sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Hulvattoman hauska juttu kiertämään

Vihje: Otsikko sisältää sarkasmia. Pikkujoulujen stand-up ohjelmistoa haalivat voivat siirtyä saman tien seuraavaan hakutulokseen.

Lähdimme koko perheen voimin paikallisen joukkueen jääkiekkopeliä katsomaan. Koska paikkakuntamme jäähalli on tunnetusti huomattavan kylmä paikka (siis jopa jäähallien mittapuulla), puin lempifarkkujeni ja kevyttoppatakin lisäksi päälleni vielä ihanan pitkän villatakkini ja ylimääräisen kaulaliinan, jonka sitten levitin istuinalustakseni.

No eihän siinä pelissä hurrattavaa ollut, kotijoukkue hävisi melko ponnettoman esityksen päätteeksi ihan ansaitusti. Vaan eipä tuo sinänsä mikään maailmanloppu ollut, onneksi sarjaa on vielä pitkälti jäljellä, joten ehtivät parantaa otteitaan.

Suurin veetutus peli-illan tiimoilta iskikin vasta kotona. Autosta noustuani miäs teki karun havainnon: "Oot sitte istunu purkkaan. Sitä on nyt sitte myös autonpenkissä."

Jep. Joku ihanan huumorintajuinen neropatti oli saanut ihan älyttömän hauskan idean tällätä varmaan nyrkinkokoisen purkkalönttinsä siihen katsomonistuimelle. Varmaan nauratti mahan täydeltä jo etukäteen ajatus siitä, kuinka joku urpo siihen sitten aikanaan istuu. No tämä urpo sitten istui. Ihan poskettoman hulvatonta.

Voin kertoo, ettei sanottavammin naurattanut. Lempifarkkujeni persauksessa retkotti hehkeästi roikkuva mähmämöntti, kaulaliinassa oli toinen mokoma, ja autonistuimessa hehkui raikas vauhtiraita. Onneksi sattui olemaan vuodenaikaan nähden yllättävänkin kipakka pakkassää, melkein kymmenen astetta miinuksella, joten farkut ja kaulaliina pääsivät yöksi pihalle. Aamulla sitten raaputin veitsellä farkuista irti niin paljon purkkaa kuin pystyin ja survaisin pöksyt saman tien pesukoneeseen pitkälle pesuohjelmalle. Huojennukseni oli suunnaton, kun kuivumaan ripustaessani totesin ne täysin purkkavapaiksi.

Kaulaliina lienee hieman hankalampi potilas, ensinnäkin siksi, että purkan skrapaaminen kovahkosta farkkukankaasta on huomattavasti helpompaa kuin luprusta neuloksesta. Toisekseen kaulaliina ei edes kestä kovin perusteellista pesua. Se onkin saanut viettää ulkoruokinnassa pidemmän tovin, ja harkitsen sen heittämistä vallan pois. Onhan minulla noita huiveja, vaikka tämä nimenomainen kyllä onkin yksi suurimpia suosikkejani.

Autonpenkkiä ei tietenkään saa ängettyä pesukoneeseen, joten sen osalta täytyi tyytyä pelkkään raaputustulokseen. Onneksi on työsuhdeauto, jonka siivoaminen hoidetaan muiden kukkarosta käsin.

Mutta eivät ne vahingot näköjään rajoittuneet vielä tuohonkaan: Tänä kirpeänä pakkasaamuna puin jo aamiaiselle ylleni sen ihanan lämpimän pitkän villatakkini. Pöydästä noustessani tunsin tutun, venyvän tunteen: olihan sitä purkkaa riittänyt pieni nokare myös villatakin helmaan, ja nyt sitä oli sitten myös keittiön tuolissa.

Että terveisiä vain sinulle, armoitettu jäynäilijä ja vitsiniekka: säkenöivän hilpeästä älynväläyksestäsi on kyllä riittänyt viihdykettä ihan koko viikonlopuksi. Lähteeköhän tämä piparmintun aromi sormistani ikinä? Ja joka nuuhkaisulla mieleeni tunkee se ihanainen tosiasia, että olen saanut runsain mitoin sormeilla jotain sellaista, mikä on ollut toisen ihmisen (vaikkakin sellaisen tosi fiksun ja huumorintajuisen yksilön) suussa pitkän aikaa. Kiitti ihan v-tusti!

Ei kommentteja: