Glada - tai jotain

Jos viime viikonloppu olisi ollut tavallinen viikonloppu, olisin varmasti ollut muikean tyytyväinen siihen, kuinka paljon meillä saatiinkaan aikaan: kaadettiin pihasta kolme suurta puuta (naapurin suosiollisella avustuksella), pilkottiin ja siirrettiin katonkorjauksesta yli jääneet katepellit, haravoitiin suurin osa pihasta (osa oli vielä märkää, koska ne kattopellit olivat säilöneet allaan lumikinosta), raivattiin kukkapenkki, pestiin ikkunat, tuuletettiin matot ja pestiin lattia. Vain vessat jäivät pesemättä, koska rätit loppuivat kesken.

Vaan kun viime viikonloppu oli pääsiäisviikonloppu, ja minä olin haaveillut ottavani sen autuaasti levon kannalta, perheen seurasta, kiireettömyydestä ja paineettomuudesta nauttien. Mutta kun se naapuri nyt sattui olemaan työkaluineen käytettävissä (hän on reissutöissä ja harvoin kotona) ja sääkin suosi puutarhahommia, niin pitihän ne nyt sitten tehdä. Vaikka selkääkin koski niin, että jo ruokapöytään istumisesta kihosi itku silmään. Ja harmistuksesta toinen mokoma.

Vika ei ole todellisuudessa, vika on odotuksissa - kuten sanoin, jos kyseessä olisi ollut tavallinen viikonloppu, sen saldo olisi varmasti yksinomaan ilahduttanut. Joten päätin, että meidän perheessä loppui juhlapyhien viettäminen siihen paikkaan, tästä lähin kaikki viikonloput olisivat tuikitavallisia; eipä sitten ainakaan tarvitsisi sitä surra, että on nähnyt vaivaa koristelujen ja mahdollisten ohjelmasuunnitelmien kanssa, kun ketään ei kuitenkaan kiinnosta.

Vappuaaton valjetessa meillä ei siis ollut yhtäkään ilmapalloa eikä senttiäkään serpentiiniä missään. Hampurilaisiakin oli ruokalistalla vain siksi, että jääkaapissa sattui olemaan hampurilaiskastiketta, jonka viimeinen käyttöpäivä oli vapunpäivänä, ei suinkaan siksi, että meillä on aina ollut tapana syödä vappuna hampurilaisia... Aikansa perheen miesväki pyöritteli kummissaan päätään, sitten kaivettiin koristelaatikko esiin ja haettiin kaupasta lissää. Ja kun koristelun vauhtiin päästiin, siitä saivat sitten osansa kaikki:

Ja vapunpäivän aamuna lähdettiin vapputorille, kuten aina. Kun varmaan melkein koko hemmetin kesän puutarhatyötkin oli kerta jo viime viikonloppuna tehty. Minä päätin ottaa sen tilaisuutena harjoitella taas kameran käyttöä.

Torilta matka jatkui edelleen perinteisissä merkeissä. Seuraa kuva-arvoitus: kuka tietää, mistä tämä on?

Paljastan vastauksen saman tien: Näin kaunis sisäkatto löytyy Tampereen - ellei koko maailman - ehdottomasti sympaattisimmasta paikasta:

...paikasta, josta saa ihan varmasti koko maailman parhaat ja tuoreimmat munkit. Ja sellaisen jälkeen onkin jo aika vaikea muistaa, miksi halusikaan luopua vappuperinteistä...