tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ihmisen ikä

Elma-tädin blogikirjoitus sai minut pohtimaan tätä ihmisen elämänkulkua. Kuinka sitä voisi ajatella ikään kuin pitkänä janana, joka on rakentunut niin, että kun sen taittaa tasan keskeltä kahtia, vastakkain osuvat kohdat muistuttavat suuresti toisiaan.

Ihan vastasyntyneenähän ihminen on täysin toisten autettava pötkö. Ruokavalio koostuu nestemäisistä ja sittemmin sosemaisista aineksista, koska hampaita ei vielä ole. Tarpeet tehdään vaippaan, koska vessaan ei osata mennä. Ja koska vuorokauteen ei vielä ole löytynyt omaa rytmiä ja elämän ihmeellisyyskin askarruttaa mieltä, yöunet tuppaavat olla vähän heikommanlaiset.

Valitettavan samanlainen on nykyään monien elämän ihan myöhäisin ehtoo. Ruokavalio on mössöpainotteista, koska hampaita ei enää ole. Tarpeet tehdään vaippaan, koska vessaan ei omin avuin päästä. Ja koska vuorokaudessa ei ole enää luontaista rytmiä ja kaiken maailman krempat sekä jos jonkinlaiset aatokset painavat mieltä, yöunetkin tuppaavat jäädä heikommanlaisiksi.

Leikki-ikä se puolestaan on huoletonta aikaa. Toinen toistaan ihmeellisempiä asioita tulvii maailmasta vastaan. Vastuut eivät mieltä kuormita, mitä nyt vähän täytyy omaa paikkaa hakea ja rajoja testata. Eikä aina ole kiva huomata, että kaikkea ei saa mitä haluaisi.

Vastaavanlainen tilanne on janan loppupäässä siinä vaiheessa, kun on jääty työelämästä pois, mahdolliset lapset ovat jo lähteneet omilleen, enimmät lainat on makseltu ja terveyttä ja virkeyttä vielä piisaa. Siinäpä aukeaa jälleen maailma tulvillaan toinen toistaan ihmeellisempiä mahdollisuuksia nauttia uudesta, uudenlaisesta vapaudesta täysin rinnoin. Toiset reissaavat pitkin maailmaa, toiset kuopsuttavat puutarhaa tai tekevät käsitöitä. Jotkut ostavat moottoripyörän ja ottavat tatuoinnin. Jotkut vaihtavat puolison nuorempaan. Onhan se vähän sellaista paikan hakemista. Ja iän myötä täytyy ne omat rajatkin testata uudelleen, että mihin ne keho ja mieli vielä venyvät ja mihin enää eivät. Näiden rajojen vääjäämätön siirtyminen voi nostattaa jonkin verran uhmaakin. Ei aina ole kiva huomata, että kaikkea ei saa mitä haluaisi.

Entäs teini-ikä sitten. Mullistusta, angstia ja hämmennystä. Hormonit hyrräävät, hiki haisee, finnejä pukkaa, olemukseen ilmaantuu laaksoa ja kukkulaa. Lapsuus jää armotta taakse, mutta aikuisuuteenkin on vielä matkaa. Tuntuu kuin olisi asemalla, jolla on valtava määrä junia, ja vaikka toisaalta on poltteleva kiire päästä jonnekin, on toisaalta myös mahdottoman vaikea päättää, mihin junaan hyppäisi.

Vaihdevuodet tuovat (varsinkin naisille mutta jossain muodossa myös miehille) oman hormonimyrskynsä. Hikoiluttaa. Finnejäkin pukkaa. Olemukseen ilmaantuu laaksoa ja kukkulaa paikkoihin, joissa niitä ei laisinkaan kaivattaisi. Hedelmällinen elämänvaihe jää armotta taakse, mutta eläkeikään on vielä matkaa. Tuntuu kuin olisi asemalla, jolla on jatkuva ruuhka ja kakofonia - mahdolliset lapset vaativat vielä tukea, samaan aikaan omat vanhemmat saattavat olla jo niin ikääntyneitä, että tarvitsevatjo huolenpitoa, työelämässä pitäisi vielä paahtaa täydellä teholla jne. - mutta yksi sun toinen juna kuitenkin suhahtaa jo nenän edestä omille teilleen.

Siinä keskellä on sitten tasaisempi vaihe. Se kuuluisa Aikuisuus. Jokaisella omanlaisensa, omine kapinoineen ja kipukohtineen ja myrskyineen ja tyveneineen.

Kaipa tässä saa ihan tyytyväinen olla niin kauan, kun ei tule deja vu -fiilistä. Että ei ainakaan kovin kaukana janan taitteesta olla vielä.

Ei kommentteja: