Siinä se nyt on, minun uusi menopelini! Teräsrunko (joka tuntuu huomattavan painav... siis tukevalta edelliseen erityiskevyeeen verrattuna), seitsemän vaihdetta (eskarimatkalla on iso mäki ja minä olen mukavuudenhaluinen ja hikoilen mieluummin jumppasalilla), käsijarrut (yli 20 vuotta jalkajarruttomalla pyörällä ajaneena pelkään, että ensi alkuun töhisin vahinkoäkkijarrutuksilla itseni yhtenään jorpakkoon), leveähkö pehmeähkö satula, soittokello, tarakka, jalka ja lukko. Olen tyytyväinen.
Vanhasta tottumuksesta ja varmuuden vuoksi hypistelin myös paria city- ja maastopyörän välimuotoa eli hybridiä, mutta niissä se ajoasento vaikutti turhan tutulta eli mahdollisesti haitalliselta. Lisäksi minua harmistuttaa noissa harrastepyörissä se, että ne myydään niin totaalisen riisuttuina, ilman jalkaa, tarakkaa, ketjunsuojia... hyvä kun lokarit edes on valmiina!
Ihan eri eläinhän tämä kyllä on kuin vanha uskollinen sotaratsuni, mutta mukavasti meiltä varmasti yhteinen matka taittuu. Kun nousin pyörän selkään ajaakseni liikkeestä kotiin, tuntui kuin selkäni olisi voihkaissut "voi EI, ei tätä!" - mutta jo muutaman polkaisun jälkeen selkä tuntuikin hämmästyneesti henkäisevän "oho, eihän tässä sittenkään mitään hätää ole!" Pysty ajoasento tuntui kyllä ensi alkuun todella oudolta - siitä puuttui se aerodynamiitin tuntu, kuten Autot-elokuvan Martti ruukaa sanoa - mutta pian siihen tottui ja ihan tykästyikin.
Voi kun tämä tosiaan olisi nyt se ratkaiseva ratkaisu selkäpulmiini!!! Vajaatehoisuus on syönyt naista isoin haukkauksin, varsinkin nyt kun miäs on pitkien pyhien kunniaksi saanut vielä tavallistakin raivokkaamman puuhavaihteen päälle. Minähän olin kyllä suunnitellutkin ottavani pääsiäisenpyhät hartaasti kaivatun levon kannalta, mutta ei se sängyllä röhnöttäminen sitten kuitenkaan mieltä ylennä, jos toinen samalla touhuaa ympärillä hiki päässä yhteisten asioiden hyväksi.
Mutta ei näin ihanan keväisinä päivinä kuitenkaan loputtomiin jaksa siellä murheen alhossa rämpiä. Onneksi on tuo lapsukainen, jolla on mahtava kyky nähdä elämän pienet ihanuudet ja jakaa ne muidenkin kanssa!
"Äiti äiti meillä kukkii sipuli!!!" Onneksi poitsu ehti nyhtää vain yhden irti - hyvässä tarkoituksessa toki, hän kun tietää miten mielellään äiti syö sipulia - ennen kuin tajusin selittää, että nämä sipulit ovat kukkien juurakoita ja niiden kuuluu olla katsottavina vain. Voi mikä riemastus oli tajuta, että viimesyksyiset istutukseni ovat siis onnistuneet ja ensimmäiset vuokot kukkivat jo!
Kevään ensimmäiset saippuakuplat ovat vuodesta toiseen yhtä kiehtova juttu!
Päivän päättäneen grillauskauden avauksen kruunasi kaunis sateenkaari.
Ei tämä elämä tosiaankaan yhtään hullumpaa ole!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti