sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vimma

Syksyn harmauden tiivistyessä oloni alkoi olla enenevässä määrin kuin - rakkaan mummini ilmausta lainatakseni - pystyyn paskannetulla lapamadolla. Akku kroonisesti tyhjänä ja laturi hukassa.

Jostain siellä ympärivuorokautisessä hämäränhyssyssä kuitenkin välähti pieni ideatuikku: muistin, että minullahan oli vielä viime keväältä jäljellä se kaupanpäälliseksi tullut pikkuinen puteli MiviTotalia! Tuota ihme-eliksiiriä, jota olen ylistänyt aikaisemminkin - tököttiä, joka jostain syystä iskee juuri minuun kuin Duracell rumpalipupuun.

Ja niinhän se rumpu taas lähti pärisemään. Jostain kumman syystä vain tällä kertaa kuurin vaikutus ilmeni selkeimmin poikkeuksellisen voimakkaana tuhoam... tai siis tavaramäärän järkeistämisvimmana.

Aloitin vaatekaapista. Kovetin sydämeni ja nakkasin suoraan roskikseen joitain vaatekappaleita, joille ei enää ole käyttöä edes UFFin kautta. Hieman tuppasi perheen miesväkeä hymyilyttämään, kun vietin pitkän tovin roskiksen vieressä yhtäkin T-paitaani paijaten, kiitellen sitä monen vuoden hyvästä palveluksesta ja selitellen, että nyt vain oli kertakaikkiaan tullut eron hetki. (Olen joskus tainnut mainitakin, että minulla on "ehkä" "hieman" keskimääräistä tunneperäisempi lähestymistapa vaatteisiin...)

No okei, saatoin minä ehkä jokusen uudenkin vaatekappaleen hankkia pois heitettyjen tilalle - mutta ihan vain siksi, että sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Esprit'lle. Ja, köh, minulla oli myöskin Esprit'n tarjoama lahjakortti, jonka olin ansainnut bonukseksi aikaisemmista ostoksistani. Loppusaldo on kuitenkin suunnilleen nolla, mikä tässä tapauksessa on tietenkin vahvasti plussalla: nyt on mieluisia käyttövaatteita kaapissa ja nyhvääntyneitä ikäkuluja rohjakkeita roskiksessa.

Seuraavaksi raivausvimmani kohdistui kenkähyllyyn: roskikseen lähti monta paria risoja kenkärajoja (sekä minun että pojan) ynnä rikkinäinen pyöräilykypärä (kyllä setä poliisisetä, olen jo ajat sitten hankkinut ehjän tilalle). Tilalle tuli shopattua vain kolmet uudet kengät: itselleni uudet jumppakengät, pojalle vielä yhdet uudet lenkkarit - vastahan tuo urheilijanuorukaisemme on kaksi paria niitä tänä kesänä kuluttanut tuhannen päreiksi! - sekä vielä pojalle uudet crocs-tyyppiset lipokkaat talveksi kouluun sisäkengiksi. Tällä osa-alueella vaihtotase jäi siis vahvasti negatiiviseksi, mikä on erittäin positiivinen asia!

Mutta ei sekään riittänyt. Vaate- ja kenkäkaapista vimma levisi astiakaappiin: Tuumasin, että 20 vuotta on ihan kiitettävä palvelusikä juomalaseille, jotka on ostettu aikanaan Tiimarista markalla kappale. Olihan niillä tunnearvoa, kun olivat ensimmäiset omaan kotiini ostamani esineet, mutta nyt ne olivat jo sen verran murtumilla, että päätyivät loppusijoitukseen. 

Kyseiset juomalasit olivat meillä aivan jokapäiväisessä käytössä, joten niille oli oikeasti hankittava korvaajat saman tien. Läheisessä supersekatavarakaupassamme olikin juuri passelisti alennuspäivät, joten sieltäpä kelpasi seuraajia haeskella. Päädyin lopulta Aino Aaltoon, koska se on suomalainen klassikkotuote ja, mikä tärkeintä, lasit ovat turvallisen tukevat (ei tarvitse pidätellä hengitystä tiskatessa) ja tuntuvat miellyttäviltä kädessä. Olen niihin erittäin tyytyväinen!
Kuva Iittalan sivulta.




Valitsin väreistä omenanvihreän, koska ne poisheitetytkin lasit olivat vihreät (oletin, että miäs ei välttämättä edes huomaa lasien vaihtuneen, mutta olinpa väärässä: jo kolmantena lasinvaihdon jälkeisenä päivänä hän havahtui kyselemään, mihin ne vanhat lasit olivat kadonneet!). Samalla sainkin kuningasidean, että näitäpä voisikin ruveta vähitellen keräilemään eri värisinä, niin saisi kivoja kattauksia. Onhan meillä eri värisiä lautasiakin, juurikin vihreitä ja harmaita esimerkiksi, ja ehkä tällä yhdellä ainoalla elämän osa-alueella saattaisin (ehkä, juuri ja juuri) pystyä elämään jopa sinisen värin kanssa! Ja eri kokoisinakin näitä on! Kyllä nyt ovat sukulaisetkin hyvillään, kun ei enää tarvitse pähkäillä joulu- ym. lahjavalintojen äärellä...

Ja sarjassamme joulu- ym. lahjatoiveita. On olemassa toinenkin astiasarja, jota en vain pysty vastustamaan: Hackmanin Kesä.
(Kuva Hackmanin sivuilta)

Minulla oli ennestään sarjan pikkukasari (hyvä että olikin, koska niitä ei näköjään enää valmisteta), ja lasienhankintareissulta tarttui mukaan tuo kuvassakin näkyvä lävikkö, jota olen jo kauan himoinnutkin. No kun se oli tarjouksessa ja kaikkee. Meillä on keittiössä suhteellisen vähän kaappitilaa juuri patojen ja kattiloiden tarpeisiin, ja useimmin käytetyt keittoastiat ovat pysyvästi esissä hellan takana olevassa kulmahyllyssä (monet muuten ihastelevat sitä kulmahellaratkaisua; itse en välttämättä ole siihen ihan varauksettoman tyytyväinen, mutta kyllä sen kanssa elämään pystyy). Ja nyt kun olen asiaa jo hyvän aikaa mielessäni makustellut, voin virallisena kantanani todeta, että kyllä vain olisi kiva jos olisikin kaikki kattilat tuota Kesä-sarjaa, siinähän piristyisi keittiönkin ilme suuresti, kokista puhumattakaan! Sitä paitsi tämänhetkiset kattilamme ovat suunnilleen samaa vuosikertaa niiden Tiimari-lasien kanssa, joten niiden uusiminen alkaa olla ajankohtaista jo muuutenkin kuin vain ulkonäkösyistä.

Joo. Joulu on kuulkaa jo ihan kohta ovella. Että terkkuja vaan pukille, täällä ollaan kyllä tosi kilttejä ja reippaita...

Ei kommentteja: