sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Biitsieläinten Bali

[Koska kerrottavaa on paljon, jaan jorinani kahteen osaan. Tässä kirjoituksessa kerron meidän lomafiiliksistämme, ja yleisiä havaintoja ja vinkkejä Balin-matkaajille kirjoittelen omaan postaukseensa.]

Bali on ollut haavematkakohteeni jo pitkään, mutta pitkän ja hankalan siirtymän vuoksi haave on saanut odotella toteutumistaan. Nyt Qatar Airways kuitenkin tarjoaa kätevän ja sangen kohtuuhintaisenkin yhteyden Helsingistä Balille: koneenvaihto Dohassa ihanteellisella parin tunnin vaihtoajalla, kokonaislentoaika "vain" n. 16 tuntia (ja, sivumennen sanoen, lentokalusto tilavampaa ja palvelu parempaa kuin esim. Finnairilla, eli matkustusmukavuuskin on siedettävällä tasolla). Olimme varaamassa Balin-matkaa jo hiihtolomaksi, mutta päätimme kuitenkin lykätä reissun kesäksi ja venyttää sen kymmenpäiväiseksi; hiihtolomalla käytettävissä olisi ollut vain viikko, ja lisäksi Balilla on siihen aikaan vuodesta sadekausi. Halusimme nauttia rantalomastamme kaikessa rauhassa hyvän sään aikana.

Kaiken kaikkiaan matka kotiovelta hotellille kesti kylläkin täydet 25 tuntia ja sai taas kerran turistin kyseenalaistamaan täysipäisyytensä - mutta jo koneen lähestyessä Balia ikkunasta paljastuva maisema sai saman tien epäilykset haihtumaan:


Pilvien yläpuolelle kohoavat tulivuoren huiput olivat satumaisen lumoava näky. Tulivuoria pääsisi Balilla ihailemaan lähempääkin; erityisen suosittu on retki, jolla kiivetään tulivuorelle auringonnousua ihailemaan. Meidän aamu-unisesta perheestämme yksikään - varsinkaan allekirjoittanut - ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle klo 03 käynnistyvästä patikkaretkestä, joten tämä näky riitti meille.

Olimme valinneet tukikohdaksemme Kuta Beachin, joka on Balin turismin keskus runsaine kauppa- ja ravintolatarjontoineen - ja tietenkin rantoineen. Kuta Beach on infrastruktuuriltaan vaatimaton mutta luonnonominaisuuksiltaan huikea ranta. Sametinpehmeä vulkaaninen hiekka tuntuu kuin ylelliseltä kokolattiamatolta jalan alla, ja varsinkin laskuveden aikaan tätä ihanaa mattoa riittää kymmenien metrien leveydeltä. Ranta on myös suorastaan käsittämättömän siisti ja puhdas: edes levää, saati sitten ihmisperäistä jätettä, ei ole hitustakaan yhtään missään! (Tosin sadekauden aikana tilanne on kuulemma toinen, ja Balinkin rannoille kantautuu ikäviä jätelauttoja.) Ainakin oman (ei-ihan-vähäisen) kokemukseni perusteella sanoisin, että Kuta on ylivoimaisesti paras ranta, jolla olen koskaan ollut.


Perus-rantaleijonan / valkoisen valaan paratiisi Kuta Beach ei kuitenkaan välttämättä ole. Ranta on omistettu ennen kaikkea surffaajille, ja uimareille on erotettu kolmen kilometrin rantaviivasta vain n. sadan metrin kaistale. Rannalla ei myöskään ole aurinkotuoleja tai -varjoja, ja ainoa wc (jonka yhteydessä sijaitsee myös rannan ainoa jalkojenpesupiste) on maksullinen. Muunlaista palvelutarjontaa rannalla kyllä piisaa: surffilautojen vuokrauspisteitä on kymmenen metrin välein, ja jokaisen yhteydessä on myös juomakoju. Lisäksi rantaa kiertää todella runsaslukuinen joukko kaikenkarvaisia yksityisyrittäjiä kauppaamassa huiveja, koruja, hierontaa, jäätelöä, hennatatuointeja, jousipyssyjä, manikyyriä jne. yms. etc.

Ainutlaatuisimmillaan Kuta Beach kuitenkin on auringonlaskun aikaan. Rannalle kerääntyy valtava määrä turisteja selfietikut tanassa kevätjuhla-asentojaan virittelemään, surffauksen opettajat ja muut paikalliset rentoutuvat työpäivänsä päätteeksi palloa pelaillen, sinnikkäimmät surffaajat keikkuvat vielä päivän viimeisillä aalloilla, pikkulapset puljaavat rantavedessä ja suloiset rantakoirat kirmailevat ympäriinsä leikkisästi touhottaen. Ja sitten se aurinko painuu mailleen maalaten taivaan ja maan tulenpalavin värein, joka silmänräpäyksellä aina uusin sävyin. Ranta on täynnä elämää, tunnelmaa - ja kauneutta. Lumouduin tästä kaikesta heti ensimmäisenä iltana ikihyvikseni.

Hemmottelen teitä lukijoita nyt oikein omakuvallakin
Kun silmä lepää, sielu lepää



Pari ensimmäistä lomapäivää meni hotellin altaalla matkan rasituksista toipuillessa sekä Waterbom-vesipuistossa vauhdin hurmasta nauttiessa. Sen jälkeen olimmekin valmiita kiertelemään saaren nähtävyyksiä. Kätevä ja suosittu tapa tutustua Baliin on vuokrata yksityinen opas autoineen. Me varasimme päiväksi oppaan, jota vuodenvaihteessa Balilla lomailleet tuttavamme todella lämpimästi suosittelivat. Hän osoittautuikin suositusten arvoiseksi: oli luotettava ja ystävällinen, puhui erinomaista englantia ja kertoi todella paljon mielenkiintoisia asioita balilaisesta kulttuurista ja hindu-uskonnosta.

Kierroksemme alkoi hienolta hindutemppeliltä...

...ja jatkui apinapuistoon, jossa saimme niskaamme kunnon trooppisen rankkasateen. Sade onneksi laantui siihen mennessä, kun pääsimme Tegalalanin riisiterasseille. Nämä porrastetut riisiviljelmät vehreän trooppisen metsän ympäröiminä muodostivat yhden kauneimmista koskaan näkemistäni maisemista!



Rämmimme sateen liukastamia polkuja terassialueen ylös ja alas, ja vaikka en lopulta koskaan saanut sandaaleistani kaikkea mutaa irti, oli se ehdottomasti tekemisen ja kokemisen arvoinen patikkaretki!

Seuraava retkikohde oli kahviplantaasi, jossa pääsimme tutustumaan mm. sen kuuluisan, sivettikissan ruoansulatuksen läpi kulkeneista pavuista valmistettavan kahvin saloihin - ja myös maistelemaan kyseistä luksusjuomaa. Hyvää sumppia oli, tosin - noloa tunnustaa - kovinkaan suurta eroa perinteiseen paikalliseen kahviin emme havainneet.

Päivä huipentui Tanah Lotin temppelille, joka on erityisen kuuluisa auringonlaskuistaan. Tarkoituksemme oli siis kerätä taas yksi henkeäsalpaava näkymä muistojemme arkistoon.


Säiden haltija oli eri mieltä. Eihän auringosta ollut näkynyt pilkahdustakaan koko päivänä, joten eipä sen laskustakaan ollut mitään havaintoa. Mutta toki Tanah Lot oli vaikuttava näky myös synkkien pilvien kehystämänä.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli obligatorinen kalastusretki. Sää oli sateinen ja tuulinen ja merenkäynti sen mukaista. Kalanvonkaleet eivät käyneet lähelläkään pyydyksiämme, ja myös kuuluisat suuret rauskut pysyttelivät näkymättömissä retkeen kuuluvan snorklaustuokion aikana. Pohjaongella sentään saatiin saaliiksi jos jonkinlaisia kirkkaan värikkäitä kaloja, jollaisia katselisin kernaasti akvaariossakin. Valitettavasti vain kalat olivat myös kooltaan lähinnä akvaarioon sopivia, joten eipä siitä suurille kalamiehille kummoistakaan riemua revennyt. Melkoinen hukkareissu oli, mutta menipä se sadepäivä siinäkin.

Kun vielä seuraavakin päivä valkeni pilvisenä ja sateisena, alkoi turistin huumori olla jo koetuksella. Mehän nimenomaan tulimme tänne kesällä välttääksemme sadekauden!!! Kylmähän ei toki ollut missään vaiheessa, ja yritimme sinnikkäästi ajatella, että onhan se altaalla loikoilu rentouttavaa sateellakin, auringonvarjo toimii tarvittaessa myös sateenvarjona. Mutta kyllä siinä kieltämättä varsinkin meikämamman V-käyrä kävi jo jonkinlaisissa lukemissa... Lopulta hiffasin, että paras tapa olla piittaamatta sateesta on mennä veteen muutenkin. Uin puoli tuntia ympyrää hotellin altaassa kuin mikäkin stressaantunut eläintarhaeläin, ja ylös noustessani olikin sekä mieleni että myös taivas jo paljon kirkkaampi. Myöskään meren aalloissa pärskiessä ei millään muotoa erottanut, mikä märkyys oli peräisin mistäkin lähteestä.

Ja sitten me keksimme (toisen tuttavamme suosituksen mukaisesti) tällätä teinin surffilaudalle. Ja sen jälkeen loppuloman ohjelma olikin lukkoon lyöty: surf, eat, sleep, repeat.

Poika innostui uudesta lajista aivan täysillä. Melko pian hän oppi jo laskemaan seisaallaan pienehköjä aaltoja ja pääsi opettajan mukana kokeilemaan jo isojakin. Ja vaikka lukemattomat yritykset päättyivätkin melkoisiin mahalaskuihin, sinnikkäästi surffari käänsi laudan taas ulapalle päin ja uuteen yritykseen. Ja uuteen. Ja uuteen. Ja jokainen onnistunut yritys puolestaan innosti tietysti entistä enemmän jatkamaan. Kundin kasvoilla loisti vilpitön, puhdas riemu, onni ja elämänilo - ei mikään itsestäänselvä näky murkkuiän myllerryksessä!

Ja tulihan se aurinkokin sieltä taas näkyviin. Me miähen kanssa istuimme surffauspisteellä virvoitusjuomia siemaillen, aina välillä kävimme räpsimässä kuvia surffaajanuorukaisestamme. Juomakojua hoitava, hulvaton naisihminen hössötti meille tuolia sekä takapuolen että jalkojen alle, käänteli auringonvarjoa haluamaamme suuntaan ja höpötteli mukavia n. kymmenen sanan englannintaidollaan. Vuokrasimme laudan aina virallisesti kahdeksi tunniksi niin, että ensimmäisen tunnin pojan mukana kulki opettaja ja toisen tunnin hän lautaili omin päinensä; hintaa tästä lystistä pyydettiin vähän toistakymmentä euroa. Yhtään kelloahan ei koko rannalla ollut eikä ajan kulu tuntunut ketään kiinnostavankaan, eli käytännössä poika sai surffata tasan niin kauan kuin halusi. Ja meidän junioristahan ei ihan äkkiä virta lopu, joten siinähän ne päivät kuluivatkin melkeinpä aamusta iltaan.

Onneksi olimme varanneet lomaan kymmenen päivää - pääsimme kuin pääsimmekin nauttimaan hyvästä säästä ja rennosta rantameiningistä aivan kuten olimme etukäteen toivoneetkin. Ja niin vain kävi, että kun kotiinlähdön aika lopulta koitti, mieli oli haikea. Kernaasti olisimme jääneet maisemiin vielä vähäksi aikaa.

Kauas on pitkä matka ja matkustaminen on rasittavaa, mutta kyllä se enemmän ottaa kuin antaa! Balilta poika sai uuden, hienon harrastuksen, isämiäs paljon hyvää ruokaa ja vähän rusketusta ja meikämamma monta sykähdyttävää maisemakuvaa sekä kameran muistikortille että sielun albumiin ikiajoiksi. Kyllä kannatti!

1 kommentti:

Timo Lampi kirjoitti...

Kerrassaan upea omakuva!!