Miäheni on suuri jalkapallofani ja uskollinen Suomen maajoukkueen kannattaja, joten kun kävi ilmi, että Suomelle oli tulossa karsintaottelu Sloveniaa vastaan Ljubljanassa, hän varata paukautti lennot ja hotellin saman tien (onneksi sittemmin saimme peliliputkin, vaikka se ei ihan helppo nakki ollutkaan). Jo lentoaikataulujenkin takia reissuun täytyi varata aikaa pitkän viikonlopun verran, mutta sehän sopi etenkin minulle - kyllä minäkin jalkapallosta tykkään, mutta vielä enemmän odotin pääseväni tutustumaan kiehtovaan kaupunkiin ja maahan. Minulla on sattumoisin useampiakin slovenialaisia kollegoita, joiden sosiaalisen median päivityksistä olen saanut sellaisen käsityksen, että Slovenia on tavattoman kaunis paikka.
Ennakkokäsitykseni osui oikeaan: Slovenia ON tavattoman kaunis paikka. Se on suomalaiselle tavallaan kotoisa paikka, sillä se on Euroopan kolmanneksi metsäisin maa – seikka, josta sloveenit ovat ilmeisen ylpeitä. Samaan aikaan se on kuitenkin mahtavine vuorimaisemineen suomalaiselle eksoottinen paikka. Suomalaisen on myös helppo samastua pieneen kansaan, joka on historian saatossa kuulunut lukuisiin eri valtioihin, ennen kuin on saanut itsenäisyytensä ja päässyt kehittymään omaan suuntaansa, omaan tahtiinsa. Tänä päivänä Slovenia on nykyaikainen ja vauras keskieurooppalainen valtio (sen BKT on Keski-Euroopan korkeimpia). Sosialismin kaudesta muistuttaa Ljubljanassa vain joidenkin alueiden arkkitehtuuri, muuten kyseinen ajanjakso on todennäköisesti hyvinkin tietoisesti pyyhitty pois kaupungin kerrostumista. Itäblokki-nostalgiaa haikailevien kannattaa siis hakea elämyksensä toisaalta – muille voin suositella Ljubljanaa lämpimästi!
Hotellimme sijaitsi aivan Ljubljanan vanhan kaupungin ytimessä, mikä oli ehdoton valtti, sillä vanhaan kaupunkiin ovat keskittyneet kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja palvelut. Alue on viehättävä ja siisti, kävelykokoinen ja suurimmaksi osaksi myös kävelijöille pyhitetty eli autoilta suljettu. Ja mikä ihmeellisintä, koko keskusta on häkellyttävän selkeä ja helposti hahmotettavissa – jopa minä suuri suunnistusihme pysyin koko ajan kartalla siitä, missä olin ja mihin olin menossa!
Keskustaa halkoo Ljubljanicajoki, jonka yli kulkee omalaatuisia siltoja, kuten Kolmoissilta, Lohikäärmesilta sekä paradoksaalisesti lemmenlukoilla vuorattu Teurastajien silta. Me annoimme ylipuhua itsemme pienelle jokiristeilylle ja puksutimme jokea pitkin kaupungin läpi ja takaisin. Mikäs siinä oli aurinkoisessa säässä rantojen itkupajuja ihastellessa, ja samalla kuuli paljon mielenkiintoista asiaa kaupungin historiasta – ei mitenkään järisyttävä elämys mutta 14 euron hintansa väärtti hyvinkin.
Joen toisella rannalla on Ljubljanan kauppahalli ja tori, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikkei siellä kovin paljon turisteille sopivaa ostettavaa olekaan. Tori todellakin hemmottelee silmää ja sielua huikaisevalla kukka-, hedelmä- ja vihannesloistollaan. Jos asuisin kaupungissa, en varmaan paljon kivijalkakauppojen ovensaranoita kuluttaisi!
Joen toisen rannan puolestaan ovat valloittaneet kahvilat ja ravintolat terasseineen. Kauniista maisemista ja elämän kuhinasta voi nauttia vaikkapa kahvin, kuohuviinin, salaatin tai pizzan äärellä. Hintataso on kohtuullinen (etenkin alkoholijuomat ovat suomalaisittain edullisia), samoin ruokien laatu. Palvelutaso vaihtelee hieman – joissain paikoissa voi aistia ehkä jopa pienen tunkkaisen henkäyksen sosialistisen itäblokin tylyyttä, kun taas toisissa paikoissa tarjoilijat jäävät vuolaasti juttelemaan ja esittelemään suomen kielen taitojaan kuin missä tahansa Välimeren turistirysässä ikään. Ravintolaelämä vaikuttaa muutenkin siinä mielessä välimerelliseltä, että suurin osa asiakaspaikoista tuntuisi olevan ulkoilmassa. Jäimme ihmettelemään, missä ihmiset talvisin sitten syövät ja juovat, kun ravintoloiden sisätilat ovat hyvin vaatimattomia eikä ulkolämpötila talvikuukausina kovinkaan paljon nollan yläpuolelle nouse. Välimerellisen alppikylän ihmeellisyyksiä.
Ljubljana sopii myös shoppailunhaluisille. Keskustassa on monenlaisia muoti- ja matkamuistomyymälöitä H&M:stä Galerija Emporiumiin, ja pienen matkan päässä sijaitsee suuri CityPark-ostoskeskus, jossa riittää hypisteltävää niin sulovilleeneille kuin laatutietoisillekin. Minunkin mukaani tarttui sieltä joitain vaatelöytöjä, jotka tulivatkin tarpeeseen saman tien. Paikallinen syyssää nimittäin haastaa varautuneimmankin matkailijan. Lokakuun yöt ovat jo sangen viileitä ja aamuisin lämpöä on vain aste tai pari, mutta päivälämpötilat nousivat meidän matkamme aikana paikallisessakin mittakaavassa poikkeuksellisen korkeiksi: puolenpäivän aikaan saatettiin olla jo hellelukemissa. Oli siinä vaatteiden kanssa vekslaamista, mutta olihan se sentään ylellistä siemailla kuoharia terassilla T-paidassa!
 |
| Aamut olivat paitsi viileitä myös sumuisia. |
Olimme jo etukäteen varanneet retken, jolla tutustuttiin Postojnan tippukiviluolastoon ja Predjaman linnaan. Useimmat turistit jatkavat samalla vauhdilla vielä Pledjärvelle, mutta me emme halunneet käyttää lyhyehköstä kaupunkilomastamme kokonaista 11-tuntista päivää retkeillen vaan tyydyimme vain puolen päivän osuuteen. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä jo Postojnassa ja Predjamassa oli paljon hienoa nähtävää sulateltavaksi, ja niiden jälkeen olimme siinä määrin väsyneitä ja nälkäisiä, että joen rannassa nautittu pizza kylmän valkoviinin kera oli paras aktiviteetti, mitä kuvitella saattoi. Jäipähän hyvä syy tulla maahan uudemman kerran!
Postojnan luola ulottuu reilusti yli 20 kilometriä kallion sisään ja 115 metrin syvyyteen. Turistit pääsevät tutustumaan luolaan ohjatusti niin, että ensin ajetaan pitkällä junalla kahden kilometrin päähän suuaukolta ja sitten jatketaan kävellen vielä noin puolentoista kilometrin verran. Kävelykierroksen vetää opas, joka kertoilee luolaan liittyviä asioita. Me ketterät nuoret vuorikauriit – hiljaa siellä takavasemmalla, ”ketteryys” ja ”nuoruus” ovat suhteellisia käsitteitä! - pysyimme turistilauman etujoukoissa ja onnistuimme näin ollen kuulemaan suurimman osan opastuksesta, mutta useimmilta se meni todennäköisesti tyystin ohi. Vaikuttava kokemushan se oli; etenkin minä klaustrofoobikkona tiedostin huomattavan hyvin, miten syvällä maan uumenissa siinä oltiinkaan, ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna sain loputonta hupia nähdessäni tippukivien muodostelmissa jos jonkinlaisia hahmoja.
Lähellä Postojnaa on Predjaman linna, maailman suurin nykypäiviin säilynyt luolan yhteyteen rakennettu linna (siitä nimikin; pred + jama tarkoittaa ”luolan edessä”). Linna seisoo häkellyttävästi – mutta rakennusaikansa eli 1200-luvun geopoliittisen ilmapiirin huomioiden oikeinkin järkevästi – keskellä vuorenrinnettä. Nykyturistit pääsevät ihastelemaan linnassa esimerkiksi keskiaikaista keittiötä, kidutuskammiota ja kappelia sekä torneista avautuvia ihania näkymiä. Myös tämä kohde tarjosi runsaasti polttoainetta mielikuvitukselleni, ja oli kiehtovaa eläytyä keskiaikaiseen elämänmenoon. Kovasti mietin esimerkiksi sellaista, että miten ihmeessä ne ritarit ovat viinipitoisten bakkanaalien päätteeksi päässeet haarniskoissaan kapuamaan makuutiloihinsa linnan yläkerroksiin niitä kapeita, liukkaita ja epämääräisen epäsäännöllisiä portaita pitkin.
Sää suosi meitä lähes koko reissumme ajan, mutta viimeiselle kokonaiselle lomapäivälle eli sunnuntaille ei hyvää säätä enää riittänyt, vaan päivä oli kolea ja sateinen. Sunnuntaisin eivät myöskään kaupat ole Sloveniassa auki, joten futisturistien oli pakko turvautua suorastaan kultturelliin ajanvietteeseen. Valikoimme Google Mapsista hotelliamme lähinnä olevan kohteen, ja se sattui olemaan Slovenian kansallisgalleria. Gallerian pysyvissä kokoelmissa on mittava määrä slovenialaista taidetta 1200-luvulta 1900-luvulle, ja tällä kertaa vaihtuvana näyttelynä oli Ivan Zajecin (1869–1952) veistoksia. Suurena kuvataiteen ystävänä viihdyin museossa erinomaisesti, joskin todettakoon, että kyllähän keskiajan maalausten aihe- ja tyylivalikoima sangen suppea on, ja niitä korttipakan kuvakorttihahmoja uskonnollisissa asetelmissa on kyllä tullut nähtyä jo aika monessa paikassa. Viime vuosisadan osastolla jopa vähän odotin näkeväni sitä aiemmin mainitsemaan itäblokin nostalgiaa ja sosialistista realismia, mutta sangen tehokkaasti se oli siivottu pois tästäkin laitoksesta.
 |
Iltapäivällä sade tuntui hieman helpottavan, joten päätimme suunnata vielä Ljubljanan linnaan – ”onhan linnoissa katot”, järkeilimme. Ljubljanan linna seisoo tietenkin asiaankuuluvasti kukkulalla, ja sinne voi nousta hienolla lasiseinäisellä funikulaarilla. Järkeilymme katon alla käyskentelystä osoittautui sittemmin hieman perusteettomiksi, sillä varsinaista linnaa ei funikulaariradan päästä itse asiassa löydykään. Pikemminkin kyseessä on… miten sen nyt sanoisi… sekametelisoppa lienee kuvaavin ilmaisu. Onneksi kävimme kuuntelemassa lyhyen esittelyvideon paikan historiasta, ja se selvensi asiaa paljon. Jäi vähän sellainen käsitys, että joskus aikanaan on käyty seuraavankaltainen keskustelu: ”Hei tuossa on tuollainen kiva kukkula, sinne pitää rakentaa linna!” – ”Mitä me sillä linnalla sitten muka tehtäis?” – ”Ei hajuakaan, mutta tuossa on kukkula, sinne pitää rakentaa linna.” Ja tämä keskustelu on sitten myöhemmin toistunut useitakin kertoja muodossa ”Kato, kätevästi kukkulalla oleva linna, vallataan/ostetaan se!” – ”Mitä me sillä sitten muka tehtäis?” – ”Ei hajuakaan, mutta…” Aikojen saatossa linnassa on ollut mm. sairaala, asevarasto, vankila, asuntoja ja kulttuuritiloja. Nykyisellään alueella on ainakin sätkynukkemuseo, paikallismuseo, kaksi ruokaravintolaa ja lähiviinitilojen tuotteita tarjoava viinibaari (oli yksi elämäni parhaista punaviineistä, kiitos nam!), kahvila, vaihtuvana taidenäyttelynä tällä hetkellä paikallisen pilapiirtäjän mainioita teoksia, näköalatasanne, pakohuoneseikkailu, jazz-konsertteja… Kuten sanottu, jossain määrin hämmentävä paikka, mutta ehkä juurikin kaikessa omituisuudessaan käymisen arvoinen.
 |
| Linnapiha |
 |
| Pilapiirrosnäyttely oli linnan parasta antia. |
Ljubljana kokonaisuudessaan on ehdottomasti käymisen arvoinen! Mikään suuri, sykkivä metropolihan se ei ole, vaan muutamassa päivässä ehtii kyllä jotakuinkin kaiken keskeisimmän nähdä ja kokea. Mutta sehän Keski-Euroopassa on mahtavaa, että melkein mistä tahansa pääsee autolla tai junalla parissa tunnissa toiseen maahan. Ljubljanasta esimerkiksi hurauttaa hujauksessa niin Italiaan, Kroatiaan, Unkariin kuin Itävaltaankin, joten vaikkapa jonkinlainen yhdistelmärengasmatka seudulle olisi varmasti erittäin hyvä idea. Suosittelen!
P.S. Ai miksikö en kirjoittanut siitä jalkapallopelistä mitään? No ne, joita jalkapallo kiinnostaa, tietävät kyllä muutenkin, miten meni. Ne taas, joita ei kiinnosta, tuskin välittäisivätkään tietää. Sanotaan nyt vain, että onneksi ei lähdetty pelkän pelin takia, sitten olisi voinut jäädä ihan toisenlainen yleiskuva reissusta…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti