Kesä kassissa

Siemen niin pian maasta kasvaa auringonkukaks silmissäin... Sain alkukesästä ihanalta naapurilta kaksi pientä auringonkukan taimea, hän kun muisti minun kertoneen, että se on lempikukkani, ja hänellä oli siementen idätys onnistunut yli odotusten. Ikionnellisena tälläsin taimet patiolle aurinkoon, ja kun orvokkini perinteiseen tapaan liittyivät juhannuksena hukkuneiden surulliseen joukkoon, vapautui auringonkukille kunniapaikka keskellä pöytää. Ja nyt ne ovat avanneet kukkansa täyteen ihanuuteensa!

Syysleimutkin kukkivat jo. Se on merkki siitä, että kesä alkaa olla takana päin. Oho. Johan se taas hurahti!

Muistan kun viime kesänä näihin aikoihin tuumin, että joutaa kesä loppuakin, ikävä ei tule. Voin niin kovin pahoin, sekä fyysisesti että henkisesti. Siihen verrattuna parempaan kesään ei toki paljon vaaditakaan, mutta on tämä kesä ollut ihan yleisestikin ottaen tosi mukava, monellakin eri mittarilla mitattuna. Paitsi ehkä ei auton matkamittarilla, se on nimittäin saanut rullata minkä ehtii.

Sen jälkeen, kun miähen loma juhannukselta alkoi, emme ole kotona juuri aikaa viettäneet, mitä nyt välillä käyty kääntymässä ja matkakassin sisältöä vaihtamassa. Kesän mittaan on juhlittu kahdet häät - minä siinä unelmakoltussani - ja yhdet kihlajaiset. On riekuttu ääni käheäksi Apulannan mahtavalla keikalla ja parannettu maailmaa monen monituisen olut- ja siiderituopposen verran. Ja väliaikoina on vanuttu anoppilassa, missä poika on käynyt uimakoulua, tehnyt huiman pitkiä polkupyörälenkkejä, kokenut rapumertoja ja uistellut yhteensä viitisenkymmentä haukea. Karjalan mailla piipahdettiin päiväseltään, ja Särkänniemessä vietettiin rattoisa iltapuhde asiaankuuluvan vetisine Tukkijoki-huipennuksineen. Niin ja siitä Turkin-matkastahan on oma lukunsa jo kirjoitettukin.

Ja mikäs sen hulppeampi huipentuma vauhdikkaalle kesälomalle kuin Madonnan konsertti Jätkänsaaressa! Paitsi että ei se sitten oikein siltä tuntunutkaan. Varmasti se oli oikein upea ja näyttävä show - niille, jotka siitä jotain näkivät. Minun konserttielämykseni käsitti lähinnä lukemattoman määrän takaraivoja ja pari sekunnin murto-osan mittaista vilahdusta jostain muurahaisen kokoisesta, jonka oletin Madonnaksi. Toki olin jotain tuon kaltaista osannut odottaakin, mutta silti kuvittelin, että hyvä livemusiikki tempaa minut kuitenkin valtoihinsa näkymistä huolimatta. Vaan kun ei se musiikkikaan loppujen lopuksi kovin tanakasti tajuntaan kolahtanut, olihan koko kiertueen tarkoitus promota tähden uusinta levyä, jonka edustamasta tyylilajista minä en mitenkään erityisesti perusta. Ja siitä live-puolestakin voidaan kai olla useampaa mieltä - onhan se Madde toki melkoinen täti, hyppää kahta narua ja laulaa itsensä kanssa kaksiäänisesti samaan aikaan... Konsertin loppupuolella huomasin jopa ajattelevani, että voi paska, tämän takia menee pari työpäivää ihan haaskuun, ennemmin tekisin niitä töitä... Mutta joo, olenpa ollut mukana tekemässä historiaa, suurinta Pohjoismaissa koskaan järjestettyä maksullista tapahtumaa. Jeejee. Silti siinä reissussa parasta oli ehkä kuitenkin takaisin kotia kohti suuntaaminen.

Tätä kirjoittaessani olemme vielä anoppilassa noutamassa vajaavaltaisia hoidosta. Vaan pian hurautamme kotiin, ja kun sitten matkakassini puran, sen saa viedä varastoon. Minä tällään ahterini kotisohvalle ja ihastelen niitä rakkaita syysleimujani. Varmasti silmä ja sielu lepää jopa siinä tavanomaisessa sekametelissä, mikä meillä aina vallitsee näköjään siitä riippumatta, eletäänkö siinä asunnossa vai ei - se on Meidän Koti, just sellaisenaan meille se kaikkein kullankallein paikka! Voi miten minulla onkin ollut sitä ikävä!

Ensi viikolla on pojalla vielä lomaa tarhasta, varmaan poimimme viinimarjat ja karviaiset. Ja niiden mukana säilömme tämän kesän purkkiin. Kiitos nam, hyvää oli ja riittävästi.