keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Voihan villasukat!

Olen joskus aikaisemmin muistaakseni ihan sivulauseessa paljastanut erään ilmeisen erikoisen piirteen itsestäni: minä en pidä villasukista. Siis en sitten niin minkäänlaisista kotikutoisista varpaanlämmittimistä, oli malli tai materiaali mikä tahansa. Ai miksikö? No kun en vain pidä niin en.

Kyllä, tiedostan vahvasti olevani todennäköisesti aivan ypöyksin tämän mielipiteeni kanssa. Ja ei, kyse ei ole valistuksen puutteesta. Olen joskus muinoin pyörinyt paljonkin sellaisessa porukassa, jossa oikeastaan kaikki muut olivat melkoisia käsityövelhoja, ja olen kyllä saanut osakseni kylliksi propagandaa tietääkseni, että villasukkia on vaikka minkälaisia muunkinlaisia kuin niitä pässinpökkimistä mummon puikkojen kautta rutulle saappaaseen kulkeutuneita kutittavia nyppyläjiä.

Mutta kun minusta vain mitkään kudotut sukat eivät tunnu jalassa kivoilta. Okei, tiedostan, että tämä lausunto voi tuntua hieman hassulta ottaen huomioon, että esimerkiksi korsettiin sulloudun kyllä tarvittaessa ihan intopiukkana (sananmukaisesti) - mutta minkä minä sille mahdan, että tunnen näin?!? Makuasioista ja niin pois päin.

Kyllä minäkin yhdet villasukat kuitenkin omistan. Niillä on minulle suurta tunnearvoa, sillä ne ovat mummini kutomat. Sukista näkee, että kutoja ei ihan sirkeäsilmäinen ole niitä kutoessaan ollut: puolivälissä toista sukkaa on kyseinen valkoinen lanka loppunut kesken, ja jatkeeksi on otettu toista valkoista lankaa, joka kylläkin on aika räikeästi eri väristä. Tämä värivika tekee sukistani ainutlaatuiset ja muistuttaa siitä, että kerrosten väliin on varmasti nivoutunut yllin kyllin rakkautta, ja juuri siksi haluan käyttää tasan näitä yksiä villasukkia silloin harvoin, kun minun nyt on ihan äärimmäinen pakko villasukkia käyttää.

Kuten nyt luistellessa. Minähän luistelen tätä nykyä ihan yhtenään, keskimäärin kerran vuodessa - tosin paria viime vuotta lukuunottamatta edellisen kerran olinkin ollut luistimilla lukiossa. Ja siitähän on, köh, suunnilleen kaksikymmentä vuotta.

Koska miäs on taas joutunut työreissuun sotkien jumppasuunnitelmani, päätinkin eilen taas vetäistä kaunokit jalkaani ja vaappua kaukalon ulkopuolella sen ajan, kun poikani lätkäjoukkue pelaili ulkotreeneissään. Otin siis kaapista jalkaani villasukat ja ulkoiluhousut, kietaisin kaulaani pitkän, tervehenkisesti liehuvan kaulaliinan ja vetäisin päähäni hatun, jossa näytän ihan Ransu Karvakuonolta. Ja sitten vain sujuttelemaan... Jossain vaiheessa siinä jäätä pitkin liihotellessani tulin kopaisseeksi takin taskua ja tajusin, että siellä ei ollut kotiavaimia.

Ihminen on kyllä niin tapojensa orja, ainakin tämä nimenomainen ihminen. Olen tottunut aina lähtiessäni ottamaan eteisen kaapista yhden esineen, avainnipun. Mutta nytpä olin jukoliste ottanut sieltä kaapista ne villasukat mutta jättänyt avaimet ottamatta!

Mitä minä olen aina sanonut: villasukista ei ole kuin riesaa ja ärsytystä!!!

No onneksi tällä kertaa sentään muistin, mihin vara-avaimemme on kätkettynä. Edellisen kerran lukittuani itseni ulos miähen työreissun aikana - en muuten tietenkään ole kertaakaan unohtanut niitä avaimiani hänen kotona ollessaan -  jouduin soittelemaan hänelle toiselle puolen maailmaa ja kyselemään sen jemman sijaintia; joo voisin ehkä hieman nohevamminkin suhtautua näihin kodinturva-asioihin... Joten sisään päästiin, eli sikäli loppu hyvin kaikki hyvin.

Ja ne villasukat survaisin kaapin perälle enkä kyllä ihan heti aio niitä esiin kaivaa!


9 kommenttia:

Rillo kirjoitti...

Joo, villasukkien vika se kyllä oli! Minä taas tykkäisin käyttää enemmänkin villasukkia, mutta tuo perhanan lattialämmitys... =)

Ti kirjoitti...

Hmph...
Nyt olet kyllä oudompi kuin minä :D Pidän villasukkia aina. Kesälläkin.

Careliana kirjoitti...

Heeh, villasukat tuottivat heti kommentteja, jee! Jotain hyvää siis niissäkin!

Neo kirjoitti...

Villasukat on melkein kun avaimet. Ainakin hyvällä tahdolla. :D

Mulla on blogissa sulla eräänlainen haaste: http://aakkosblogi.blogspot.fi/2013/02/p-niin-kuin-parasta-ennen.html

Careliana kirjoitti...

Tuhannet kiitokset tunnustuksesta vielä kerran, Neo!

Hmmmjooo-o, ihan melkein on sama asia, villasukat tai avaimet. Mitä nyt ne avaimet tuntunevat kengässä vielä aika paljon ärsyttävämmiltä kuin villasukat. Eikä villasukilla kyllä ovi aukea, eihän niillä saa edes ikkunaa rikki heitettyä. Mutta muuten tosiaan hyvin lähisukulaisia ovat kyseiset esineet... :D

Roz kirjoitti...

Villasukat on tärkeämmät kuin avaimet! Mulla on aina villasukat (paitsi just nyt on äidiltä lahjaksi saamani unisukat =)). Töissäkin vaihdan heti aamulla villasukat jalkaan ja sitten vielä kelsitöppöset niiden päälle ja hiihtelen toimistossani siten. Muuten varpaita palelee. Ja ulos kun tarvii mennä, niin villasukat ja kroksit. En usko, että ilman villasukkia on elämää?
Luistelet?? Olet sankari.

Careliana kirjoitti...

Sitten vasta hyväksyn sankari-tittelin, jos joskus äidyn vielä hiihtämäänkin!

Timo Lampi kirjoitti...

Villasukat on maailman paras keksintö. Piän niit kesäsin ja talvel kaksiiki päällekkäin.

Mut käyttäköö kuka tykkää. En mä huulipunaa laita. ;D

Careliana kirjoitti...

Kuten sanottua, tiedostan olevani melkoisen yksin tämän villasukka-antipatiani kanssa. Joten uskon kyllä, että mahtava juttu ne ovat - jos niinku sellasista tykkää. ;)