Jos asuntola palauttikin mieleeni muistoja 1990-luvulta, yliopiston kohdalla aikakone oli pysähtynyt johonkin sellaiseen todellisuuteen, jota minä en ole edes elänyt.
Suomeksi "Meitsi diggaa Petroskoin yliopistoa"
Luokkahuoneet ovat tietenkin aina lukossa (syystä, jota en ihan ymmärrä, koska niiden sisällä on tyypillisesti ikivanhoja pulpetteja ja tuoleja eikä sitten muuta) ja jokaiseen on oma avaimensa. Kyllä, luit ihan oikein: joka ikiseen tämän yli 15 000 opiskelijan oppilaitoksen luokkaan on oma, erillinen avain. Avain haettiin aulan kopissa päivystävältä hymyttömältä täti-ihmiseltä ennen kutakin tuntia ja palautettiin samaan paikkaan tunnin jälkeen, ja molemmat tapahtumat tietenkin kuitattiin asianmukaisesti mustekynällä ruutuvihkoon.
Opettajilla ei ole omia työhuoneita. Kullakin oppiaineella on toki yhteiset henkilökunnan tilat, joiden ovi on aina lukossa ja siihen pitää hakea avain aulan kopissa päivystävältä hymyttömältä tädiltä. Näissä tiloissa on yksi (1) yhteiskäytössä oleva tietokone, jossa on nettiyhteys. Tämä yksi (1) tietokone oli ainoa yhteyteni internetin ihmeelliseen maailmaan koko viikon aikana, sillä mitään WiFin tapaistakaan ei yliopistossa todellakaan ollut tarjolla. Yliopisto ei tarjoa opettajille (tuskin opiskelijoillekaan) edes organisatorisia sähköpostiosoitteita, vaan jokainen käyttää itse perustamaansa tiliä oman nettiyhteytensä kautta. Paikallisilla toki olikin puhelinliittymän kautta jaettava nettiyhteys akerassa käytössä (minä vain en viitsinyt viikon takia sellaista hankkia).
Minun tuntejani varten oli sentään varattu sellaiset luokat, joissa oli tietokone ja projektori. Ja tämä tarkoitti sitten sitä, että niissä luokissa oli tietokoneen keskusyksikkö ja projektori sekä näppäimistö ja hiiri – mutta ei suinkaan näyttöä eikä välttämättä edes valkokangasta. Sekä opettaja että opiskelijat siis seurasivat opetusmateriaaleja esim. pienelle valkoiselle tussitaululle heijastuvasta kuvasta, joka yleensä sijaitsi näppärästi opettajan takana. Kelpo jumppaa selkärangan liikkuvuudelle…
AV-järjestelmä. Pikanttina yksityiskohtana tietokoneen virtanäppäintä osoittava post it -lappu.
Opiskelijat istuivat pulpeteissaan ja kirjoittivat muistiinpanojaan, jotkut pikkuruisiin vihkoihin mutta suurin osa läppäreille ja pädeille puhelimestaan jaettua Internet-yhteyttä hyödyntäen. Kävi aika vahvasti kateeksi.
Mutta opiskelijat ovat opiskelijoita. Hieman nuorempia kuin suomalaiset vastineensa, toiset innokkaampia ja motivoituneempia kuin toiset, mutta keskimäärin kuitenkin sympaattisia nuoria ihmisiä. Ja niissä tunkkaisissa luokkahuoneissa, antiikkisissa pulpeteissaan istuen he oppivat ihan samalla lailla kuin opiskelijat kaikkialla maailmassa. Toiset paremmin, toiset huonommin, keskimäärin kuitenkin kovin nohevasti.
Ihmiset ovat ihmisiä. Meissä on universaalisti paljon samaa, vaikka rakenteet ja järjestelmät kulkisivatkin hieman eri polkuja ja eri tahtiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti