Havaintoja

Reilun kuukauden kokemuksella olen jo oppinut yhtä sun toista ihmislajista nimeltä Studentus Modernimus, nykyopiskelija:

•  Ne katsovat kyllä kalvosulkeisia, vaikka päällepäin vaikuttaisi siltä, etteivät ne ole välttämättä edes hereillä. Siitä tietää näyttäneensä jotain mielenkiintoista, kun joku kysyy: "Tuleeks nää slaidit nettiin?" Ja siitä sitä vasta tietääkin näyttäneensä jotain suorastaan huikeeta, kun joku kaivaa laukustaan kännykän ja ottaa kuvan siitä projektoriheijasteesta valkokankaalla.

• Niillä on läppärit ja pädit koko ajan valmiudessa. Kun nousee esiin jokin sellainen kysymys, johon opettaja ei osaa suoralta kädeltä vastata (tällaiset tilanteet ovat ainakin minusta ihan mahtavia, niitä antoisimpia hetkiä opetuksessa), opettaja ei ehdi edes sanoa loppuun lausetta "selvitän tämän teille ensi kerraksi", kun joku on jo googlettanut vastauksen.

• Ne eivät näe yhtään ylimääräistä vaivaa, jos ei ole pakko (edes tässä suhteessa siis Studentus Modernimus on hyvin samankaltainen kuin Studentus Fossiilius!). Jos niille antaa tehtäväksi kirjata ylös joitain asioita ja määrittää minimimääräksi 10 asiaa, jokaikinen listaa tasan 10 asiaa eikä yhtään enempää. Paitsi jos niille antaa valmiin taulukon, johon niitä asioita tulee kerätä, ja laittaa siihen taulukkoon (vahingossa) 11 riviä. Sitten ne keräävät 11 asiaa, ja kun tästä mainitsee tunnilla, ne taivastelevat ääneen, että eikähh, voihitto, hainks mä oikeesti nyt 11! 

• Niitä on tosi monenlaisia. Sana "nykyopiskelija" ei todellakaan ole synonyymi sanalle "nykynuori", vaan ns. "aikuisopiskelijoiden", "toista elämää" aloittavien määrä tuntuu kasvavan vuosikurssi vuosikurssilta. Veikkaan, että vallitsevalla taloustilanteella on osuutta asiaan. Ja tämä on kyllä suuri rikkaus, että on eri-ikäisiä ja eritaustaisia ihmisiä ryhmissä! Plus että opettajakaan ei ihan aina tunne itseään ihan niin ikivanhaksi, kun joku muukin vielä tunnistaa sitaatin Dingon biisistä.

• Ne ovat keskimäärin aika ihania. Kun perjantain viimeisen tunnin päätteeksi takarivistä kajahtaa kaneetti "Onpa mahtavaa kuulla, et mä en oo ainoo joka on näin hullu!", sitä tuntee tekevänsä työtä jolla on tarkoitus. Puhumattakaan siitä, kun joku tokaisee, että "onhan tää nyt ylivoimaisesti hyödyllisin kurssi millä mä oon koskaan ollu!"

Niin. Tässä on ollut aika hitokseen kaikenlaista muuttujaa, lähtönopeus on ollut järjetön - voin tunnustaa, että pari kertaa on täytynyt päivän päätteeksi vain hetken aikaa istua parkkipaikalla autossa parkumassa, ennen kuin olen päässyt starttaamaan kotia kohti - ja useammin kuin kerran on käynyt mielessä, tuliko tehtyä vikatikki kun tähän hommaan lähdin. Mutta nyt voin sanoa, että ei se vikatikki ollut. Olen vilpittömän iloinen ja ihan suorastaan onnellinen, kun saan näiden kaikenkarvaisten Studentus Modernimuksien kanssa työskennellä!