lauantai 23. elokuuta 2014

Vapauden huumaa

Miähellä on taas perinteinen kaveriporukan seitsenottelutapahtuma, ja sen yhteydessä me muutkin perheenjäsenet ehdimme pikavisiitille anoppilaan Minä ja poika olimme maalla aika lailla tasan vuorokauden, ja siitä hyvästä poitsu joutui jättämään jo kahdet treenit väliin - mutta joka paikkaan ei vain voi revetä, ja voin kertoo, että niitä treenejä ja pelejä on kyllä ohjelmassa vähintäänkin riittämiin. Välillä on vain pakko väkisin raivata aikatauluun tilaa muillekin tärkeille asioille. Kuten nyt kalastukselle.

Koira seurasi silmä tarkkana terassilta käsin, kun miäs lähti järvelle katiskaa viemään ja poika onki rannassa.
 Paimen mikä paimen...

...jota ei yksi terassi paljon pidättele. Seuraava havainto pikku paimenesta saatiin nimittäin rannasta. Me rupattelimme appivanhempien kanssa kaikessa rauhassa sisällä, kun havahduimme pojan kiljaisuun, että no nyt se koira on täällä, ettekö te yhtään katsoneet sen perään, nyt se karkasi!

Huikkasin rauhallisesti takaisin, että eihän se karussa ole, sinun luonasihan se on. Koiraa ei kyllä ole pidetty vapaana enää viime aikoina (sen jälkeen kun se pari kertaa käytiin pyydystämässä kiertämästä villiä laukkaa ympäri naapuritaloa, jonka katolle se oli talon kissaraukan ajanut), mutta päätin tällä kertaa uskoa iän myötä karttuneen viisauden ja varsinkin paimennusvietin voimaan. Ja poikakin osasi toimia ihan oikein eli hän ei lähtenyt juoksemaan koiran perässä vaan sen edellä kohti taloa - ja niinhän tuo kelpo paimen kipitti tyytyväisenä hänen jaloissaan sisälle, suorastaan huokuen ylpeyttä paimennettuaan rantaan eksyneen lauman jäsenen niin näppärästi takaisin muiden joukkoon.

Oli myös huojentavaa huomata, että koira ei millään tavoin loukkaantunut hypätessään vapauteen; eipä terassilla onneksi ole korkeutta kuin puolisentoista metriä, ja alla on rehevä pensas laskeutumista pehmentämässä. Corgi on ketterä olento, ja matala vain neljällä tassulla seistessään! Pöytä kuitenkin päätettiin siirtää saman tien terassin takaseinälle.

Minä vedin tästä seikkailusta sellaisen johtopäätöksen, että koiruudella taitaa menojalka vipattaa, joten päätin viedä sen tutustumaan vastikään ihan lähistölle avattuun koirapuistoon. Meillä ei kotikunnassa koirapuistoja olekaan lainkaan, joten iloitsin mahdollisuudesta päästää vauhtinakki kerrankin kunnolla valloilleen.

Käppäilimme siis puistolle innosta piukeina molemmat - minä siitä hyvästä, että tiesin mitä odottaa, ja koira... no koska se on koira ja aina yhtä innoissaan ihan kaikesta. Luotsasin meidät portista sisään, varmistin, että toinenkin portti oli kiinni, ja päästin riemukkaan suurieleisesti koiran irti. Vapaa!!! 

Ja koirahan ottikin vapaudestaan kaiken irti...

 Taltioin myös puolen minuutin action-videon tästä hurjastelusta: Koira pönöttää paikallaan ja syö ruohoa. Armotonta menoa!


Meidän touhutollero, joka ei ikinä ole paikallaan vaan singahtelee aina ja kaikkialla yltympäriinsä kuin flipperipallo. Istuskeli hämmentyneenä ja vilkuili minua kysyvästi. Mikä tää juttu nyt hei on, mitäs siinä seisot hihna kädessä roikkuen ja höpöttelet jotain että juokse juokse?!?

No, sainpahan kerrankin räpsiä sydämeni kyllyydestä ulkoilmapotretteja ilman häiritsevää hihnaa.

Poikakin pistäytyi uutta koirapuistoa ihmettelemässä, ja hänen kanssaan koira intoutui hetkeksi kirmaamaankin ("hei Pieni Ihminen, huomaatko nyt, minä pidän sinusta kyllä huolen, älä suotta yritä enää karata jooko"), mutta kun poika jatkoi matkaansa pyörärampeille...

...tuumasi koira, että eikös me tästä tultu, tästä me vissiin voitais jo mennäkin. Meinaa taas karata se yksi...

Joten sitten me mentiin. Jälleen kerran hihna piukassa täyttä laukkaa anoppilaan. Reissusta taisi lopulta kertyä enemmän liikunnallista ponnistusta emännälle kuin koiralle.

On se. Hyvä paimen. Ja kaikin puolin ihan mahdottoman ihana!

3 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Voi mikä söpöliini, ja niin ahkera paimentamaan :-)))

- S - kirjoitti...

Koirat vaan on.

Oma kokemukseni tuon terrierin kanssa on ollut sikäli hämmentävä, että sehän katoaa horisonttiin jos irti pääsee kun olen tottunut näihin jalan juuressa nyhjääviin paimenkoiriin.
Eli meilläkin tuota kakaraa pidetään irti vain aidatulla alueella sen oman turvallisuuden vuoksi...

Careliana kirjoitti...

Tämä corgin luonto - ainakin tämän nimenomaisen corgin luonto - on kieltämättä hieman päässyt yllättämään meidät; en minä oikein osannut edes kuvitella, että näin iloisia, eloisia ja loputtoman touhukkaita koiria on olemassakaan. Mutta yllätys on ollut pelkästään positiivinen! On ihanaa kun on reipas lenkkikaveri ja aktiivinen seuralainen täällä kotona. En luopuisi enkä vaihtaisi mistään hinnasta!