Jostain syystä, varmaankin tämän samperin sysimustan syyssään takia, tunsin suorastaan pakonomaista tarvetta hankkia ne perinteiset itsenäisyyspäiväkynttilät. Onneksi lähikauppamme oli tänäänkin auki normaalisti, eikä siellä ollut muita asiakkaitakaan kuin ehkä parisataatuhattakiljoonaa. Sain siis kynttiläni ja ehdin vielä kotiinkin juuri ennen Tuntemattoman Sotilaan alkamista. Enpä muista, milloin viimeksi olisin senkin leffan nähnyt! Enhän minä sitä toki katsoa ehtinyt tälläkään kertaa, mutta panin sen kuitenkin taustalle pauhaamaan. Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa!
Onhan tässä maassa - ja tässä koko maailmassa - paljon kaikenlaista pahemman kerran pielessä, mutta kyllä minä silti olen niin onnellinen ja kiitollinen, että saan elää juuri täällä. Tässä maassa, jossa vallitsee vapaus ja melko pitkälle toteutunut tasa-arvo. Maassa, jossa voi luottaa ystävän sanaan ja poliisiin. Maassa, jossa on puhdasta ilmaa keuhkojen täyttämiseen ja koskematonta metsää sielunhoitoon. Olen ylpeä kuuluessani tähän omintakeiseen kansaan, joka pitää nolona tulla ensimmäisestä pyynnöstä ruokapöytään mutta ryntää sankoin joukoin turuille ja toreille, jos kansainvälisen saippuasarjan näyttelijä tulee vierailulle.
Söimme pojan kanssa lounaaksi pastaa, miäs onkin pitkästä aikaa työmatkalla ison veden takana. Poika kyseli talvisodasta ja Suomen itsenäisyyden historiasta, minä vastailin parhaan kykyni mukaan ("Meillä oli lukiossa tosi hyvä historianopettaja, mutta..." - "...vähän huonompi oppilas, vai?" "Ehh totanoin joo. Kato Wikipediasta jooko.") Ajattelin, kuinka onnellinen olen asuessani maassa, joka kaikessa pienuudessaan, syrjäisyydessään ja omintakeisuudessaan on kuitenkin aina ollut myös vieraille kulttuureille positiivisella tavalla avoin. Että voin syödä itsenäisyyspäivänä pastaa enkä ole silkan lanttukukon ja pettuleivän varassa. Että miäheni voi tuosta noin vain nousta lentokoneeseen ja lentää valtameren yli työasioita hoitamaan ja omaa maailmankuvaansa avartamaan siinä sivussa.
Pauli Hanhiniemen sanoittamassa, Yön esittämässä Särkyvää-kappaleessa lauletaan: "Näinä öinä melska hellittää". Minusta se on hienosti sanottu, melska hellittää. Juuri siltä minusta on tänään tuntunut. Enin paine ja hälinä pään sisältä on haihtunut. Olen toki touhuillut koko päivän, mutta levollisin ja iloisin mielin.
Hankin esimerkiksi uuden koristekynttiläviritelmän työhuoneen ikkunaan - sen ääressähän minä suurimman osan päivästä istun, olkoon nyt sitten valoa edes ikkunassa!
Kyllä tää tästä vielä joulumieleksi muuttuu.
P.S. Kyllä, vakilukijani, näitte ihan oikein: sehän se, The Viinilaatikko vauhdissa jälleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti