sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulu joutui jo rintoihinkin


Minulla on jo monena vuonna ollut tapana tehdä yksi hyväntekeväisyyslahjoitus nimenomaan näin joulun aikaan, ja tänä jouluna päätin ostaa joululahjan tuntemattomalle lapselle hyväntekeväisyyskuusen kautta. Kauppakeskuksessa on siis kuusi, johon on ripustettu vähäosaisten perheiden lahjatoiveita. Siitä voi sitten valita mieleisensä, käydä ostamassa lahjan ja toimittaa sen läheiseen liikkeeseen, mistä se välitetään saajalleen.

[Tähän väliin kirjoitin jo pitkähkön avautumisen siitä, kuinka toivoisin apuni kohdistuvan tosiaankin aidosti vähäosaiseen perheeseen enkä päätyvän sellaisille, joiden vähäosaisuus on seurausta puhtaasta työnvieroksunnasta. Eli siitä että minä en puske kahta työtä voimavarojeni äärirajoilla vain siksi, että joku pissis voi kaiket päivät lakkailla akryylikynsiään ja ostattaa minulla lastensa lahjat! Mutta ehkä jouluhengen nimissä jätämme tämän saarnan tällä kertaa väliin.]

Valikoin kuusesta 8-vuotiaan pojan toiveen. Muistan vielä tuon vaiheen oman poikani elämästä: Sen ikäiset eivät ymmärrä "kauniin ajatuksen" konseptia, vaan konkreettinen materia on se millä on väliä. Siinä iässä on erityisen tärkeää olla samis ja omistaa ne just oikeanlaiset tavarat, samanlaiset kuin kaikilla muillakin. Siinä iässä lapset ovat jo tarpeeksi fiksuja huomatakseen erilaisuuden ja sanoakseen siitä tosi pahasti mutta vielä liian tyhmiä tajutakseen, kuinka pahasti sanat voivat satuttaa. Siksi siis ostin jollekulle 8-vuotiaalle pojalle sen toivotun nuolipyssyn, jonotin ensin lelukaupassa ja sitten siinä vaatekaupassa, johon lahjat toimitettiin, ja toivoin, että lapsi ja hänen perheensä saisi tästä lahjasta yhtä hyvän mielen kuin minä. Hyvää joulua sinulle, 8-vuotias poika, ja hauskoja leikkihetkiä kavereiden kanssa! Muista ettei pyssyllä saa tähdätä ketään kasvoihin!

Kotona virittelin joululaulut soimaan ja pakkailin omalle perheelle tekemiäni hankintoja (olen ostanut miähelle kolme lahjaa ja vahvasti epäilen, että kaksi niistä on sellaisia, jotka myös hän on ostanut minulle; voi huokaus, miksi tämä on joka vuosi yhtä vaikeaa?!?). Sylvian joululaulun äärellä kertoilin pojalle sen herättämiä lapsuusmuistojani:

- Tästä laulusta tulee sitten aina minun mummini, sinun isomummisi mieleen! Hän hoilotti tätä laulua ihan ympäri vuoden. Ukki meni kerta kerran jälkeen siihen miinaan, että sanoi "Aina sää tätä samaa virttä veisaat", mihin mummi pääsi kuittaamaan, että "Sama laulu se on sullakin aina!" Mummi oli kieltämättä tyypillisenä pohjalaisnaisena hyvin vahvasti taipuvainen olemaan omasta mielestään aina oikeassa. Jos joku yritti esittää sellaista mielipidettä, joka hänen mielestään oli väärä, lähti juurikin Sylvian joululaulu saman tien soimaan... Vahvat ovat mummin mielipiteet aina olleet, totta vie, mutta on niistä moni tosi hyväkin. Häneltä minä esimerkiksi olen oppinut sen tosi vahvan elämäni ohjenuoran, että aina pitää ajatella muita ennen kuin itseään!
- Hei, sittenhän mäkin olen perinyt jotain ihan isomummilta asti!
- Oi että, koetko sinä siis omaksuneesi sen isomummin periaatteen, että aina pitää ajatella muita ensin?
- No ei ku sen, että jos joku sanoo jotain mikä ei mua nappaa ni mä en vaan kuuntele...

Jepujee. Jouluista mieltä ja iloista joulunalusaikaa itse kullekin!

4 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Lapsena en voinut tajuta, miten muka antaminen tuo suurempaa iloa kuin saaminen. Nyt on päinvastoin eli jotain kehitystä on tapahtunut vuosien saatossa. Joulu on hyvien tekojen aikaa. <3

Careliana kirjoitti...

Juuri noin, antamisen ilo on ihan aidosti tosi syvältä ja vahvasti koskettavaa iloa!

Tanja kirjoitti...

Tämä perhe ei ole jouluna kummassakaan omassa torpassaan ja lisäksi miehen kanssa päätettiin olla hankkimatta mitään lahjoja toisillemme. Kysyin aamulla lapsilta, että ei kai mun tarvi edes paketoida niitä heidän juttujaan, kun kuitenkin saavat ne ihan muulloin kun aattona. Näin riman ali aion mennä!
Joulukortteja lähetin lähinnä "somettomille" sukulaisille ja tein muiden korttien sijaan lahjoituksen SOS-Lapsikylään.
Tärkeitä muita antamisia hoidan kyllä, kuten rakkaat kummilapset ja muut ihanat! Antamisen ilon ymmärtää aikuisena loistavasti!

Careliana kirjoitti...

Minä kyllä tykkään antaa joululahjoja myös läheisilleni (myös ja varsinkin miähelle, vaikka se joka kerta yhtä mahdoton tehtävä onkin) enkä mielelläni tee mitään "ei anneta tänä vuonna aikuisten kesken lahjoja" -diilejä. Mutta minusta lahjoissa ja kaikissa joulupuuhissa tärkeintä on ajatus ja tunne, eli jos niitä lahjoja ostetaan, kortteja lähetellään, ruokia laitellaan yms. ihan hampaat irvessä vain siksi, että se on muka jotenkin pakollista, niin parempi sitten on jättää tekemättä. Joulun - kuten kaikkien muidenkin juhlien - pitäisi olla itsensä näköinen ja oloinen (tai ainakin paras mahdollinen kompromissi), pääasia on hyvä mieli!