Trooppinen talviloma Krabilla

Ikävä tosiasia on, että jos Suomesta haluaa talvilomalla todella lämpimään paikkaan, on sinne päästäkseen lennettävä kymmenisen tuntia (tai enemmänkin) joko itään, länteen tai etelään. Okei, Kanariansaarille ja Arabian niemimaalle pääsee kuudessa tunnissa, mutta se onkin jo sitten makuasia, kenen mielestä se Suomen kelmeää peruskesää muistuttava ilmasto on "todella lämmintä" – esimerkiksi eräille nimeltä mainitsemattomille tämän perheen miespuolisille jäsenille se ei riitä. Joten tällä hiihtolomalla meidän perhe kiipesi vaihteeksi ison Airbusin kyytiin ja körötteli Etelä-Thaimaahan.

Kävihän siinä unettoman yölennon aikana kieltämättä mielessä, että mikä ihme se ihmistä moiseen vaivannäköön ajaakin kerta toisensa jälkeen… Mutta laskeutui se pitkäkin lento lopulta, itse asiassa jopa hieman etuajassa. Saavuimme siis myös hotellille hieman etuajassa, saimme kuulla, ettei huoneemme ihan vielä ole valmis, jätimme matkalaukkumme ohjeiden mukaisesti herran haltuun keskelle hotellialueen kulkureittiä, kävimme syömässä, saimme kuulla, ettei huoneemme vieläkään ole ihan valmis, kaivoimme laukusta pojan uikkarit ja aurinkorasvan, päästimme pojan altaaseen, katselimme kaikkien muiden samaan aikaan tulleiden matkatovereiden kaikkoavan huoneisiinsa… Siinä vaiheessa, kun kuulimme neljännen kerran, että huoneemme ei ihan vielä ole valmis mutta ihan kohta kyllä, lopetin tupakkilakkoni. Kuudennen "ihan kohta" -selityksen kohdalla parkaisin, että noinhan te sanoitte jo kolme tuntia sitten! Seitsemännen kerran käännyin vastaanottovirkailijan puoleen tarkalleen minuuttia yli kello kahden muotoillen asiani niin, että kansainvälisten sääntöjen mukaan huone on luovutettava kahdelta, joten annettaisiinkos meille nyt se hemmetin huone vai minkähänlaista hyvitystä meille vaihtoehtoisesti annettaisiin. Yllättäen huone järjestyi viidessä minuutissa.

Tiedän, jonkun on aina oltava se viimeinen, joka huoneen saa, ja tällä kertaa arpa nyt vain osui meidän perheemme kohdalle. Mutta kun on valvonut pari vuorokautta putkeen ja siirtynyt sinä aikana nelisenkymmentä astetta lämpimämpään ja kuutisenkymmentä prosenttia kosteampaan ilmanalaan, on aika haastavaa pitää itsehillintä täydessä terässä (ehh, minä kun yleensä olen niin kovin tyyni ja seesteinen viilipytty…). Mutta kummasti ne matkan rasitukset kaikkosivat, kun vihdoin pääsin sinne hotellihuoneeseen ja poreammeen syleilyyn. Loma sai alkaa.

Mehän olemme miähen kanssa käyneet kahdestikin Phuketin saarella, joka on maantieteellisesti sangen lähellä Krabia. Meille olikin melkoinen yllätys huomata, kuinka tyystin erilaisia nämä kaksi aluetta ovat. Krabi tuntuu olevan paljon lähempänä viidakkoa, ihan sademetsän kynnyksellä – niin ilmastoltaan, maisemiltaan kuin yleiseltä edistyneisyyden tasoltaankin.

Trooppinen ilmasto tarkoitti sitä, että ilmankosteus oli koko ajan melkoisissa lukemissa. Meidän lomamme aikana myös satoi jokaisena päivänä; tiedä häntä sitten, oliko se huonoa tuuria, ilmastonmuutoksen vaikutusta vai ihan tavanomaista kausivaihtelua. Ja kun tropiikissa sataa niin siellä sitten todellakin sataa, kuin saavista kaatamalla – yhdestä saavista: tyypillisesti sateet alkavat äkillisesti ja ovat erittäin rankkoja mutta kestävät vain hetken. Meitä eivät iltapäiväkuurot liiemmin haitanneet, koska sadevesi oli ihan yhtä lämmintä kuin ilmakin, joten tykkäsimme puljata sateella(kin) uima-altaassa. Myös ukkosta oli jokaisena iltana, mutta sekin osoittautui hyvin erilaiseksi kuin koto-Suomessa: salamoita välkkyi useita kymmeniä minuutissa, mutta ne singahtelivat vain pilvien välillä lyömättä maahan, eikä jyrinää kuulunut juuri lainkaan. Vain yhtenä iltana myrsky pääsi aika lähelle olinpaikkaamme, ja silloin ne kallioista kaikuvat jyrähdykset olivat kieltämättä melkoisen järisyttäviä. Mutta kaiken kaikkiaan, sateista huolimatta tai ehkä osittain juuri niiden takia, se luihin ja ytimiin asti kietoutuva lempeän kostea lämpö on todellista hemmottelua pohjolan talveen turtuneelle ihmisruumiille!

Trooppiset maisemat ovat Krabin tunnetuinta, leimallisinta ja ylistetyintä antia. Ja aiheesta! Luonto on Krabilla aina lähellä – katsoipa ympärilleen melkein missä tahansa, silmä tavoittaa lähes aina syvänvihreää puustoa, turkoosista merestä kohoavaa karstikalliota ja/tai valkohiekkaista rantaa. Ainakaan viikossa siihen maisemaan ei ehtinyt kyllästyä, vaan näkymät jaksoivat sykähdyttää kerta toisensa jälkeen.

Ao Nang Beach

Suomesta Krabille suuntaavien pakettimatkailijoiden asemapaikkana on Ao Nang, joka ei sinänsä kummoinenkaan keidas ole. Ihan kivahan Ao Nangin rantakin toki on – pitkä, siistihkö ja kaikin puolin uimiseen ja auringonpalvontaan soveltuvainen – mutta pienen ja edullisen pitkähäntävenematkan päässä odottaa paljon ihmeellisempiä ihanuuksia. Yksi seudun hienoimmista paikoista löytyy heti saman niemennokan toiselta puolelta: vain reilun viiden minuutin puksutuksen jälkeen pitkähäntä rantautuu Railey Beachin länsiosaan, joka on todella kaunis, hienohiekkainen ranta.

Railey Beach West

Raileyn länsirannalta lähtee kävelykatu, jonka varrella on joitain kauppoja ja ravintoloita. Sitten kävelykatu muuttuu mangrovepuiden lomassa kiemurtelevaksi poluksi, jonka toisessa päässä avautuu itäinen Railey Beach, ranta, joka ei ehkä ole uimareille ihanteellinen mutta hemmottelee näkymillään senkin edestä. Minullahan on tapana sanoa, että kun silmä lepää, sielu lepää – ja tämä paikka oli kyllä sielunhoitoa parhaimmillaan!

Itäiseltä Raileyltä matka jatkuu karstikallion juuressa kulkevaa polkua pitkin kohti Phra Nang Beachia, jonka Sunday Times on aikanaan valinnut maailman toiseksi hienoimmaksi rannaksi. Ja nyt te kaikki kysytte, että mikä se hienoin sitten on – no sitä ei opas kertonut eikä kukaan hoksannut silloin kysyä, eikä kyseistä listaa myöskään löydy netistä mistään, joten nyt ei auta muu kuin uskoa oppaan sanaa. Ja omia silmiä! Henkilökohtaisesti kylläkin epäilen, että mainittu ranking on jonkin ajan takaa, sillä nykyisellään Phra Nangista voisi todeta, että ne pienet palaset, jotka sitä turistien välistä pilkottavat, ovat kyllä tosiaankin hyvin kauniita...

Phra Nang

Phra Nang mereltä

Krabin alueella on myös lukuisia kauneudestaan kuuluja saaria, joihin pääsee tutustumaan erilaisilla retkillä. Me valitsimme puolen päivän pikaveneretken, johon sisältyi neljän saaren ihastelua ja hieman snorklausta. Itselläni jäi snorklailu kyllä hyvin vähiin, sillä hyvää tarkoittavat paikalliset matkanjärjestäjät halusivat tarjota turistille mereneläviä koko rahalla, joten he houkuttelivat kaloja leivällä ja hedelmillä – mistä syystä eväkkäitä ilmaantui paikalle niin paljon, että minuun iski jo suoranainen pakokauhu: en uinut enää vedessä vaan kaloissa! Myös pojalle kalamäärä oli hieman liikaa, mutta hän nautti kuitenkin täysin siemauksin saadessaan heitellä leipää isänsä päälle, joka puolestaan oli näykkivän kalaparven keskellä aivan riemuissaan: kokovartalokalahoitoa! Minulle kyllä riitti se maisemapohjainen sielunhoito. Jokaiselle siis jotain.

Chicken Island, joka on saanut nimensä vasemmassa reunassa
näkyvästä kananpään muotoisesta kielekkeestä.

Tub-saari, josta pääsee laskuveden aikaan kahlaamaan
toiselle saarelle.

Poda, joka oli yllättävä poikkeus puhtoisten paratiisisaarten
joukossa: hyvin roskainen, suorastaan saastainen paikka.
Pettymys!

Kaloja. Kaloja. Kaloja!!!

Maisemien lisäksi ilahdutimme itseämme taas monilla hienoilla eläinelämyksillä. Thaimaan kansalliseläimeen elefanttiin tutustuimme pienimuotoisella safarilla. Ensin näimme lyhyen shown, jossa 2-vuotias Coco esitteli kaikenlaisia joka norsulle tarpeellisia taitoja, kuten huuliharpun soittoa, koripalloa ja tipin keräämistä. Viimeksi mainittu toki on sangen hyödyllinen ominaisuus, ja siinä Coco myös oli aikamoisen lyömätön; kadulla tuttavuutta tekeville paitakauppiaille ja ravintoloitsijoille on kyllä helppo sanoa nätisti "ei kiitos", mutta kun viiden sentin päässä naamasta keikkuu norsun kärsä ja tämä sympaattinen järkäle heiluttelee siinä korviaan sen näköisenä, että "ei tässä mitään, kunhan vähän ikään kuin odottelen…" niin turisti on aika aseeton. Ainakin nämä turistit. Coco teki meihin suuren vaikutuksen.

Coco pyörittää vannetta.

Esityksen jälkeen tehtiin norsun kyydissä pieni kierros kumipuuviljelmällä, ja sen jälkeen oli vuorossa erikoisohjelmanumero: norsujen pesu. Fantit polskivat pieneen viidakkojokeen, missä me turistit saimme halutessamme kylpeä niiden kanssa ja auttaa pesupuuhissa. Meidän poika tietysti kipusi intopiukkana norsun selkään (ilman mitään penkkirakennelmia tällä kertaa, norsun omistajan valvonnassa toki) ja oli aivan onnessaan norsun sukellellessa ja pärskiessä ympäriinsä. En varmaan ikinä ole kuullut poikani hihkuvan riemusta yhtä pohjattoman tohkeissaan! Itse tyydyin vain kuuraamaan norsun kärsää ja korvaa juuriharjalla – unohtumaton elämys sekin!

Olin aika varma, että norsuelämys jäisi pojan mieleen ylittämättömäksi matkan kohokohdaksi, mutta väärässäpä olin. Myöhemmin teimme nimittäin retken King Cobra -käärmefarmille, joka muodostui pojalle vielä kiehtovammaksi kokemukseksi. Aamupäivästä farmilla oli meidän lisäksemme vain pari hassua muuta asiakasta, joten saimme erittäin henkilökohtaista palvelua ja erityiskohtelua. Mikä siis käytännössä tarkoitti sitä, että käsiimme, jalkoihimme, kaulaamme, jopa suuhumme tarjottiin jos jonkinlaista sihiseväistä luikertajaa. Minä pitäydyin tiukasti kuvaajan roolissa, mutta perheen miesväki kokeili urhoollisesti ja innokkaasti kaikkea mahdollista – poika esimerkiksi työnsi kätensä käärmeen suuhun (vakuuttivat kyllä, että kyseessä oli vaaraton, hampaaton käärme, mutta kyllä äitiä silti ihan kiitettävästi kylmäsi)!

Käärmeiden lisäksi farmilla oli myös apinoita, jotka vetivät meille oman pikku shownsa. Kesyjä apinoita sai myös paijata ja sylitellä mielin määrin – ikuistin esimerkiksi hellyttävän "perhepotretin", jossa pörröinen burmanapina istuu miähen päässä ja pitää poikaa kädestä. Itse en lopulta uskaltanut kuin hieman sivusta silittää apinan turkkia, ja se jäi kyllä hieman harmittamaan, sillä appari oli kieltämättä ihan pohjattoman söpö, kesy ja rauhallinen, ja miähen mukaan sen kynnetkin oli leikattu hyvin lyhyiksi. Mielessäni kuitenkin kaikuivat oppaiden varoittavat sanat seudulla elelevistä villeistä apinoista, jotka ovat aikojen saatossa oppineet hyvinkin röyhkeiksi ja voivat aiheuttaa ikäviä, pitkää hoitoa vaativia raapaisuvammoja turisteille varastellessaan heidän eväitään sun muita kantamuksiaan. Mekin kohtasimme retkillämme joitain luonnonvaraisia makakeita, mutta ne olivat ilmeisesti sieltä rauhallisimmasta päästä eivätkä kiinnittäneet meihin juuri minkäänlaista huomiota. Onneksi pääsimme farmilla tekemään näiden "karvaserkkujen" kanssa läheistä tuttavuutta, niin ei ollut sen suurempaa tarvetta villiapinoita sitten lähestyäkään.

Burmanapina

Kuten totesin, jos Krabia pitäisi yhdellä sanalla kuvata, se olisi "trooppinen". Sehän on tietysti makuasia, kuka minkäkinlaisesta ympäristöstä pitää, mutta meille miähen kanssa Phuket oli enemmän mieleen. Ao Nang on yleiskuvaltaan melko nuhjuinen, eikä sen paremmin hotellien kuin ravintoloidenkaan taso parhaimmillaankaan yllä kovinkaan korkealle. Lisäksi tämä oli oikeastaan ensimmäinen kohde – ainakin tosi pitkään aikaan – jossa suomalaisturistien valtava määrä tuntui jo hieman häiritsevältä; lähes kaikkialla kantautui korviin voittopuolisesti suomenkielistä puhetta. Paikallisten kielitaito sen sijaan rajoittui niihin pakollisiin myyntifraaseihin, jotka he kyllä osasivat papukaijan lailla posmottaa niin suomeksi kuin englanniksikin – mutta jos heidän kanssaan piti keskustella yhtään mistään vakiofraaseja kummemmasta, kohosi kielimuuri saman tien taivaisiin. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että kaikkien pitäisi osata täydellistä (tai yhtään minkääntasoista) englantia, mutta kyllä mielestäni käytännössä täysin turismista elävässä kohteessa matkailijoiden parissa työtään tekevillä pitäisi edes jonkinlainen peruskielitaito olla hallussa. Esimerkiksi kalastusretken varaaminen oli aika vaikeaa, kun turisti-infon tytselille jo sana "fishing" oli tuntematon… No, saimme lopulta varattua kalareissumme toisaalta ja vietimme mukavan illan pitkähännässä saaden saaliiksemme uistellen monta tonnikalaa sekä pohjaongella jotain hempeän pinkkejä ja raidallisia kaloja. Kiva elämys sekin, varsinkin perheen kalamiehille – eräällä nimeltämainitsemattomalla perheenäidillä meinasi kyllä pitkästymä iskeä.


Kaiken kaikkiaan loma oli kuitenkin oikein onnistunut, nautimme lokoisasta oleilusta ja rentouttavasta ilmanalasta. Tähän loppuun täytyy kuitenkin mainita vielä yksi Krabin miinuspuolista: vatsapöpöjä siellä vaanii runsain määrin, tästä kertoilivat sekä oppaat että kanssamatkaajat. Me selvisimme aika vähillä vaivoilla kotiin asti, mutta paluuta seuraavana päivänä minä sitten sain omani. Ei sitten tarvinnutkaan mennä palauttavalle minilomalle Helsinkiin Nightwishiä kuuntelemaan, vaan saikin viettää ihan koko lauantaipäivän täysin kanttuvei sohvan pohjalla. Mutta jos hakemalla hakee hyviä puolia, niin tulipahan ainakin aikaero tasattua, kun nukkui käytännössä kokonaisen vuorokauden ympäri. Puhumattakaan lentävästä lähdöstä lomakiloille...

Kaikesta huolimatta nyt ovat aurinkokennot hyvässä latingissa – riittää taas ainakin vähäksi aikaa virtaa arjen aherrukseen!