sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Yleisiä havaintoja ja vinkkejä Balin-matkaajille

[Tämä on toinen osa Bali-kertomustani; lähemmin matkakokemuksista on kerrottu tässä postauksessa.]

Baliltahan löytyy lomaympäristöä vähän joka lähtöön, syrjäisistä pikku pensionaateista ja autiorannoista ihan rehellisiin turistirysiin. Meidän asemapaikamme Kuta osoittautui hyvin tyypilliseksi kaakkoisaasialaiseksi turistikeskukseksi: maiseman täyttävät hotellit, ravintolat ja kaupat, ja niiden lomassa parinkymmenen sentin levyisllä, huonokuntoisilla jalkakäytävillä velloo loputon virta aasialaisia ja australialaisia turisteja. Eurooppalaisia paikalla oli sen sijaan silmiinpistävän vähän - suomea kuulimme koko lomamme aikana tasan yhden ohikulkijan suusta, mikä oli kieltämättä virkistävää.

Päädyimme Kutaan, koska tiedämme kaipaavamme vaihtelua, actionia ja elämää ympärillemme. Näin jälkikäteen ajatellen hieman rauhallisempikin sijainti olisi voinut olla toimiva valinta, vaikka kyllähän siellä Kutallakin kelpasi elellä. Jouduin kuitenkin ihan tosissani miettimään, miten se oikeastaan eroaa esimerkiksi Thaimaan tai Vietnamin suosikkikohteista - mitä lisäarvoa se tarjoaa pidemmän matka-ajan vastineeksi? No, edellä mainittuihin paikkoihin verrattuna Balilla on ainakin jonkin verran vähemmän piraattikrääsämarkkinoita ja enemmän kivijalkakauppoja. Kutalla on myös pari ostoskeskusta, joista löytyy länsimaiselle turistille tuttuja kauppoja aina Guessista Henkkamaukkaan, joskin näkyvimmin edustettuina ovat luonnollisestikin surffibrändit, kuten Rip Curl, Billabong ja Quicksilver. Lisäksi Kutalla on useita kansainvälisiä ketjuravintoloita, kuten Bubba Gump, Hard Rock Cafe, Jamie's Italian - ja KFC melkein joka nurkalla.

Bali on suosittu kohde esimerkiksi reppureissajien keskuudessa, ja hintatietoinen turisti varmasti onnistuukin elämään saarella sangen edullisesti. Jos sen sijaan sattuu olemaan nirppanokkainen kermaperse (kuten eräs nimeltä mainitsematon bloggari), kannattaa varata matkabudjettiin riittävästi joustonvaraa. Rantakadun ulkoilmakuppiloissa saa kolmelle hengelle todella herkullisen paikallisen lounaan juomineen yhteensä n. 15 eurolla, mutta noissa edellä mainituissa länkkäriravintoloissa hintataso on samaa luokkaa kuin Suomessa. Ja jos ei juo olutta, kannattaa varustautua joko maksamaan maltaita tai valkaisemaan nenäänsä: Jos ylipäänsä edes onnistuu löytämään sellaisen ravintolan, jossa viiniä myydään, lasillinen jääkylmänä tarjoiltavaa viininpunaista polttoöljyä maksaa yhden kokonaisen aterian verran. Siideriä löytyy hyvin varustelluista kaupoista, joissa paikallinen Bali-siideri on suunnilleen Suomen hinnoissa (pari euroa kolmen desin pullolta) ja tuontisiideri tuplasti kalliimpaa. Lisäksi kuriositeettina mainittakoon, että pieni pussillinen länsimaisia perunalastuja saattaa maksaa jopa kymmenen euroa!

Mietin, mahtaisiko alkoholipoliittinen linja olla jotenkin sidoksissa siihen, että Indonesia kuitenkin on muslimimaa (maailman väkirikkain sellainen muuten, tietovisojen harrastajille tiedoksi), mutta tulin siihen tulokseen, että kyse lienee vain paikan sijainnista; vastaavaan tilanteeseen olen törmännyt myös muualla Kaakkois-Aasiassa. Indonesian eri alueilla on melko laaja itsehallinto, ja Bali on erittäin leimallisesti hindulainen saareke muslimikulttuurin keskellä. Retkioppaamme kertoi, että Bali on suosittu matkakohde myös kotimaansa sisällä, koska se tuntuu monille indonesialaisillekin kuin ulkomailta!

Toinen seikka, jonka epäilen mahdollisesti juontavan juurensa muslimikulttuuriin, on suhtautuminen naisiin. Esimerkiksi meidän hotellissamme (vankassa länsimaisuuden linnakkeessa Hard Rock Hotelissa) ylivoimainen enemmistö työntekijöistä - esimerkiksi ihan joka ainoa siivooja - oli miehiä, ja monet heistä tuntuivat suhtautuvan ainakin minuun hyvin eri lailla kuin perheeni miespuolisiin jäseniin. Useammin kuin kerran kävi esimerkiksi niin, että kun kuljimme käytävällä siivoojan ohi, tämä sanoi ensin miähelle "good morning, sir", oli sitten minun kohdallani hipihiljaa ja sanoi taas pojan kohdalla "good morning, sir". En ole koskaan pitänyt itseäni vähäisimmässäkään määrin feministinä, mutta noissa tilanteissa kieltämättä nousivat vähän karvat pystyyn.

Hotellin temppelin säännöt. Sääntöjä ei ole monta, mutta tärkeysjärjestyksensä niilläkin!

Herttainen retkioppaamme kyllä vakuutteli, että balilaiset ovat yhtä ystävällisiä kaikille tasapuolisesti ja että nämä kohtaamani tapaukset ovat ehkä olleet vierastyöntekijöitä. Tätä olettamusta puoltaa sekin, että balilaiset eivät kuulemma ole kovinkaan haluttua työvoimaa, koska heidän uskontonsa edellyttää erittäin aktiivista osallistumista yhteisön toimintaan ja tapahtumiin, eli he tarvitsevat yhtenään vapaapäiviä. No ilmankos Balilla tuntuukin yksityisyrittäjyys kukoistavan.

Yhteisöllisyys ja yritteliäisyys on tarpeen senkin vuoksi, että taloudellinen ja sosiaalinen kehitys Indonesiassa on vaatimattomalla tasolla. Tämä näkyy myös infrastruktuurissa, eritoten liikenteessä. Balilla liikenne on erityisen kaoottista. Kadut on mitoitettu keskimäärin puolelletoista (laihalle) hevoselle, mutta niillä parveilee yleensä pari-kolme autoa rinnan ja skoottereita puikkelehtii hallitsemattomasti joka välissä. Liikennevaloja on ani harvassa, mutta monissa suuremmissa risteyksissä - ja paikoin ihan keskellä suoraa tietäkin - liikennettä ohjaa perinteisesti sauvoja heilutteleva liikennepoliisi. Esimerkiksi Kutalla tilannetta on yritetty helpottaa määräämällä monet kadut yksisuuntaisiksi, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että siirtymä paikasta A paikkaan B täytyy tehdä vähintään paikkojen C, D, E, F ja G kautta. Toisin sanoen yhtään alle kymmenen kilometrin siirtymät sujuvat kävellen nopeammin kuin autolla. Ja sanomattakin lie selvää, että auton vuokraaminen ja omin päin saareen tutustuminen vaatii jo melkoisen hullua seikkailunhaluista luonteenlaatua!

Mikä oli parasta Balilla?


Miähen mielestä ruoka. Alueen tunnetuimpia "nimikkoruokia" ovat satay eli grillatut lihavartaat maapähkinäkastikkeen kera sekä nasi goreng eli paistettu riisi kananmunan (ja kanan tai merenelävien) kera tai mie goreng eli vastaava ruokalaji nuudeleista. Myös merenelävistä osataan tehdä jos jonkinlaisia herkkuja; minä en allergikkona osaa sanoa niistä mitään, mutta varsinkin pojalle ne maistuivat mainiosti. Tulisen ruoan ystäviä (kuten minua ja varsinkin miästäni) hemmotellaan toinen toistaan napakammilla chilin aromeilla, mutta myöskin miedompia mutta kuitenkin äärimmäisen maukkaita vaihtoehtoja on paljon tarjolla. Toki ravintoloissa on eroja, ja meidänkin matkaamme mahtui niin taivaallisia kuin karmaiseviakin ruokakokemuksia, mutta yleisvaikutelma oli kuitenkin hyvin positiivinen. Myös hygienia tuntui olevan kohdallaan; edes minun superherkkä vatsani ei oireillut koko matkan aikana millään tapaa (mistä saanen tosin ainakin osittain kiittää myös uskollista matkakumppaniani Precosaa).

Minun mielestäni parasta Balilla olivat ihmiset (niin, tasa-arvokysymyksistä huolimatta). Kun kysyttäessä kerroimme tehneemme matkaa 25 tuntia päästäksemme paikalle, emme suinkaan saaneet osaksemme silmien pyörittelyä ja "hullujako olette" -kommentteja, vaan useimmat kysyjät totesivat sydämellisesti: "Wow, KIITOS että olette tulleet!" Rannalla myyjät tietenkin oppivat hyvin nopeasti tunnistamaan meidät - minun neonvalkoinen ihoni sekä poikani pitkä, vaalea surffaritukka ynnä siniset silmämme olivat melko ainutlaatuinen näky aasialaisten seassa - ja heille tarinaniskentä oli tietenkin voittopuolisesti markkinointia, mutta silti sieltäkin taustalta pilkotti aito ystävällisyys ja sydämellisyys. Viimeisenä iltanamme, juuri ennen lähtöämme, suuntasimmekin vielä kerran rannalle ja päätimme käyttää viimeiset valuuttamme paikallisen yrittäjyyden tukemiseen: minä otin hienot kukkaislakkaukset sekä varpaan- että sormenkynsiin ja ostin muutaman sympaattisen puisen kaulakorun matkamuistoksi. Siinä istuskellessamme pojan surffiopettaja liittyi seuraamme rupattelemaan, vaikkakaan kovin aktiiviseksi keskustelu ei päässyt kielimuurin takia muodostumaan. Näytimme hänelle kuvia Suomen talvesta, lumesta ja järven jäästä, ja hän taivasteli niitä silmät suurina. "Nähdään taas, kun ensi kerran tulette!" toivotti useampikin paikallinen lähtiessämme.

Pojan mielestä parasta oli tietenkin surffaaminen. Bali onkin surffaajien suosikkikohde, vähän kuin Kaakkois-Aasian Havaiji. Kuta Beach on se paikka, jossa aloittelijat ottavat ensi kontaktinsa lajiin; ranta on täynnänsä enempi/vähempi avuttomia räpeltäjiä, mistä syystä onkin ehdottomasti syytä uskoa ohjeita ja uida vain erikseen rajatulla alueella, sillä aloittelevat surffarit eivät todellakaan osaa ohjata lautojaan sen vertaa, että pysyisivät itse niiden päällä, saati sitten että osaisivat väistellä vedessä leikkijiötä. Kokeneemmat surffarit suuntaavat saaren muille rannoille - kuulemma aina sen mukaan, mistä suunnasta minäkin päivänä tuulee.

Suosittelisinko Balia matkakohteena?

Kuten aiemmin totesin, Bali ei loppujen lopuksi ole mitenkään radikaalisti erilainen paikka kuin esimerkiksi Thaimaa tai Vietnam. Perus-lapsiperheen perus-rantalomaa varten en välttämättä lähtisi Balille asti vaan pitäytyisin ehkä noissa hieman helpommin saavutettavissa kohteissa. Vaihtelunhaluisille ja vesiurheilun, eritoten surffauksen, ystäville se on kuitenkin ihan kelpo vaihtoehto, ja Kaakkois-Aasian-turneeta tekeville reppureissaajille varmasti pysähtymisen arvoinen paikka. Itse en välttämättä ihan heti ainakaan ole uusintamatkaa suunnittelemassa (mutta mehän muutenkin pyrimme välttämään samoihin kohteisiin palaamista), mutta tiedän kyllä monien menettäneen sydämensä tuolle sympaattiselle saarelle - enkä yhtään ihmettele miksi!

Ei kommentteja: