Tänä vuonna tuntui erityisen haikealta keräillä joulukoristeita pois. Kun se joulunalusaika oli niin toivotonta tohinaa, että hädin tuskin sain riipaistua koristeet paikalleen mutten yhtään ehtinyt pysähtyä ihastelemaan niitä ja nauttimaan niiden luomasta tunnelmasta. Juuri kun tunsin vihdoin ja viimein aidosti rauhoittuneeni ja laskeutuneeni loma-ajan mielentilaan, se olikin jo ohi.
Haikeudesta huolimatta touhusin koko loppiaispäivän kyllä huomattavan tehokkaasti. Poistin ne joulukoristeet - the Ränkylä päätyi takkaan ja vielä kostoksi haudan takaa laukaisi palohälyttimen, kun hänen suuri ränkyläisyytensä edellyttikin niin paljon pilkkomista, että piti takanluukkua pitää auki turhan pitkään. Samaa vauhtia imuroin, luuttusin lattian ja desinfioin vessat (sattuneesta syystä, ks. ed. postaus). Valmistin myös aivan erityisen herkullisen aterian: paistia, hasselbackan perunoita ja punaviinikastiketta. Olen viime aikoina keitellyt punaviinikastiketta melko tiuhaan, syystä että menin tyhmänä avaamaan miähen Viron-tuliaisena tuoman hanapakkauksen, enkähän minä perheen ainoana viininjuojana sitten todellaKAAN saanut sitä läheskään tyhjäksi tissuteltua, ennen kuin viinin maku ja yleinen laatu jo kärsivät siinä määrin, ettei se enää oikein muuhun sovi kuin ruoanlaittoon. Olenkin tullut kehittäneeksi aivan mahtavan punaviinikastikkeen reseptin, jonka voin tässä jakaa teidän lukijoidenkin kanssa: Otetaan pari desiä vettä + n. puolikas lihaliemikuutio, lisätään suunnilleen saman verran punaviiniä sekaan ja annetaan kiehua kokoon niin kauan kuin nyt on aikaa odotella. Jos kastikkeen kanssa tarjotaan lihaa, niin paistinliemi tai esim. pihvinpaistopannun maut vesitilkkaan huuhtaistuna kannattaa kipata sekaan. Mausteeksi voi laittaa mustapippuria joko rouhittuna tai kokonaisina (kokonaiset kannattaa vain sitten onkia pois ennen tarjoilua). Hieman ennen tarjoilua lisätään n. ruokalusikallinen (tummaa) siirappia, suurustetaan Maizenalla (tai vehnäjauho-vesiseoksella tms.) ja vielä juuri ennen tarjoilua sekoitetaan joukkoon n. ruokalusikallinen voita. Tulee muuten hyvää, ja helposti!
Touhukkaan päivän päätteeksi riitti energiaa vielä erikoispitkään, puolitoistatuntiseen Body Attack -jumppaan. Liikuntapäiväkirjani vuosikatsaus osoitti, että viime vuonna liikuin n. 70 treeniä / 50 tuntia edellisvuotta enemmän, ja vaikka en mitään lupauksia, päätöksiä tai tavoitteita haluakaan mielen päällä pyöritellä, niin olen alustavasti ajatellut, että tulevana vuonna voisin yrittää kasvattaa juoksukilometrejä ja lisätä erityisen rankkojen HIIT-treenien osuutta ohjelmassani. Joten sinänsäkin sangen tehokas Body Attack venytetyssä muodossa oli oikein hyvä vaihtoehto heti näin vuoden alkajaisiksi.
Jumppa meni hyvin ja energisesti, mutta salilta kotiin ajaessani tiesin jo, mitä tuleman pitäisi. Voi kuinka hartaasti olisin halunnut olla väärässä!!! Mutta enpähän tietenkään ollut: loppuilta ja yö menikin sitten sitä just pestyä posliinia syleillessä.
Mikähän sitä saikaan ihmisen kuvittelemaan, että se vatsatautipöpö vain lapseen tyytyisi?
Alkanut vuosi saattaa hyvinkin tuoda tullessaan melko suuriakin muutoksia minun elämääni, mutta niistä en vielä hiisku tämän enempää, kun mitään ei ole lopullisesti sinetöity. Mutta ainakin vuoden alku oli hyvin perinteinen - kuinkahan mones vuosi tämä jo onkaan, jonka meikämamma aloittaa vuoteenomana. Toki noissa perusvatsataudeissa on se hyvä puoli, että ne menevät yleensä ohi yhtä nopeasti kun ovat päällekin tulleet, mutta voimien palautumisessa vain kestää sitten aikansa. Vähän on jyrän alle jäänyt olo, mutta eiköhän tämä tästä. Voihan tätäkin asiaa lähestyä ilon kautta, moneltakin kantilta: Ensinnäkin olihan se miellyttävää, että oli edes puhdasta porsliinia halittavana. Ja olipa muutenkin hyvä, että tulin touhunneeksi sen suursiivouksen ennen kuin kaikki voimani valahtivat viemärikaivoon. Lisäksi tällaisen totaalisen voimattomaksi vetävän sairauden jälkeen sitä osaa kummasti taas arvostaa normaalitilaa; sellainen perusenergiataso ja tavanomainen käpistely tuntuu ihan euforiselta. Ja bonuksena vielä sekin, ettei nyt sitten hetkeen tarvitse lähteä jumppasalille uudenvuodenlupaajien sekaan tungeksimaan.
Mutta kyllä tästä noustaan. Ja kilometrejä juostaan ja HIITissä hikoillaan - ja ennen kaikkea ihan tavallista, euforista arkea eletään tänäkin vuonna.
Oikein miellyttävää vuotta myös kaikille lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti