Ne, jotka jalkapallosta mitään tietävät, ymmärtävät varmaan ensimmäisen toiveen kokoluokan. Ei taida edes joulupukin resurssit venyä moiseen tällä(kään) kertaa. Toinen toive sen sijaan toteutettiin jo etukäteen: poitsu sai hianon kirkkaanvihreän Eslan kulkupelikseen koulumatkoille, kun lämpötila ja lumimäärä alkoivat käydä pyöräilyn kannalta sietämättömiksi.
Sillä samaisella potkurilla minäkin sitten lähdin lauantaiaamupäivän kirpeää pakkasta uhmaten kinkun noutoon. Koska minulla on päähänpinttymä pakastamattoman ruoan ylivertaisuudesta, olin varannut lähikaupasta tuoresuolatun kinkun, ja paras hetki noutaa se oli juuri pojan lätkätreenien aikaan, joten auto ei ollut käytettävissä. Mutta kauppaan potkuttelu tuntuikin minusta ihanan tunnelmalliselta - melkein kuin vanhan ajan kuusenhakureissu taaton kanssa... (no okei, ei oikeasti sinne päinkään, jos oikein rupeaa ajattelemaan, mutta kuitenkin) Siinä tunnelmallisessa mielentilassa hairahduin ostamaan jotain sellaistakin, josta olen aikaisemmin aika vakaasti vannoskellut, että ei kyllä ikuna minun huusholliini: joulupöytäliinan. Olen aina ihmetellyt, miten joku viitsiikin yhtä ainoaa (tai no muutamaa) päivää varten hankkia ja säilöä ja pestä ja silittää jne. ihan erityisiä teematekstiilejä. No mutta kun sattui silmään sellainen, joka sopii just kivasti meidän lautasiinkin... Kai tämä nyt sitten on tätä keski-ikää. Niin tai näin, hyvä mieli tuli siitäkin rätistä.
Hetkellisesti meinasi kyllä sitten joulumieli ottaa osumaa, kun tulin kaupasta sen 6,5-kiloisen kinkkuni, pöytäliinani ym. pikku hankintojen kanssa ja ryhdyin avaamaan kelkan lukkoa - vaikka täällä kotoisalla syrjäkylällä elelemmekin, en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että tuliterä Eslamme kelpaisi jollekulle ohikulkijalle jouluviemisiksi ja saisin sitten rehata kinkkuni kävellen kotiin. Pakkastahan oli lähemmäs parikymmentä astetta. Joten se helevatan lukko olikin jäätynyt jumiin! Kiskoin ja kääntelin ja vääntelin ja nylpytin ja rynkytin ja kirosin ehkä ihan kerran tai pari vain, laskin kymmeneen ja yritin uudelleen, hypin henkisesti tasajalkaa ja tein jo mielikuvaharjoitteita sen kinkun rehaamisesta kävellen kotiin... kunnes lopulta lukko antoi kuin antoikin periksi ja pääsin sulavasti
liu'uttelemaan kinkkuineni kotiin.
Tästä tulee meille ihan uudenlainen joulu: ensimmäistä kertaa vietämme aattoa ihan vain oman perheen kesken kolmisteen. Alkuun ajatus tuntui minusta hieman haljulta - minusta suuret juhlapyhät ovat mitä parhain syy järjestää suuria perheaterioita - mutta sittemmin olen alkanut lämmetä sille. Eipähän tarvitse ottaa ylimääräisiä kierroksia siivoamisen ja ruoanlaiton kanssa, ja muutenkin voimme tehdä asiat ihan omaan tahtiimme ja omalla tavallamme.
Tässä eräänä päivänä pojan silmään sattui vesivärisivellin mukissaan tiskikaapissa ja hän kysyi, voitaisiinko jouluna maalata kananmunia. Olin jo naurahtaen selittämässä, että ei katsos kun munien maalaaminenhan kuuluu pääsiäiseen eikä jouluun, kun ykskaks havahduin tuumaamaan, että miksipä ei! Jouluaaton aamupäivä pukin odotteluineen on lapsille muutenkin niin kovin tuskastuttavan hitaasti etenevää aikaa - siinäpä on jokainen ylimääräinen ajanviete ja aktiviteetti tervetullut. Joka tapauksessa keitämme kananmunia joulupöytään (länsisuomalainen tapa, johon olen henkkoht mieltynyt suuresti), joten miksei niitä yhtä hyvin voisi siinä aamusella maalatakin!
Vaikkei meille jouluvieraita tulekaan, olemme silti tehneet tavallista perusteellisempaa siivousta. Onhan se riivattu riesa, siivoaminen, ei todellakaan lukeudu suosikkipuuhiimme - mutta kyllä vain on puhtaassa ja siistissä kodissa ihana olla! Tosin joulutäpinöissään ympäriinsä höseltävä poikanen kyllä sotkee paljon nopeammin kuin ehdin siivota. Hän pyörii jaloissa ja pelaa salibandya ja ripottelee vaatteitaan ympäriinsä ja kitisee ja vänisee ja mankuu ja laulaa joululauluja idioottimaisilla sanoilla... ja voi luoja miten onnellinen minä siitä kaikesta olen!
2 kommenttia:
Oikein Rauhallista ja Lämpöistä Joulua perheellesi ja läheisillesi ! <3
Kiitos Nollis! Toivotus lämmitti mieltä. :)
Lähetä kommentti