perjantai 7. helmikuuta 2014

Kasvatuskukkasia

Täyttelin poitsun jokavuotisen terveystarkastuksen taustatietolomaketta.

Heti kärkeen pistivät tosi pahan: Kotona lasta kehutaan siitä, että... ja sitten oli oikein yksi rivi tilaa täydentää lausetta! No siis kehutaan kehutaan, vaikkakin suoritusten (koenumeroiden, peleissä tehtyjen maalien tms.) hehkuttamista pyritään tietoisesti välttämään, ettei lapselle mitään ylimääräisiä nesteitä hattuun kihahtaisi. Enimmäkseen annamme kehuja ja kiitosta ihan pienistä arkisista asioista tai sitten vain ihan yleisestä ihanuudesta (minun ja pojan vakiodialogi: "Kyllä sinä sitten olet ihana poika" - "Niin, mitä uutta?"), mutta miten sen nyt yhdelle riville sitten muotoilisi... Koska kyse oli kouluterkkarin kyselystä, päätin vastata, että täsmällisyydestä ja tunnollisuudesta koulutehtävien hoidossa.

Sitten kysymykset sentään hieman helpottuivat: Kyllä, lapsi syö joka aamu aamupalaa. Tiedän kyllä, että kaikille ei vain aamuisin ruoka maistu, mutta satun itse olemaan sitä ihmistyyppiä, jolta on ihan turha odottaa yhtään minkäänlaista aivokäyrän värähtelyä, ennen kuin on kunnon satsi apetta koneessa, joten tietenkin ruokin lapseni siinä sitten samalla vauhdilla. Kyllä, lapsi syö joka päivä lämpimän aterian vielä kotonakin. Herrajjesta, eivätkö kaikki sitten syö, kun tällaistakin pitää kysellä?!? Kouluruokailuhan on tyyliin yhdeltätoista, silläkö sitten pitäisi pärjäillä iltaan asti? No ainakaan minun urheilevainen ja muutenkin kaikin puolin touhukas juniorini ei pärjäisi. Itse kylläkin syön vain sen yhden lämpimän aterian päivässä, mutta sen valmistankin sitten suurella pieteetillä ja rakkaudella ja nautin yhdessä lapseni kanssa. Koska perheet, jotka syövät yhdessä, pysyvät yhdessä vai miten se klisee nyt menikään. Jaa katsos, yhdessä syömisestähän on oma kysymyksensä. Totta mooses -vastaus siis siihenkin. Kyllä, lapsi saa erikseen D-vitamiinilisää, Hih, sattuipa sopivasti - mykoplasmani jälkeen nimittäin hamstrasin jos jonkinlaista vitamiinia ja lisäravinnetta oman toipumiseni tueksi, ja niitä D-vitamiininappuloita on samalla vauhdilla napostellut sitten muksukin. Ja itse asiassa tätä nykyä niitä syö enää pelkästään muksu, koska minun refluksitautini riehaantui niistä aivan sietämättömiin lukemiin. Kyllä, lapsi pesee hampaansa aamuin illoin. Eikö tämäkin ole ihan itsestäänselvyys, kuka muka kehtaisi ainakaan myöntää, ettei pese? Ja kyllä, lapsi juo maitoa, käy ajoissa nukkumaan (yhdeksän maissa), liikkuu ja ulkoilee. Kyllä, perhe viettää ihan kivasti aikaa yhdessä. Kyllä, lapsi viihtyy koulussa oikein hyvin eikä häntä kiusata. Kyllä, lapsen ruuduntuijotteluaika on rajattu pariin tuntiin päivässä  Viimeksi mainitussa kohdassa kyllä hieman yskäisin, koska kieltämättä meilläkin on välillä niitä päiviä, joina lapsi lähinnä vain siirtyy tietokoneen ääreltä pelikonsolin äärelle ja sieltä telkkarin äärelle ja taas tietsikalle - mutta toisaalta on niitäkin päiviä, joina lapsi ei ruutua vilkaisekaan vaan viettää koko päivän urheilullisissa merkeissä, joten kai maar tuo pari tuntia ihan kelpo keskiarvo on.

Taittelin lappusen kouluun palautettavaksi ja naureskelin, että johan oli kysely - sen perusteellahan joku voisi pian erehtyä luulemaan, ettei me ihan onnettomia tunareita lapsenkasvatuksessa ollakaan!

No tämän harhaluulon suhteen poika kyllä täräytti meidät iloisesti takaisin maan pinnalle hankkiutumalla sen sortin hankaluuksiin, että niitä selvitellessä meinasi äidiltä ohimosuoni ratketa. Kehityskeskusteluja pidettiin, ja pohjamutien kautta pidettiinkin, voin kertoo!

Tämän selkkauksen jälkimainingeissa päätin hieman häijyillä ja valmistaa ruoaksi oikein perinteistä lihakastiketta ja kuoriperunoita. Poika nimittäin inhoaa perunoiden kuorimista (ei tämä sukupolvi paljon taida kuoripottuja harrastaa) ja yleensä siitä seuraa vain itkua, hammasten kiristelyä ja olematonta ruokahalua. Mutta tuumin, että tämänhetkisessä kotimme asenneilmastossa ei muksulla ole varaa raivota, vaan hän saa kuoria ja mussuttaa pottunsa ihan kiltisti, tykkäsi tai ei. Oppiipahan, ettei aina saa kaikkea valmiiksi pureskeltuna eikä edes kuorittuna, nih kerta ja skrönf!

Vaan pieleenpä meni tämäkin tosi ylevä kasvatuksellinen suunnitelma.

Poitsu kyllä etukäteen odotetusti hieman nurisi perunoista, mutta kun en antanut hänen vauhkoontua vaan vaihe vaiheelta väänsin hänelle sitä puuhaa rautalangasta, niin täysin ongelmittahan se pottu kuorestaan luopui. Ja sitten, puolivälissä toista lautasellista - niin, toista jättisuurta itse kuorittua perunaa! - poitsu loihe lausumaan: "Tee äiti toistekin tätä ruokaa, mutta vielä enemmillä perunoilla!"

On se. Kaikkine tempauksineenkin aika ihana poika.

P.S. Se lihakastike oli muuten oikeasti tosi hyvää. Siinä oli porsaan suikalelihaa, lihalientä, (vähäsuolaista) soijakastiketta ja reilusti mustaherukkahyytelöä. Toimii, kokeilkaa vaikka itse!

3 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Jaa, jos mie törmään kuoriperunoihin, kuorineen syön. Paitsi ei tietenkään uuniperunoita, niissä on aika hankalat kuoret... Vaihtoehto tääkin.

Rillo kirjoitti...

Niin, mitä uutta... Kovin tuttu kommentti! =)

Tuosta hampaidenpesusta, jota pidän myös itsestäänselvyytenä. Mutta yksi isä juuri kertoi kuinka raskasta se on, että hän aika useinkin laittaa lapsen syömään xylitol-pastillin ennen nukkumaanmenoa. Että valitettavasti ihan joka perheessä nämä itsestäänselvyydet ei olekaan niin selviä.

Ja lapsilla on tapana huolehtia siitä, että sieltä pilvilinnoista romahtaa alas. Aina. =)

Careliana kirjoitti...

Niinno, ei se kuoriperuna-antipatia välttämättä ole edes sukupolvikysymys. Kuulemma appiukkokin aikanaan ensimmäisen koulupäivän jälkeen kertoi kotonaan tyrmistyneenä, että ruokailussa olisi pitänyt perunat kuoria - hän oli "tietenkin" syönyt omansa sitten kuorineen. (En muuten edes tiedä, kuinka hän tänä päivänä perunankuorintaan suhtautuisi, ei ole koskaan osunut tilanne kohdalle.)

Meilläkin poitsu yrittää aina välillä ehdotella, että ottaisi vain purkkaa hammasten pesun sijaan, mutta olen yrittänyt hänelle rautalangasta vääntää sen, mitä eroa niillä on. Toivottavasti oikeat tavat juurtuvat - hankalampi niihin sitten aikuisena on totutella.