Seitsemän seikkailun vuotta

- Äiti miksi vauvan syntyminen kestää aina niin kauan?
- No onhan se nyt aika ihmeellinen ja iso asia, se maailmaan tulo. Tosin ei se aina kovin kauan kestä, jotkut vauvat kyllä syntyvät tosi nopeasti, melkein niinku että plops vaan.
- Synnyinkö mä silleen?
- No ET. Sinun syntymisesi kesti kyllä tosi kauan! [jätän kertomatta sen sinänsä pikantin yksityiskohdan, että taisimme itse asiassa tehdä kyseisen sairaalan kyseisen vuoden ponnistusvaihe-ennätyksen yli kahden tunnin ähräämisellä]
- Hmmm... [kasvoille leviää koko huoneen valaiseva virnistys] Mut mä olinki iso!

En voi olla hymyilemättä. Kyllä, sinä olit tosi iso vauva. Ja tosi ihana jo silloin.

Siitä on nyt päivälleen seitsemän vuotta. Kun nyt katson reipasta ekaluokkalaistani, jonka tukkaa saa vielä vähän pörröttää, kunhan kaverit eivät ole näkemässä, minut valtaa edelleen lähes yhtä suuri hämmennyksen tunne kuin silloin aikanaan, kun se neli- ja puolikiloinen ihmisenaihio vihdoin nostettiin syliini. Ei, en minä vieläkään tajua, miten minä olen sen tehnyt. Mutta jotenkin se vain on tapahtunut. Olen onnistunut kasvattamaan siitä aihiosta ihan elinkelpoisen ison pienen ihmisen!