tiistai 17. tammikuuta 2012

Kosmetiikkaa

Olen joskus maininnutkin, että suosin Diorin kosmetiikkaa. Näin teen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ne tuotteet kertakaikkiaan sopivat minulle: ihovoiteen imeytyessä voin melkein kuulla, kuinka hipiäni kiittää autuaasta olotilasta, ripsiväri saa jopa minun harvat tynkähaiveneni muistuttamaan edes etäisesti ripsiä, luomiväri pysyy luomilla ja poskipuna on erikseen...

Monia muitakin meikkejä ja tököttejä olen kokeillut, mutta muunmerkkiset eivät vain ole yhtä hyviä. Tosin kakkossija minun meikkivalinnoissani menee ehkä hieman yllättäen sinne hintahaitarin vastakkaiseen päähän: Maybellinelle, jonka kynsilakat esimerkiksi ovat erinomaisia, eivät pelkästään hintaansa nähden vaan ihan ylipäätäänkin.

Se, että Diorin kosmetiikka on kieltämättä keskimääräistä hintavampaa, on tietenkin harmillinen seikka. Mutta koska en ole varsinaisesti kosmetiikan suurkuluttaja, olen voinut tämän pienen ylellisyydentapaisen itselleni hyvällä omallatunnolla suoda. Minulle se ylellisyys merkitsee nimenomaan sitä, että tuotteet täyttävät tehtävänsä ja saavat minut tuntemaan oloni ainakin siltä osin mukavaksi, mutta kyllähän tuon hintaluokan tuotteissa useasti saa hieman muutakin ekstraa kaupan päälle; esimerkiksi Stockmann Beautyssä lapetaan ostoskassiin useasti hyvinkin runsaasti pieniä tuotenäytteitä kaupan päälle, jos tarpeeksi erehtyy tuhlaamaan.

Joskus kuitenkin se ylellisyys ja luksus-vaikutelma ilmenee tällaisen wannabe-viherpipertäjän näkövinkkelistä suorastaan kielteisellä tavalla. (Joo tiedostan itsekin, että "viherpipertäjä" ja "merkkikosmetiikka" eivät varsinaisesti istu samaan kontekstiin - aidosti ympäristöystävälliset ihmiset varmaan käyttävät luomuhunajaa ja kurkunviipaleita tai jotain muuta sellaista. Mutta tämänkin asian suhteen olen tehnyt itseni kanssa rauhan: olen vihertävä pipertäjä silloin ja niiltä osin kuin se minulle sattuu passaamaan. Jokainen vihreä valinta on kuitenkin hyvästä, vaikka kaikki valinnat eivät niin ympäristötietoisia sitten olisikaan. Nih.) Pakkausmateriaalin käyttö on yksi tällainen asia, joka pistää silmääni aika useasti.

Tässä taannoin ripsivärini alkoi olla ehtymään päin, ja ilokseni huomasin tavaratalossa tarjouksen: Diorshow-mascaran ostaja sai toisen, matkakokoisen putelin kaupan päälle. Tartuin tarjoukseen ja sain tämännäköisen setin:

Koko hoito oli tietenkin ensinnäkin kääritty muoviin. Sitten oli paksusta, hopeisena kiiltelevästä pahvimateriaalista tehty laatikko, sen sisällä muovinen, sametinkaltaisella materiaalilla pehmustettu pohjuke, jossa oli toinen maskara jo ihan sellaisenaan mutta toinen vielä uudessa paksusta, hopeisena kiiltelevästä pahvimateriaalista tehdyssä laatikossa. Sisältö oli siis tarkalleen ottaen tämä:



Minähän en tunnetusti kemiasta ja fysiikasta ja sensellaisista juur mitään ymmärrä, mutta tekeepä silti mieleni kysäistä, kuinkahan paljon a) raaka-aineita, b) tuotantoenergiaa ja c) kuljetustilaa olisi säästetty, jos nuo putkilot olisi vain nätisti kietaistu yhteen vaikka sitten ohuella muovilla tai mieluummin vaikka jollain nätillä nauhalla? Ja kuinkahan paljon tämä säästö olisi vaikuttanut tuotteen hintaan? Niin... mutta kuinka paljon se olisi vaikuttanut imagoon? Kuinka moni minkkiturkkifrouva olisi sitten ohittanut tämän tuotteen ja valinnut sen sijasta jonkun kiiltelevämmin pakatun? Tuotteistus- ja markkinointiväen mielestä ilmeisesti liian moni. Huokaus.

Kun nyt vauhtiin pääsin niin lataanpa tähän vielä toisen esimerkin Diorin tuotepakkausfilosofiasta:



Tässä pinossa on kaksi luomiväripalettia, poskipuna ja puuteri. Ai että mikäkö on mikäkin? No sitäpä minä juuri tarkoitin. Ei sitä mistään näe, enkä minä ikinä myöskään arvaa ekalla oikein vaan joudun aukomaan ja levittelemään noita rasioita pitkin ja poikin kylppäriä aina meikatessani. Mutta koska käytän moisia sotamaalauksia huomattavan harvoin, en edes kuukausittain, ei se ylimääräinen vaivannäkö siinä enää niin haittaa. Laittautuminen merkitsee sitä, että on tiedossa jotain mukavaa menoa ihmisten ilmoilla, joten se on ihan kivaa laatikkoleikkiä vain.

Mutta niin, kaikki nuokin rasiat ovat aikanaan tietenkin tulleet kiiltelevistä, muoviin käärityistä laatikoista...

2 kommenttia:

Nettimusca kirjoitti...

Kaikki kirjoittamasi on täyttä asiaa. Se vaan on niin, että visuaalisuus merkitsee ostotilanteessa. Ruuan esillelaitossa on samoin, jopa taiteillaan hienoissa ravinoloissa kun syötävä asetetaan lautaselle. Etenkin etsiessään paria ihminen laittautuu ollakseen puoleensavetävämpi - ja sama pätee usein eläinmaailmassa. Ei sille mitään voi: visuaalisuus merkitsee.
t: Kari www.nettipoimu.net

Careliana kirjoitti...

Kiitos kommentista! Niinhän se on: elämme kuvien - ja varsinkin mielikuvien - maailmassa!