Thaimaan Phuketin suhteen teimme kuitenkin nyt poikkeuksen. Olimme siellä, Patong Beachilla, muutama vuosi sitten (keväällä 2007), ja nyt suuntasimme naapurikylään Karon Beachille. Lähdimme matkaan kaveripariskunnan kanssa, ja he halusivat nimenomaan Phuketiin, koska he jatkoivat sieltä toiseksi viikoksi vielä uuteen kohteeseen, johon ei muualta Thaimaasta oikein olisi päässyt. Suunnitelma sopi meille, koska edellinen reissumme Phuketiin oli mitä onnistunein ja Patong Beach oli jäänyt mieliimme yhtenä parhaista kokemistamme paikoista.
Phuketiin lennetään sillä Finnairin uudella suurella koneella, jossa on erityinen comfort-luokkakin eli lomalentojen vastine reittilentojen business-luokalle. Miähelle on työmatkoiltaan päässyt kertymään niin paljon ylimääräisiä lentopisteitä, että pystyimme niillä hankkimaan itsellemme menomatkaksi comfort-luokan paikat – rahaa paikoista olisi pitänyt pulittaa parisataa euroa per henki, mikä olisi kyllä meidän mielestämme ollut turhan suolainen hinta, mutta niille pisteillepä ei meillä sen kummoisempaa käyttöä olisi ollutkaan. Odotinkin innolla pääseväni aloittamaan matkan oikein ilmaista samppanjaa siemaillen, mikäpä sen messevämpi startti lomalle!
Mutta voi hah ja pah. Turhia olivat samppanjahaaveeni. Ruokailun yhteydessä sentään sai maksutta viiniä, olutta, siideriä tai (karmeaa) kuoharia, mutta samppanjasta olisi pitänyt pulittaa se normaali hinta. Tyydyin särpimään viiniä palanpainikkeeksi. Mainittakoon sentään, että ateriaan kuulunut ceasar-salaatti oli ehdottomasti parasta lentokoneruokaa, mitä ikinä olen saanut, ja myös lämpimäiset sämpylät ja croissantit maistuivat mainioille; muuten ei tarjoilupuolella sen suurempaa comfortia ollut havaittavissa. Mutta saimme me sentään huovat ja tyynyt ilmaiseksi käyttöömme – tursitiluokassa niistä piti pulittaa huikeat kuusi (6) euroa! Siis voi haloo! Kyllä minä ymmärrän, että lentoyhtiöt ovat todella pahoissa vaikeuksissa, ja hyväksyn kyllä esimerkiksi sen, että juomista saa kukin maksaa oman kulutuksensa mukaan, mutta että yli kymmentuntisella yölennolla ei huopaa ja tyynyä saa firman puolesta?!? Pyöristyttävää.
Toki sen comfort-luokan tärkein ominaisuus on ruhtinaallinen tila istuinten ympärillä, ja kieltämättä niissä täysin sängyn muotoon laskeutuvissa penkeissä sai kiitettävän hyvin goisittua. Matka hujahtikin kuin huomaamatta, ja pääsimme suhteellisen hyvin levänneinä jalkautumaan Thaimaan kamaralle.
Trooppisen kuuma ja kostea ilma kietoi meidät syleilyynsä heti lentokentän terminaalin ovella. Ja ihana syleilyhän se oli, vaikka kieltämättä hieman pienempikin kuumuus olisi riittänyt; koko viikon ajan päivälämpötilat nousivat yli 35:n ja yölläkin pysyteltiin 30 asteen tuntumassa. Atooppinen ihottumani kaikkosi alle kahdessa päivässä, tosin sen tilalle ilmaantui sitten aurinkoihottumaa, mutta olipa edes vaihtelua…
Lomasuunnitelmiimme kuului retkiä ja rentoutumista sopivassa suhteessa. Rentoutuminen onnistuikin loistavasti – aikaeron (+5 h) ansiosta aamuisin olisi nukuttanut vaikka kuinka pitkään; heräsimme joka aamu vasta kellon soidessa puoli kymmenen maissa (kotioloissa en muista, milloin viimeksi olisin kovin paljon yli yhdeksään nukkunut, vuosia siitä kuitenkin on!), ja puuhakkaiden päivien päätteeksi iltapuolellakin tuli uni silmään suorastaan yllättävän kiltisti siitä aikaerosta huolimatta.
Hotellihuoneen ilmastoidussa viileydessä kelpasikin köllötellä, mutta rannalla makoilu sen sijaan ei ole minun juttuni. Sitäkin enemmän rakastan biitsikävelyä – se on ehdottomasti rantaloma-aktiviteettien aatelia! Kävellään vesirajassa, siinä missä hiekka ei ole enää upottavaa ja tulikuumaa vaan miellyttävän tasaista paljaan jalan alle, raikas merituuli taittaa virkistävästi helteen tukalimman terän ja lempeän lämpimät aallot käyvät aina silloin tällöin pyyhkäisemässä nilkkoja, joskus polviakin (muistetaan varoa, ettei kamera roiku kädestä liian alhaalla). Katsellaan ihmisiä, tarkkaillaan (ja välillä taivastellaankin) rantamuotia, myötäeletään lasten vilpitöntä, pohjatonta vesileikkiriemua, varotaan rikkomasta hiekkalinnoja. Tallustellaan kaikessa rauhassa pitkän pätkää yhteen suuntaan, haetaan kylmää juomaa, joka nautitaan varjossa, ja tallustellaan sitten kaikessa rauhassa takaisin. Näin tulee kuin huomaamattaan saaneeksi hieman liikuntaakin, ja aurinkokin ruskettaa tasaisemmin kuin maatessa (paitsi jos on hölvännyt nahkaansa useiden senttien kerroksen suunnilleen ydinräjähdyksen kestävää aurinkorasvaa, kuten eräiden pigmenttirajoitteisten on pakko tehdä).
Emme me sentään pelkästään rannalla tyytyneet ruikuttamaan, vaan lomaohjelmaamme kuului myös merellisiä menoja. Sen obligatorisen kalastusretken toteutimme tällä kertaa pelkästään omalla porukalla edellisreissultamme tutun kalastusoppaan johdolla. Minä päätin kerrankin osallistua varsinaisiin kalastuspuuhiinkin, ja onnistuinkin paratiisimaisen kalliosaaren rantavesistä kiskaisemaan ihan oikean barrakudan. Aika tohkeissani kyllä olin komiasta saaliistani, vaikken suostunutkaan siihen koskemaan edes sen vertaa, että olisin kuvissa sitä roikottaen poseerannut. Mutta silti, minä sen sain, Ihan Ite! Päivän mittaan kannelle nousi vielä muutama barrakuda (mutta se minun oli isoin, lällätilää!) ja yksi nokkahauki. Lisäksi saimme ihastella taivaalla kaartelevia fregattilintuja, pintavesissä saalistavaa haita ja pomppelehtivia purjekaloja, joten päivä oli kokonaisuudessaan kerrassaan onnistunut.
Edellisellä Phuketin-matkallamme emme harmiksemme ehtineet tutustua seudun upeaan meriluontoon, joten tällä kertaa halusimme ehdottomasti myös saariretkelle. Valitsimme retken, johon sisältyi mm. käynti Phi Phi -saarella ja The Beach -elokuvan kuvauspaikoilla, puolikesyjen apinoiden ruokkimista sekä snorklausta. Viimeksimainittu harraste ei varsinaisesti ole vetonaula minulle, joka arastelen merta ja kammoan kaloja, mutta ajattelin keskittyä maisemien ja eläinten ihasteluun ja mahdollisesti harkita ihan pientä kurkistusta pinnan alle, jos siltä sattuisi tuntumaan. Mutta olisihan se pitänyt oivaltaa, että sukellusfirman järjestämällä retkellä pääpaino on siinä sukeltamisessa (eli tässä tapauksessa snorklaamisessa) eikä suinkaan maisemien ihastelussa – meitä kiidätettiin pikaveneellä eteenpäin sellaista kyytiä, ettei kovin monta kertaa ehtinyt ihastuksesta henkäistä. Mutta kyllähän siinä väkisinkin ehti noteerata, että aivan huikeita ne saaret karstikallioineen, turkooseine laguunilahtineen ja valkoisine hiekkarantoineen tosiaankin ovat!
Erityisen innokkaasti odottamani apinat jouduttiin lopulta ohittamaan kokonaan, koska veneellä ei kuulemma juuri sillä hetkellä päässytkään rantautumaan niiden asuttamalle rannalle. Viimeistään tässä vaiheessa olin jo vuorenvarmasti päättänyt, että minä kyllä takuulla inhoaisin snorklausta ihan sydämeni pohjasta enkä ainakaan suostuisi pätkän vertaa moisesta kiinnostumaan. Koska retkiajasta kuitenkin yli puolet oli pyhitetty vedessä lillumiselle, päätin hyvin pitkin hampain vetää maskin naamalleni minäkin. Ensimmäiset snorklauskokeilut tehtiin matalassa uimarannassa, ja kun painoin katseeni pinnan alle, ensireaktioni oli odotetusti pienoinen paniikki: ei hemmetti, en kyllä ikinä enää mene yhteenkään luonnonveteen uimaan – siellähän oli ihan tolkuttomasti kaloja jo ihan kahluusyvyydessä!!! Pikkuhiljaa kuitenkin jotenkin ihmeellisesti rauhoituin, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ne ensimmäiset hehkuvan neonväriset eväkkäät uiskentelivat näkökenttääni, minun oli pakko tunnustaa, että olihan se oikeasti aika hienoa. Kalojen maailma on kyllä melkoista väri-iloittelua – on neonpunaisia ja kirkkaansinisiä ja pilkullisia ja raidallisia ja riemunkirjavia ja ties minkänäköisiä otuksia siellä pinnan alla! (Mutta silti olisin ihan ehdottomasti halunnut tavata ne apinatkin. Skrönf.)
Thaimaan-matkasta kerrottaessa ei mitenkään voi sivuuttaa ruokaa. Sehän on taivaallista, maukasta ja edullista – ja kevyehköäkin, niin että vallan hyvin pystyi hemmottelemaan makuhermojaan kahdellakin lämpimällä aterialla päivittäin (mitä esim. meillä miähen kanssa ei Suomessa ole koskaan tapana tehdä). Me satumme olemaan erityisen tulisen ruoan ystäviä, ja sitä sorttiahan saimmekin nauttia yllin kyllin. Saattoi siinä sivullisilla hieman hymynkaretta hiipiä suupieleen, kun me neljä huomattavan valkonaamaista suomalaista aterian päätteeksi pyyhimme hikeä, nenäräkää ja kyyneliä – ja kilvan ylistimme, miten mahtavaa ruokaa oli taas tullut syötyä!
Iltaelämä Karon Beachilla on melkoisen vaisua, mutta muutamassa minuutissahan sieltä tuktukilla hurauttaa Patong Beachin vilinään ja vilskeeseen. Kiehtovan hulinan ja iloisten irkkupubien lisäksi me hakeuduimme Patongille myös ostosmahdollisuuksien perässä. Toki thai-basaarikrääsä on basaarikrääsäksi yllättävänkin laadukasta, ja ehdottomasti hintansa väärtejä löytöjä voi tehdä pikkukylien piraattikojuistakin, mutta nykyään Phuketista löytää ilahduttavan edullisesti myös aitoja merkkituotteita esimerkiksi juuri Patong Beachin Jungceylon-ostoskeskuksen kimalluksesta tai parinkymmenen minuutin taksimatkan päästä Premium Outlet -tehtaanmyymäläkeskittymästä. Minun mastercardini selviytyi lomasta kuitenkin suhteellisen kevyellä rasituksella; ostin vain pari paitaa ja yhdet jumppahousut, niin ja uudet bikinit, ja sandaalit. Jaa joo ja ne farkkushortsit ja alusvaatteetkin… no mutta kaikkea kivaa vain kuitenkin, ei mitään ihmeherätteitä. Kai. Tai jotain.
Yhtenä iltana kävimme seuraamassa myös aitoa thainyrkkeilyä eli muay thaita. Kyseessä oli jokin pienimuotoinen paikallinen treeniturnaus, mutta minusta sitä oli hyvin kiehtovaa seurata. Olen aina ollut ihan myötämielinen taistelulajien suhteen, ja nyt body combat -harrastuksen myötä olen entistä kiinnostuneempana seurannut, kuinka jumpasta tutut liikkeet varsinaisessa alkuperäisessä ympäristössään toimivatkaan. Kiehtovat alkurituaalit, paikallisten tukijoukkojen rytmikkäät kannustushuudot ja taustalla soiva mystinen, nariseva musiikki imaisivat ainakin minut ihan täysillä mukaan siihen tunnelmaan!
Kaiken kaikkiaan Phuket oli juuri niin kiva paikka kuin muistimmekin, ja mukavassa, samanhenkisessä seurassa on aina yhtä hienoa matkustaa. Mutta kyllä se nyt on nähty, kolmatta kertaa tuskin enää samaan kolkkaan suuntaamme. Poika tosin kovasti kyselee, milloin hänkin pääsee vastaavaan paikkaan – mutta maapallohan on laaja ja lavea, ja pelkästään Thaimaassakin riittää kohteita moneen lähtöön…
1 kommentti:
Oi että, tuollaisella reissulla minäkin varmasti viihtyisin. Joskohan sitä joskus maailmassa tulisi lähdettyäkin :)
Lähetä kommentti