keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kyllä sul on silmät

Nykyäänhän optikkoliikkeet julistavat toinen toistaan hienompia tarjouksia: yhdet rillit käytännössä ilmaiseksi ja sen seitsemät lisäkakkulat vielä kaupan päälle tms. Vaan niissä kaikissa on aina jossain nurkassa pikkuisella präntillä se avainsana: varastovahvuudet. Minun kaltaiseni "seuraava vahvuus opaskoira" -tapaukset saavat kaivaa kiltisti kuvettaan, jos haluavat maailman kirkkaana nähdä.

Minulla on synnynnäinen (perinnöllinen) näkövika nimeltä kaukotaitteisuus, eli tarvitsen plus-merkkisiä silmälaseja. Lisäksi toinen silmäni on ns. laiska silmä, joka korjaamattomana (ilman silmälaseja/piilolinssejä) vetää voimakkaasti kieroon.

Tämä kaikki huomattiin jo ollessani kaksivuotias, jolloin sain voimakkaat silmälasit ja ramppasin säännöllisesti keskussairaalassa, missä sitä laiskaa silmää pyrittiin korjaamaan. Näistä käynneistä on mieleeni jäänyt se, kuinka epämiellyttäviltä silmätipat tuntuivat (en sittemmin koskaan ole oppinutkaan esim. sukeltamaan silmät auki ilman uimalaseja; piilolinssejä onneksi olen pystynyt käyttämään). Lisäksi muistelen joutuneeni hankaluuksiin epätavallisen hyvän muistini ansiosta: lääkäri tietysti ensi alkuun aina rupatteli mukavia pikku potilaan kanssa, ennen kuin alettiin E:n sakaroiden suuntaa näkötaulusta tentata - mutta kun sen jutustelun aikana minä yleensä ehdin opetella koko taulullisen jo ulkoa, joten varsinaisen näkökyvyn selvittäminen oli hieman haastavaa.

Laiskan silmän kuntoutuksessa käytetttiin ns. peittohoitoa, eli jouduin pitämään sellaista ruskeaa merirosvolappua sen vahvemman silmän linssissä - ikään kuin en olisi ollut tarpeeksi epäviehättävä näky pullonpohjineni jo muutenkin. Voi pojat kuinka inhosin tilannettani jo pienenä!

Eikä vastenmielisyys silmälaseja kohtaan tosiaankaan laantunut teini-iän lähestyessä, kuten varmaan voitte uskoa. Tilanne helpotti vasta kun vihdoin vartuin riittävän vanhaksi saadakseni piilolinssit (siihen aikaan piti olla n. 14-15-vuotias; en tiedä, minkä ikäisille niitä nykyään jo annetaan). Alkoi kymmenkunta vuotta kestänyt ajanjakso, jonka aikana en suostunut silmälasit päässä poistumaan kotiovesta edes roskikselle.

Sittemmin olen sentään jossain määrin alistunut kohtalooni, jos kohta en toki vieläkään ole riemuissani siitä, että esimerkiksi kaikissa vesileikeissä (kylpylöissä yms.) olen joko onnettoman sokko tai tyystin pois pelistä. Nykyään käytän piilolinssejä vain urheillessani ja (yhä harvalukuisemmiksi käyvissä) "edustustilaisuuksissa", ja olen jopa Facebook-profiilikuvakseni hyväksynyt otoksen, jossa minulla on silmälasit päässä.

Nyt te kaikki ihmettelette, miksen ole mennyt sellaiseen näkökyvyn korjaavaan laserleikkaukseen, kun tämä kerran on minulle näin kamalan iso asia. No siksi, että nykytekniikallakaan vielä ei tällaista kaukotaitteisuutta välttämättä saada korjattua, ainakaan täysin. Eli kakkuloita minun on nyt vain käytettävä - ja määräajoin myös uusia ostettava, maksoi mitä maksoi.

Eilen kävinkin taas näissä merkeissä optikon kirjaintauluja tihrustamassa. Optikonplanttu (sellainen ihan pikkupoika, varmaan 90-luvulla syntynyt, voihyvänenaika miten nuoret nykyään saavat toimia ihan kunniallisissa ammateissa!) ihasteli ja taivasteli vuolaasti sitä, kuinka erikoisen poikkeuksellisen hämmästyttävän hyvä näkökyky siinä laiskassa silmässäni onkaan: siihen tarvitaan "vain" +6.75-vahvuinen linssi (joo, olisin varmasti ihan lentäjäainesta, jos vain pituuteni riittäisi)! Usein kuulemma lasten näköongelmat jäävät huomaamatta ja niitä päästään korjaamaan vasta turhan myöhäisessä vaiheessa, jolloin tulokset eivät enää ole niin hyviä. Saan siis olla niistä inhottavista sairaalareissuista ja merirosvolapuista hyvin kiitollinen - eli kiitos nyt sitten sille valppaalle neuvolantädille ja kaikille niille sinnikkäille silmälääkäreille, jos joku vielä sattuisi olemassa olemaan! Ainahan kehut lämmittävät mieltä, ei siinä mitään.

Ilmeisesti lääketieteellisen kiinnostavuuteni ansiosta optikko sitten ihan pyytämättä ystävällisesti pyöristi rillipakettini hinnankin alaspäin tasan 400 euroon (kun ne näkyvästi mainostetut aurinkolasit vahvuuksilla kaupan päälle jäivät tietenkin minun vahvuuksillani tarjouksen rajojen ulkopuolelle - yllätys yllätys). Ihanan edullista. Mutta saapahan siitä taas vähäksi aikaa uutta ilmettä. Ja ne pokat olivat sentään puoleen hintaan myös meille ei-varastovahvuisille.

2 kommenttia:

Roz kirjoitti...

No mutta hei, opaskoirat on ihania =).
Ei mutta ihan oikeesti; silmälasit ON ihania! Minulla ei ole laseja, mutta pojalla on ja en ymmärrä miksi hän haluaisi laserleikkaukseen, sillä näyttää laseissaan niin paljon viisaammalta, aikuisemmalta ja vakavammin otettavalta. Oikea pukeutumiselementti!

Careliana kirjoitti...

Ihanaa kun kommentoit, Roz! Totta kyllä, ihan mielelläni minä opaskoiran huolisin (no, ihan minkä tahansa koiran toki).