sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tanskanmaalla

Kun professori keväällä ehdotti, että tekisimme yhteisen esitelmän alamme suureen kansainväliseen konferenssiin, olin ihan että jees, mikä jottei.

Kun professori sitten kertoi, että hänen matkustuskiintiönsä on muuten täynnä, joten minun pitäisi mennä pitämään se esitelmä, olin ihan että mitähilloo - minä märkäkorva keltanokka olen ollut tässä tiede-skenessä mukana nyt suunnilleen kaksi minuuttia, mitä minä siellä muka osaisin sanoa ja tehdä?!?

Professori vakuutti, että tämä on erinomainen asia, mahtava tilaisuus verkostoitua heti urani alkumetreillä. Ja onhan se myös henkilökohtaisesti virkistävää päästä työmatkalle ihan ulkomaille asti heti lukukauden alkajaisiksi. Viimeksimainitusta seikasta en ollut ihan samaa mieltä - lukukauden alkajaisiksi on uudella tulokkaalla ollut vähintäänkin riittävästi tekemistä ja stressaamista ilman ylimääräistä konferenssiesitelmääkin. Mutta toisaalta taas, pidänhän minä matkailusta. Onneksi kaksi kollegaa samasta yksiköstä oli lähdössä samaan konferenssiin, joten ripustauduin autuaana heidän helmoihinsa ja lähdin lopulta matkaan ihan tyytyväisin mielin.

Matkakohteena oli Aarhus, Tanskan toiseksi suurin kaupunki, joka sijaitsee Keski-Jyllannissa, teoreettisesti parin tunnin lentomatkan päässä täältä Pirkanmaalta. Mutta koska jokaiselle teoreettiselle välille ei tietenkään ole lentoyhteyksiä olemassa, oli matkassa vähän reilummin liikkuvia osia.

Ensin junailimme Helsinkiin ja lentoasemalle. Kun pääsimme lentokoneeseen, matkustamossa oli todella kuuma ja huono ilma. Pian kapteeni kuuluttikin, että tunkkaisuus johtui rikkoutuneesta apumoottorista, jolla huolehdittiin ilmanvaihdosta maassaoloaikana, mutta ei hätää, pääsisimme kyllä lähtemään suunnilleen ajoissa kohti Tukholmaa. Yksi sun toinenkin matkustaja hieraisi korviaan. Ja kohtapuoliin tulikin uusi kuulutus: "Kapteeni täällä taas. Onneksi purseri juuri kertoi minullekin, että olemme siis matkalla Kööpenhaminaan!"

Ja Kööpenhaminaan sitten lensimmekin sen kummemmitta kommelluksitta. Sieltä matkamme jatkui jälleen junalla. Tarjolla olisi ollut myös lentoyhteys Aarhusiin, mutta jostain kumman syystä lentoaikatauluja ei ollenkaan oltu sovitettu suomalaisten konferenssimatkaajien tarpeisiin, joten juna oli nopeampi vaihtoehto.

Tanskassa vallitsi helleaalto, ulkoilman lämpötila oli reilusti yli 25 astetta. Junan ilmastointi ei toiminut. Matkan kesto oli kolmisen tuntia. Tunnelma oli lievästi sanottuna hikinen. Riemastuimmekin suuresti kuullessamme kuulutuksen, jonka päättelimme tarkoittavan sitä, että kohta junassa lähtisi liikkeelle virvokkeiden myyntivaunu (tässä vaiheessa seurueeseemme kuului neljä henkeä, joista jokainen oli eri kielen asiantuntija, mutta yksikään näistä kielistä ei ollut tanska). Sittemmin selvisi, että vuori ei suinkaan ollut tulossa muhammedien luo vaan meidän piti itse hoipparoida "kioskiosastoon". Selvisi myös, että "virvokemyynti" tarkoitti tasan yhtä myyntiartikkelia: eväspussia, jossa oli vesipullo, pieni sipsipussi ja suklaapatukka. Vaihtoehtoina oli ostaa koko setti tai olla ostamatta mitään. Maksuvaihtoehtoina olivat kortti ja käteinen. Paitsi ettei korttimaksu onnistunut (ainakaan suomalaisella kortilla). Onneksi seurueesta löytyi tarvittava määrä paikallisvaluuttaa, joten pääsimme nakertelemaan sipsejämme ja särpimään vettä. Tarpeeseen tuli se virvokeannos - mutta uskoni tanskalaisten yleiseen asiainjärjestelykykyyn kärsi kyllä kolauksen.

Perille Aarhusiin saavuimme illansuussa, yli 10 tuntia lähdön jälkeen. Matka oli todellakin vaatinut veronsa, joten kävimme vain pikaisesti syömässä ja vetäydyimme huoneisiimme. Aarhus vaikutti iltavalossa oikein viehättävältä kaupungilta.



Ennen nukkumaan menoa treenasin vielä esitelmääni. Ihan hyvin se tuntui menevän, mutta mietin, kuinka pahasti mahtaisin tositilanteessa jäätyä jännityksen takia. Mietin myös, mahtaisinko saada untakaan koko yönä. Sammutin valot, suljin silmäni. Heräsin kellon soittoon ja totesin fiilikseni olevan edelleen sangen levollinen.

Oman esitelmän lisäksi olin etukäteen ollut hieman huolestunut siitä, kuinka jaksaisin koko pitkän päivän seurata muita esitelmiä turtumatta ja/tai pitkästymättä kuoliaaksi. Siitä on kuitenkin jo aika pitkä aika, kun olen viimeksi täysipäiväisesti vastaanottanut uutta tietoa. Tämäkin huoli osoittautui turhaksi: kuuntelin esityksiä aidon kiinnostuneena, suorastaan innostuneena. Koko ajan odotin, milloin alan jännittää omaa vuoroani, joka oli vasta iltapäivällä, mutta missään vaiheessa en huomannut verenpaineeni nousevan muuten kuin korkeintaan oivaltamisen ilosta aina välillä. Sitten tietysti mietin, että se kaikki jännitys iskisi varmasti sitten esiintymislavalle päästyäni kuin lekalla päähän. (Joo, onneksi tutkimus-skenessä ylianalysointi on voittopuolisesti hyvä ominaisuus!)

Mutta ei minuun sitten lopultakaan iskenyt yhtään mikään. Esitelmäni meni aika lailla suunnitelmien mukaan, tosin kuulijoita oli kertynyt paikalle hieman enemmän kuin olin etukäteen kuvitellut. Ja koska vuoroni oli heti päiväkahvin jälkeen, kukaan heistä ei myöskään ainakaan nähdäkseni nukkunut esitykseni aikana. Lavalta pois kävellessäni huokaisin tyytyväisenä helpotuksesta. Kysymyksiä oli tarkoitus esittää vasta koko session päätteeksi, ja koska minun vaatimaton esitelmäni oli session ensimmäinen, en uskonut kenenkään edes muistavan sitä enää siinä vaiheessa. Väärä arpa. Kysymysosiossa jouduinkin varsinaisen pommituksen kohteeksi! Tämä tuli kyllä vähän puun takaa, en ollut valmistautunut vastaamaan kysymyksiin enkä ole ihan tyytyväinen siihen kaikkeen, mitä tuli siinä äkkiseltään suusta päästettyä. Onneksi puheenjohtaja lopulta puuttui peliin ja kysäisi, olisiko kellään kysyttävää joltakulta muuta esitelmöitsijältä. Oli kyllä suorastaan hämmentävän positiivinen kokemus tämä ensiesiintymiseni kansainvälisen tutkijayhteisön edessä!

Toisena konferenssipäivänä pystyinkin sitten kaikessa rauhassa imemään itseeni tietoa ja innoitusta. Ja sitä totisesti sainkin! Päivän päätteeksi kirjoitin professorille sähköpostia: Veikkaan, että et enää ikinä uskalla päästää minua konferenssiin, kun pääni on nyt ihan täynnä kaikenlaisia (ehkä hullujakin) ajatuksia..!

Konferenssointi on sen verran raskasta puuhaa, että en valitettavasti päässyt kovinkaan perusteellisesti tutustumaan Aarhusiin. Yliopistokampus ainakin oli valtavan viehättävä, ja koko kaupunki antoi erittäin positiivisen vaikutelman. Tämän vähäisen kokemuksen perusteella voin kyllä suositella sitä esim. yhdeksi pysähdyspaikaksi Euroopan turneella!

Kampusaluetta

Kampukselta tämäkin

Yksi kaupungin monista söpöistä kujista



2 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Hieno retki, hieno päivitys - onnittelut!

Careliana kirjoitti...

Voi kiitos. Oli se kyllä kieltämättä hieno retki!