torstai 2. helmikuuta 2012

Onnea on

Onnea on se tunne, kun löytää kaapista pussillisen jogurttipähkinöitä, joita oli jo unohtanut edellispäivänä ostaneensa.

Onnea on se tunne, kun saa päivän työt etuajassa tehtyä ja käpertyy takkatulen äärelle dekkarin ja kahvikupin kanssa.

Onnea on se tunne, kun jumpassa tuntuu siltä, että jalka ei enää irtoa lattiasta eikä puntti liikahda senttiäkään - ja niin vain se jalka ja/tai puntti sitten kuitenkin nousee, kaikki ne viimeisetkin toistot, viimeisetkin sekunnit. Itsensä voittaminen on voitoista suurin ja palkitsevin.

Onnea on se tunne, kun kaartaa kotipihaan ja näkee ikkunassa paitsi karvaisen naaman myös riemukkaasti heiluvan hännän - koiralla on sympaattinen tapa kiivetä kokonaan sohvan selkänojalle tasapainottelemaan, jotta varmasti näkee kaiken mitä pihassa tapahtuu. Koiralla on ylittämätön taito saada omistaja tuntemaan itsensä aina yhtä tervetulleeksi takaisin kotiin riippumatta siitä, onko ollut poissa vartin vai monta tuntia.


Onnea on myös huikean kaunis talvipäivä - vaikka kieltämättä vähän vähemmälläkin pakkasella pärjättäisiin...

Onnea on. Sitä on pienissä asioissa, välillä vähän piilossakin, eikä sitä aina jaksa edes noteerata. Mutta sitä kuitenkin on.

Ei se Nykäsen Matti välttämättä ihan väärässä ollut todetessaan, että elämä on ihmisen parasta aikaa.

7 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

:)

*lähte penkomaan kaappia toivoen, että sieltä löytyisi jotain, mitä on unohtanut ostaneensa*

Tiina kirjoitti...

Löysin suklaalevyn!

Careliana kirjoitti...

Oi, Ti, kuinka mukavaa! Myötäilahtuminen on sangen ilahduttavaa sekin. :)

Eloise kirjoitti...

Mun alko tehdä mieli jugurttirusinoita, mutta oon varma, että kaapistani ei löydy niitä...joku on ne jo syönyt.
Koirat on ihania, aina tervetulotoivotus yhtä innokas, kuin ei oltaisi vuosiin tavattu :). Pahakaan päivä ei näytä enää niin synkältä, kun saa koiralta ilohaukut ja hännänheilutukset.

Careliana kirjoitti...

Joo, Eloise, valitettavan usein se "yllätys" toimii niin päin, että herkut mystisesti katoavat sieltä kaapista... (minä epäilen että meillä ainakin koira käy salaa verottamassa niitä ;) Mutta se on tosiaan ihanaa, että kurjimpanakin päivänä voi luottaa siihen, että ainakin koira ilahtuu kun tulee kotiin!

Eloise kirjoitti...

Meillä se mystinen "joku" olen aika usein minäitse... edes koiraa en voi syyttää...

Careliana kirjoitti...

Eloise, koiraa voi aina syyttää. Se on jalo itsepetoksen muoto; ei varmaan fiksuinkaan koira kuitenkaan niin hyvin puhetta ymmärrä, että osaisi moisesta perusteettomasta syytöksestä loukkaantua... (kunhan ei rankaisemaan rupea sentään) ;-D