sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Viimeinen meloni!

Jahas, se olisi taas yksi vuosi eletty. Facebook-päivityksistä päätellen kulunut vuosi on ollut monille ystävilleni raskas ja vaikea - heti aamusta alkoi uutisvirta täyttyä "tervemenoa, ei tule ikävä, olisipa korkea aika olla jotain parempaa luvassa" -henkisistä vuosikatsauksista. Toivon vilpittömästi, että kaikille näille ystävilleni - kuten ihan kaikille muillekin! - tuleva vuosi tosiaan toisi tullessaan käänteitä parempaan ja paljon iloisia, onnellisia hetkiä!

Itse en kyllä voi yhtyä tuohon kuoroon. Minulle vuosi 2017 oli ihan semi-jees.

Kuluneen vuoden aikana sain merkitä aika monta rastia "bucket list" -kirjanpitooni, luetteloon asioista, jotka haluan elämäni aikana tehdä, nähdä ja/tai kokea:
- Juoksin puolimaratonin. Ei tullut voittajafiilis, ei iskenyt kipinä lähteä uudelleen kokeilemaan - pikemminkin nolotti ja jopa inhotti, kun se otti niin koville ja aika oli niin onnettoman huono. Mutta todistinpa kuitenkin itselleni, että tosiaan pystyn siihen, ja vieläpä ihan ex tempore, käytännössä kokonaan ilman lajitreeniä. Normaali ihminen varmaan pitäisi sitä ihan hyvänäkin saavutuksena. Ja kai minäkin nyt jo näin riittävän pitkän ajan jälkeen voin varovasti myöntää, että oli se ehkä ihan semi-jees.
- Näin ja koin Balin. Nyt loppuvuodesta olenkin palannut loman tunnelmiin ja katsellut hienoja kuviamme siitä tulivuoresta, joka äskettäin aktivoitui ja purkautui. Mahtava on luonto, turha on ihmisen harhaluuloja omasta suuruudestaan elätellä.
- Kävin nyrkkeilytunneilla. Syksyllä sain vihdoin aikaiseksi ilmoittautua ihan oikean nyrkkeilyseuran kuntonyrkkeilykurssille. Olen jo pitkään ollut erittäin kiinnostunut nyrkkeilystä, mutta käytännön kokemusta siitä minulla ei ollut juuri lainkaan, mitä nyt body combatissa olin joitain tekniikoita omaksunut ja oman kuntosalini lyhyellä nyrkkeilykurssilla käytännössä vähän jotain kokeillut. Toiveenani olikin nimenomaan oppia oikeasti vähän nyrkkeilemään ja saada kovaa treeniä siinä sivussa. Valitettavasti vain kurssi tuotti pettymyksen molemmissa näissä suhteissa. Nyrkkeilyopetus tarkoitti sitä, että ohjaaja näytti kerran, mitä oli tarkoitus tehdä, ja sen jälkeen me räpelsimme mitä räpelsimme pareittain ilman että kukaan kertoi, oliko tekemisemme sinne päinkään sitä mitä piti. Joka tunnista puolet käytettiin kuntopiiriin, joka oli vaativuustasoltaan hyvin vaatimatonta - olihan suurin osa ryhmäläisistä aloittelijoita ylipäänsä koko kuntoilun suhteen. Pettymys oli se. En jatka enää keväällä, vaan käytän senkin ajan johonkin tehokkaampaan jumppaan omalla kotisalillani. Toivottavasti vielä jostain löydän hyvän nyrkkeilytreenipaikan!

Mitähän sitten muuta..? Kovin oli tavanomainen vuosi. Töitä tein (taas) liikaa. Tervepäisempi ihminen varmaan lupaisi edes yrittää järkeistää sitä menoa, mutta minä en viitsi, kun en siinä kuitenkaan onnistuisi. Kiitollinen saan olla, kun näinä maailmanaikoina minulla on oikein kaksin kappalein työpaikkoja ja mahdollisuuksia olla hyödyksi muille ihmisille ja yhteiskunnalle - ja itselleni. Työ on minulle erittäin keskeinen osa-alue elämässä, merkittävä identiteettini määrittäjä ja tärkeä omanarvontunteen ja ihan rehellisesti onnellisuudenkin lähde. Olen kehittänyt ihan oman hashtaginkin: #ideologisestityöteliäs.

Eihän vuonna 2017 tietenkään kyyneleiltäkään vältytty. Viikatemies se niitti satoaan, menetin kaksi todella tärkeää ja läheistä ihmistä: uusäitini ja mummini. Tätä asiaa reflektoidessani koin melko karmaisevan oivalluksen: niin oma äitini kuin molemmat mummonikin ovat kuolleet, eli minähän olen nyt sukulinjani vanhin nainen. Oikein matriarkka!!! Ja kun minulla ei tytärtä ole, niin ellei poikani joskus tytärtä saa, olen myös sukulinjani viimeinen nainen. Viimeinen meloni!!!

Hetkellisesti tuo oivallus kouraisi vatsanpohjasta. Mutta ei se loppujen lopuksi sentään kovinkaan dramaattinen asia ole. Minulla on tapana ottaa ihmiset ihmisinä, tekemättä mitään kynnyskysymystä siitä, ovatko he mies- vai naispuolisia. Ja ihania miehiä sukupuussani vielä riittää molemmin puolin. Olen ehkä ainoa nainen tällä oksalla, mutta olenpa sitten sitäkin pontevampi.

Ei muuta kuin pontevana uuteen vuoteen vain!

Ei kommentteja: