keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki

Lopetin ruokablogini. Totesin, että vaikka hyvin innokas kotikokki olenkin, ei minulla kuitenkaan niin paljon sillä saralla ole annettavaa, että siihen tarkoitukseen erillinen blogi tarvittaisiin. Horisen siis satunnaisesti ruokajuttuja jatkossa(kin) täällä.

Edellisessä kirjoituksessani mainitsinkin jo jouluruoat. Niitähän riittää, jokaisella on omat ehdottomat ruokalajinsa, joita ilman joulu ei maistu miltään. Ja sitten kun niitä sataa sorttia jokaista tehdään keskikokoisen komppanian tarpeisiin, niin senhän tietää, miten siinä käy: Jouluaattona niitä syödään intopiukassa, kuola valuen ja naama loistaen. Joulupäivänä jatketaan samoilla eväillä tyytyväisinä siihen, ettei ruokapuolta tarvitse erikseen valmistaa. Tapaninpäivänä alkaa se jämämenu jo jossain määrin tökkiä, mutta kun sitä ruokaa kuitenkin on edelleen runsain mitoin jäljellä niin kannattaahan sitä syödä. Mahdollisesti jämiä katetaan vielä seuraavinakin päivinä pöytään, niin pitkään kuin niiden syömäkelpoisuuteen uskaltaa luottaa. Ja sitten kipataan ties kuinka paljon roskikseen. Paitsi niitä kinkunjämiä, joista tehdään hernekeittoa. Jota syödään ja syödään ja syödään ja pakastetaan ja syödään vielä myöhemminkin... Uhh.

Me tosiaan vietämme nyt ensimmäistä joulua ihan omassa kodissamme, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että minulla on hirmu...ylivalta keittiön puolella (aikaisempinakin vuosina olen toki osallistunut jouluruokien tekoon viemällä anoppilaan pasteijoita, laatikoita, mitä milloinkin). Vietämme appivanhempien kanssa aaton meillä, joulupäivän aterian syömme miähen veljen luona ja sen jälkeen varmaan jäämme joksikin aikaa anoppilaan oleilemaan. Päätinkin vakaasti, että nyt sitten tehdään vain sellaisia ruokia, joita oikeasti halutaan syödä, ja vain sen verran, että kaikki jaksetaan syödä, ei yhtäkään velvollisuusruokalajia eikä yliammuntoja määrien suhteen! Pikainen gallup perheen keskuudessa tuotti seuraavanlaisen menuun:

- Kinkku. Tietysti. Tahtoisin luuttoman, tuoreen, kotimaisen juhlakinkun; toivon vain löytäväni jostain tarpeeksi pienen, toistaiseksi pienin näkemäni on 8-kiloinen, ja siinä on neljälle aikuiselle ja yhdelle lapselle yhdeksi illaksi aika lailla pupellettavaa...
- Porkkanalaatikko. Poika tahtoo ehdottomasti ja äitikin tykkää kovasti.
- Lanttulaatikko. RRRakastan!
- Perunalaatikko. Tässä hivotaan jo velvollisuusruokalajin rajoja, mutta yllättävän herkulliselta se pakastimeen tekemäni laatikko kyllä vaikutti, joten eiköhän se kauppansa tee.
- Makaronilaatikko. Lapsuudessani äiti teki aina jouluksi makaronilaatikkoa, kun minulle eivät muut laatikot oikein maistuneet. Curlingvanhemmuus kunniaan!
- Lihapullia. Miäs haluaa, kotonaan on aina ollut. Minulle itäsuomalaiselle tämä mitä ilmeisimmin Ruotsista kulkeutunut perinne on hieman vieras, mutta mikäs siinä.
- Perunoita. Alkupalakalojen seuraksi kuulemma tarvitaan, itse olisin jättänyt nämäkin listalta pois.
- Keitettyjä kananmunia. Tämäkin länsisuomalainen perinne on minulle aika uusi tuttavuus, mutta mieluinen sellainen.
- Punajuurisalaattia. Tämä on minulle Se Juttu, jota jouluna on ehdottomasti saatava. Teen salaatin itse etikkapunajuuresta, omenasta ja sipulista ja kermaviilipohjaisesta kastikkeesta.
- Herneitä, pikkuporkkanoita, suolakurkkua ja marinoitua punasipulia (jos joku tietää hyvän marinadireseptin, saa vinkata!) erikseen tarjottuina; saavat luvan toimittaa rosollin virkaa.
- Lohta. Miäs tilasi työkaverinsa kautta jotain supertuoretta suoraan satamasta tuotavaa herkkua, varmasti kiva niille jotka kalasta tykkäävät.
- Silliä. Ks. edellinen kohta.
- Karjalanpiirakoita. Ihan ehdoton juttu karjalaistytölle, miähen länsisuomalaiselle suvulle puolestaan jotain aivan käsittämätöntä.

Kahvipöytään ja välipalaksi
- Pasteijoita.
- Joulutorttuja. Aion kaikkien periaatteideni vastaisesti ostaa lähileipomosta valmiit tortut, tasan yhden per syöjä.
- Pipareita. Täysin turhia pahvinpalasia jos minulta kysytään, mutta leivottiin nyt sitten yksi valmistaikinapaketillinen, kun poika niin hartaasti halusi. Yritin vähän piristää niitä lisäämällä puoleen taikinaan kaakaojauhetta (ripotin vain siihen sulaneen taikinalevyn päälle ja yritin käsin vaivata sen mahdollisimman hyvin sinne sekaan, hieman raidallisia niistä pipareista tuli, mutta ovatpa eläväisemmän näköisiä nyt sitten), ja kuusen muotoiset piparit voitelimme munalla (voi herrajjumala miten härskiltä tuo kuulostaa!) ja ripottelimme päälle nonparelleja, eli ne esittävät ikään kuin koristeltuja joulukuusia nyt sitten.

Jälkiruoaksi jäätelöä. Kokemus on osoittanut, että kaiken sen suolaisen mätön jälkeen menevät suurella vaivalla kyhätyt makeat ihanuudet (jäädykkeet, täytekakut tms.) yleensä aika lailla hukkaan; niitä velvollisuudesta tungetaan vielä johonkin mahanmutkaan, mutta ansaitsemaansa ihastusta ne eivät oikein jaksa herättää. Siksi päätimme ostaa ihan vain jotain jouluaiheista jäätelöä ja murskata sitten vaikka ne (lukuisat) ylijääneet piparit kermavaahdon sekaan lisukkeeksi. Ja jos kukaan ei jaksa jälkiruokaa niin säilyyhän se jäätelö siellä pakastimessa, eikä tarvitse surkutella hukkaanmennyttä aikaa ja vaivaa.

Joo. Miten se taas menikään - vain sen verran, että kaikki jaksetaan syödä, ei yhtäkään velvollisuusruokalajia eikä yliammuntoja määrien suhteen. Pitänee ryhtyä saman tien paastolle...

Ei kommentteja: