tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hullut jännityksestä

Tuo rotuarvaus osoittautui itse asiassa aika mielenkiintoiseksi jutuksi. Täytyy myöntää, etten itsekään olisi varmasti tunnistanut siitä jakamastani kuvasta pennun rotua, varsinkaan kun kuvassa ei ole mitään mittakaavaa koonkaan suhteen. Hyviä arvauksia esititte, Roz ja -S-, näen kyllä, miksi kuvan perusteella koiraa voisi hyvinkin luulla sellaiseksi lurppakorvaiseksi karvaturriksi. Tosiasiassa se on kuitenkin Jotain Ihan Muuta...

No joo, mutta ennen kuin -S- vallan repii kyberpeliverkkarinsa, niin esitelläänpäs pentue emoineen:



(Älkää antako tuon yhden erivärisen mötikän hämätä; se on keinoemotettava erirotuinen pikkukaveri, jonka omalta emolta ei tullutkaan maitoa.)

Kyseessä on siis Welsh Corgi Cardigan.

Miksikö päädyimme juuri tähän rotuun? Valinta ei oikeastaan ollut kovinkaan vaikea.

Ensinnäkin halusimme sopivankokoisen koiran. Ei mitään ihan käsilaukussa kulkevaa marsua mutta kuitenkin sellaisen, jota poikakin (ja anoppi ;-) voi hyvin ulkoiluttaa ja jonka voi tarvittaessa napata vaikka kainaloon, jos tulee erimielisyyksiä etenemissuunnasta. Ja ylipäätään pienemmälle koiralle lienee keskimäärin helpompaa löytää hoitopaikkaa mahdollisten reissujemme ajaksi kuin suuremmalle, tuumimme. Vaikka miäs kyllä pari kertaa huokaisi kaihoisasti nähdessään sattumalta myynti-ilmoituksen sekarotuisesta "pernhardiini koirasta" (sic)... Toisin sanoen halusimme ison koiran pienehkössä paketissa.

Sitä paitsi olemme jo niin kovin tottuneet tuohon tuubiformaattiin.

Näillä reunaehdoilla toivelistalla olivat jäljellä suunnilleen corgi, mäyräkoira ja basset hound.

Mäyräkoiraahan tuossa nykyisessäkin vanhuksessa on puolet, ja entisessä asunnossamme saimme kunnian tutustua - ja ihastua - naapurin vallan valloittavaan mäykkyherraan ja sittemmin vielä Facebookin välityksellä myös sen vähintään yhtä valloittavaan uuteen pikkuveikkaan, joten olisipa äkkiseltään voinut luulla meidän kallistuvan epäröimättä siihen suuntaan. Jostain syystä mäyris jäi kuitenkin pois listalta, ehkä sitten kuitenkin inasen pienenpuoleisena meidän makuumme.

Corgin ja bassetin välinen taisto sen sijaan oli tiukka. Lopulta vaaka kallistui corgin puoleen sillä perusteella, että paimenkoirana se lienee hieman "taipuisampi" eli helpommin koulutettava ja hallittava kuin metsästysviettinen basset; jossain rotukuvauksessa basseteista todetaan, että niillä ei ole pätkääkään miellyttämisenhalua - en ole varma, riittäisikö meidän koirankoulutuskokemuksemme ja -auktoriteettimme sellaisen opettamiseen.

Se, miksi lopulta päädyimme cardiin emmekä toiseen (siihen ehkä hieman tunnetumpaan) welsh corgi -varianttiin eli pembrokeen, onkin sitten jo ihan auringonpilkkujuttuja. Jotenkin vain tuntui siltä. (Ettei meitä nyt vallan Englannin kuningasperheeseen sekoitettaisi, ähy ähy.)

Ja kun nyt viikonloppuna kävimme cardi-corgeja katsomassa, voimme vain todeta tehneemme aivan täydellisen valinnan. Varsinkin tämä meidän pentumme emo teki meihin kaikkiin aivan lähtemättömän vaikutuksen! Niin sosiaalista, herttaista, iloista, huomaavaista... noh, kaikin puolin mahtavaa koiraa en varmaan ole ikinä tavannut! Heti oven avauduttua se ryntäsi tervehtimään meitä, kieppui jaloissamme tuuhea häntä veuhtoen ja suukotteli kaikkia tasapuolisesti - loikatakseen seuraavassa hetkessä huoltamaan pentujaan laatikkoon - ja kun niiden asiat olivat taas mallillaan, emo singahti takaisin meidän uusien ihmisten kapsuteltavaksi. Ja onhan se mitä mahtavin emo, hoitaa tosiaan yhtä vierastakin palleroa omiensa ohella asiaankuuluvan hellästi ja huolehtivaisesti. Ja myös pentujen isä on kuulemma tosi hienoluonteinen tapaus. Eli voimme siis odottaa uuden perheenjäsenemmekin olevan kerrassaan huipputyyppi!

Ja kaikki muutkin kennelin corgit olivat yhtä upeita: suhteellisen pienestä koostaan huolimatta vantteran, vahvan ja ketterän oloisia, iloisia, seurallisia ja touhukkaita. Tuleepa olemaan jännää omistaa koira, jonka kanssa voi oikeasti leikkiäkin (tuo nykyinen pötkylä kun on ollut pennusta saakka harvinaisen flegmaattinen, sellainen sohvatyynytyyppinen ratkaisu)!

Enää ei tarvitsisi kuin jotenkin pysyä nahoissaan sinne kesäkuulle asti...

5 kommenttia:

Roz kirjoitti...

Ohoh, no eipä tosiaan tuosta pentukuvasta olisi osanut sanoa =). Niin eri näköinen on pentu, kuin aikuinen tapaus. Tavallaan tuo pentu on ihan peruspentu, sopisi melkein mihin rotuun tahansa ja sit aikuinen taas on aika persoonallisen näköinen isokorvainen tuubi =). Hienoa!

Zepa kirjoitti...

Jee! Kohta lisää pentujuttuja, kivaa! <3

Careliana kirjoitti...

Ovat tosiaan sangen "geneerisen minikoiran" näköisiä nuo pennut, varsinkin kun korvat eivät ole vielä nousseet esiin (eivätkä ne ihan heti siitä nousekaan, vielä vuoden iässäkin saattavat korvankärjet hieman lerpsottaa, mikä on mielestäni aivan superhellyttävää!).

Paras rotuarvaus tuli kuitenkin sähköpostin välityksellä kommunikoivalta kaveriltani: "joku pandan ja koiran sekoitus". Hitsi, jos sellainen jonain päivänä onnistutaan saamaan aikaiseksi niin kyllä kiitos, meille yksi hetioitis kiitos nam!!!

- S - kirjoitti...

Täytyy sanoa, että epäilin kyllä vähän jotain pystykorvaista mallia korvien pienuuden takia, mutta jäin jumiin siihen bordercollieajatukseen. Noita cardi-corgeja olen nähnyt enemmän brindle-värisenä kuin mustavalkoisena ja siksi se ei varmaan juolahtanut mieleeni ollenkaan.

En ehtinyt repiä peliverkkaria kun on ollut vähän muuta "puuhaa"...

Onnittelut! Kyllä se aika nopeasti menee. Nyt sitten ostelet kaikkea ihqua pentukamaa. :)

Careliana kirjoitti...

Itse asiassa meidänkin corgimme emo on hienoisesti brindle, samoin kuin yksi pennuista, ja tuskin muistakaan ihan puhtaan musta-valkoisia tulee.