sentään auta ostareilla tuhlata, joten eikun vastaostettua lämmintä vaatetta niskaan ja kohti uusia seikkailuja. Floridan-matkaanhan tietenkin kuuluu lähes pakollisena ohjelmanumerona retki alligaattoreiden kultamaille Evergladesiin. Kuinka moni muuten luuli, että Everglades on suoaluetta? Joo niin minäkin. Mutta ei se olekaan, se onkin itse asiassa joki; huomattavan hitaasti virtaava (oliko se kilsan päivässä tai jotain) mutta joki kuitenkin. Mutta niitä alleja siellä kyllä riittää, mekin näimme vesikopterimme kyydistä useita yksilöitä rannalla lämpöä keräämässä tai vedessä lipumassa, tulipa yksi ihan kopterimme viereenkin tervehtimään. Ajelun jälkeen alligaattoreita esiteltiin pienessä näytöksessä, jonka päätteeksi kävijät saivat halutessaan ottaa pienen, kolmivuotiaan vauva-allin syliinsä paijattavaksi. Me tietysti miähen kanssa kokeilimme, söpö pikku veitikkahan se oli. Minulle oli yllätys, että alligaattorin iho on niinkin kova, pikemminkin kilpikonnan kilpeä kuin käärmeen nahkaa muistuttavaa ainetta!

Niin ne otsikossakin mainitut alligaattorin aivot – ne ovat sormenpään kokoiset, eikä siellä turhaa liikettä taida tapahtua. Useimmilla villieläimillä lienee päällimmäisenä ajatuksena ”ruokaa!” mutta alligaattoritpa eivät edes syö päivittäin, joten eipä silläkään asialla tarvitse mitenkään jatkuvasti päätään vaivata…

Muitakin eläinelämyksiä mahtui matkaan. Yhden aurinkoisen mutta viileän aamupäivän vietimme Miami Seaquariumissa, jossa merileijonien, delfiinien ja haiden lisäksi on vetonaulana koulutettu miekkavalas. Seuraa seuraava tietokilpailukysymys: Tiesittekö, että miekkavalas tieteellisesti katsottuna onkin delfiini? Tosin vastaavasti tieteellisesti katsottuna myös monet delfiinit ovatkin valaita. Joo olisi ehkä kannattanut viettää vähän suurempi osa koulun bilsantunneista hereillä... Niin tai näin, tämä nimenomainen miekkavalas oli vaikuttava, upean kiiltävä ja virtaviivainen. Se sai minut ajattelemaan, miten uskomattomia taideteoksia luonto osaakaan muovata, ja miten me ihmiset luonnontilassamme olemme kyllä armotta sieltä vaatimattomimmasta päästä.

Ja ehkä eläinelämysten sarjaan voidaan laskea myös Florida Panthers, siis se jääkiekkojoukkue, jonka peliä kävimme katsomassa. Se puolestaan sai minut miettimään, kuinka tyhmä sitä turisti voikaan olla. Minähän olen Suomesta, jukoliste sentään, ja lätkäpeleissä käynyt ihan pikkutytöstä lähtien – mikähän ihmeen mahti maailmassa istuttikaan päähäni sen kuningasajatuksen, että lähdin jäähalliin shortseissa?!? ”Eihän näillä leveysasteilla varmaan jääkään kylmää ole…” Voi elämä. Olihan siellä kylmä juu, mutta siitä huolimatta oli ihanaa olla tosi pitkästä aikaa lätkäpelissä, olinkin ehtinyt jo unohtaa, kuinka paljon lajista tykkäänkään! Valitettavasti kotijoukkue kyllä hävisi ottelun, mutta ikisuosikkini Ville Peltonen sentään syötti heidän ainokaisen maalinsa.

Koska meillä siis oli käytössämme vuokra-auto ja koska sää edelleen pysytteli vähintäänkin viileähkönä, päätimme uhrata yhden päivän hieman pidemmälle ajomatkalle ja otimme suunnaksi Kennedy Space Centerin. Se osoittautui kyllä ehdottomasti matkan arvoiseksi kohteeksi! Olin etukäteen ajatellut, että avaruusteknologia varmaan vetoaisi miäheen enemmän kuin minuun, mutta pakko myöntää, että kyllä ne oikeat avaruusalukset ja hyvin tehdyt dokumenttifilminpätkät minuunkin valtavan vaikutuksen tekivät – siinä on tarvittu ehkä hieman alligaattorin aivoja suurempaa älyllistä kapasiteettia... Ja pääsimmepä kokemaan myös sukkulan laukaisun simulaattorissa, jota ainakin mainostettiin niin autenttiseksi kuin vain mahdollista. Tiedä häntä autenttisuudesta, mutta huisa elämys se oli joka tapauksessa, istua siinä penkkiin liimautuneena, posket korvissa lepattaen G-voimien armoilla!

Ja kuinkas sattuikaan: kun me vihdoin olimme saaneet ympäriinsä sukkuloimisesta tarpeeksemme ja päättäneet ottaa loppuloman mahdollisimman rennosti, väistyi kylmä ilmamassakin saman tien ja pääsimme nauttimaan siitä kuuluisasta Floridan auringosta! Kävimme ainakin jokaisen Seiska-lehden kestotilaajan must-aktiviteetteihin lukeutuvalla maisemaristeilyllä, jolla lähinnä esiteltiin rikkaiden ja kuuluisien ökyasuntoja – niistä muuten se suurin ja kallein kuuluu sille onnekkaalle ja nerokkaalle lääkärinplantulle, joka tiimeineen eräänä kauniina päivänä sattui keksimään sen kuuluisan pienen sinisen pillerin, joka yleisimmin tunnetaan nimellä Viagra…

Joko te luulitte, että selvisimme kokonaisesta viikosta valtameren rannalla käymättä kalassa? Ei sentään, ehdimme me viimeisenä päivänä kalastamaankin. Siitä uhkasi tulla kaikkien aikojen ylivoimaisesti tylsin kalaretki, mutta sitten eräs porukan jäsen (valitettavasti ei minun miäheni, onneksi en minä) sai onkeensa valtavan purjekalan. Kalastuksen saloihin vihkiytymättömille tiedoksi, että sellainen eväkäs ei sitten ihan pelkästään virvelin kampea kääntämällä vedestä nousekaan… Oli se kyllä sivullisellekin kiehtova näytelmä, kun sitä kalaa väsytettiin ja hivutettiin kohti venettä. Reilu tunti siinä taistelussa meni, välillä kala saatiin jo ihan pintaan, mutta sitten se taas sukelsi kymmenien metrien päähän ja sille kampoihin panemiseen tarvittiin ison veneen moottorin käyttämistä. Kaikki kunnia sillekin luontokappaleelle – vastassa parikymmentä miestä (ja muutama nainen) ja kymmenien hevosvoimien veneenmoottori, ja silti se yksi ainut kala piti pintansa käsittämättömän pitkään. Lopulta kuitenkin ihmiset koneineen ja muine pyyntivälineineen vetivät pidemmän korren, ja kala saatiin veneeseen. Suunnilleen minun kokoiseni se oli, vähän päälle 40-kiloinen siis.

Kaiken kaikkiaan Miami oli aika lailla sellainen kuin odotinkin sen olevan: kaunis, kiehtova ja toiminnantäyteinen. Loma oli kyllä vallan hieno ja ihana, taas kertyi plakkariin huimasti upeita, ikimuistoisia kokemuksia ja elämyksiä – valitettavasti vain se rentoutumispuoli jäi tällä kertaa turhan vähälle. Tämä oli niitä lomia, joista toipuakseen tarvitsisi vielä uuden loman. Se ei valitettavasti kuitenkaan käy tällä kertaa päinsä, sillä koti-Suomessa niin minua kuin miästäkin odotti valtava työruuhka. Mutta kyllä tämä tästä, ainakin lomamuistot saavat väsyneen mutta iloisen hymyn huulille!