Varoitus: Tämä postaus sisältää, kuten otsikkokin kertoo, ajatuksia ja kuvauksia absoluuttisesta pahuudesta. Herkimmät saattavat ahdistua sen lukemiesesta. Öyhöimmät saattavat provosoitua. Ole hyvä ja lopeta lukeminen tähän, jos epäilet kuuluvasi jompaankumpaan em. ryhmistä!
* * *
Vietimme alkusyksyisen pitkän viikonlopun Krakovassa ja Chorzówissa. Matkan perimmäinen syy oli tälläkin kertaa jalkapallo, mutta siitä en tälläkään kertaa kirjoita tämän enempää. Itse asiassa kuittaan muutkin kohteet sangen lyhyesti: Krakova vaikuttaa ihan sympaattiselta keskieurooppalaiselta kaupungilta, jossa on paljon kauniita historiallisia rakennuksia, häkellyttävän vähän liikennevaloja ja ainakin lämpiminä viikonlopun iltoina kovasti kuhinaa. Pakko on mainita myös, että juuri vierailumme aikaan kaupungissa kuhisi myös mäyräkoiria; aluksi ajattelimme, että puolalaiset ne toden totta ovat suosikkirotunsa suhteen yksimielisiä, mutta sitten luimme netistä, että juuri sinä päivänä keskustassa järjestettiin suuri mäyräkoiraparaati. Sympaattinen sattuma!
Chorzów puolestaan vaikuttaa hivenen tunkkaiselta itäeurooppalaiselta kaupungilta, jossa leijailee vielä hento löyhähdys sosialismin perinnön henkeä. Siellä sijaitsee Puolan suurin urheilukenttä, Stadion Śląski. Josta ei siis sen enempää.
* [Herkimmät harkitkoon vielä kerran, kannattaisiko lukeminen lopettaa viimeistään tähän] *
Minulle matkan tärkein kohde oli Auschwitz-Birkenau. Olen jo pitkään ajatellut, että siellä pitäisi jokaisen ihmisen käydä – tai ainakin minun. Uskoin retken herättävän todella paljon todella syviä tunteita ja ajatuksia (ottaen huomioon, kuinka isoja keloja pyörittelin jo Berliinin jälkeen), enkä todellakaan ollut väärässä. Olen viimeaikaisten maailmanpoliittisten käsittämättömyyksien äärellä etsinyt aktiivisesti tietoa lähihistorian suurista sodista ja yrittänyt ymmärtää, miksi ne ovat syttyneet. Vastauksia kysymyksiini en ole saanut. Tai toki minulla on jonkinlainen käsitys siitä, mikä on ollut millekin interventiolle liikkeellepanevana voimana – mutta se ei ole sama asia kuin järkeenkäypä vastaus kysymykseen miksi?
Arbeit macht frei – työ vapauttaa. Niin se tavallaan tekikin niille tuhansille ja taas tuhansille vangeille, jotka kuolivat aliravittuina raadetun orjatyönsä raskauteen. Yli miljoonalle muulle se vapautus koitti sysipimeässä huoneessa, johon he astuivat toiveikkaina kuvitellen pääsevänsä suihkuun pesemään edes enimmät saastat ja syöpäläiset pois iholtaan.
Kun mietin, mikä siinä kaikessa tuntui minusta kaikkein pahimmalta, tulin siihen tulokseen, että syvimmin minua riipaisi kaikki se valehtelu. Niille ihmisille sanottiin, että heidät siirrettäisiin vain elämään eristyksissä, ikään kuin reservaattiin. He pakkasivat mukaan tärkeimmät tavaransa. Auschwitzissa on yksi huone lattiasta puoliväliin kattoa täynnä patoja ja kattiloita. Ne ihmiset ajattelivat laittavansa siellä ruokaa itselleen ja perheelleen. Asemalla kaikki matkatavarat käskettiin jättää laiturille ja perheet erotettiin toisistaan. Paitsi ne muutamat perheet, jotka sijoitettiin hetkeksi aikaa erilliseen parakkikylään propagandamateriaaliksi: heidän kuviaan sitten esiteltiin maailmalle osoitukseksi siitä, että ihan inhimillisestä reservaatista tässä vain on kyse. Ja maailma uskoi, häkellyttävän kauan maailma uskoi. Mutta miten kukaan olisi voinutkaan uskoa sitä todellisuutta? Se ylitti – ja ylittää edelleen – kaiken inhimillisen käsityskyvyn!
Auschwitzissa on edelleen yli tonni (kyllä, yli tuhat kiloa) vankien hiuksia. Ne leikattiin pois varmaan osittain ihmisarvon viemiseksi, osittain syöpäläisten torjumiseksi – mutta mikä kuvottavinta, ne otettiin talteen raaka-aineeksi! Niistä tehtiin kangasta ja valmistettiin tekstiilejä siviilienkin käyttöön. Yksi huone on täynnä silmälaseja, toinen kenkiä – tosin parhaat kapineet toki otettiin käyttöön. Lasten kengille on oma huoneensa.
Jos jo Auschwitz I ylitti ymmärryksen ja nosti paksun palan kurkkuun, Auschwitz II eli Birkenau räjäytti loputkin padot. Auschwitz I oli alun perin puolalainen varuskunta-alue, jonka parakeissa sentään oli lasi-ikkunat, paksut tiiliseinät ja lattiat. Birkenau oli puuhökkeleistä koostuva parakkikylä, joka kyhättiin pikaisesti, kun Auschwitzistä loppui tila. Ja Birkenaussa sitä tilaa sitten riitti! 175 hehtaaria, yli 300 rakennusta, lähes 100 000 vankia kerrallaan.
Vangit nukkuivat kolmessa kerroksessa, alimmat maalattialla rottien purtavana ja ylälavereilta valuvien ulosteiden alla. Ruoaksi he saivat leipää, jota säilytettiin vastaavanlaisessa maalattiaisessa pilttuussa niiden samaisten rottien mutusteltavana.
Minä selvisin retkestä itkemättä aina siihen asti, kun seisoimme siinä pimeässä parakissa kolmikerrospilttuiden keskellä ja opas sanoi: "Kaikki se viha ja rasismi, jota tänäkin päivänä maailmassa näemme, johtaa tasan yhteen lopputulokseen. Tähän."
Auschwitz museoitiin ja avattiin yleisölle hyvin pian sodan jälkeen. Aloitteen museon perustamisesta tekivät leiriltä selvinneet. Natsit tekivät kaikkensa salatakseen maailmalta todelliset touhunsa – siinä he eivät saisi onnistua. Maailman täytyy tietää. Emme saa koskaan unohtaa.
Minä koin nuo ajatukset todella vahvasti. Siksi kirjoitin tämän postauksen. Pahoittelen, jos joku varoituksista huolimatta ahdistui luettuaan sen. Suosittelen silti, että jokainen, jolla vain on mahdollisuus, käy itse kokemassa tuon paikan. Sitten ymmärtää ihan pikkiriikkisen paremmin. Vaikka ikinä ei voikaan inhimillisellä käsityskyvyllä oikeasti ymmärtää. Ei sitä, millaista leirillä on ollut – eikä varsinkaan sitä, mikä on saanut niin monet ihmiset ajattelemaan niin vankkumattomasti, että on oikeutettua, suorastaan oikein, tehdä jotain sellaista.
Lopuksi haluan kuitenkin palata vielä vähän kirkkaampien ajatusten pariin. Sattumalta nimittäin huomasimme, että myös Krakovassa on Banksy-museo, ja meillä oli juuri sopivasti aikaa käydä siellä. Voisiko kaiken tämän jälkeen päällimmäiseksi kuitenkin jäädä tämä Banksyn ajatus:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti