Lensimme Finnairin suoralla reittilennolla Bangkokiin, missä meitä odotti etukäteen sähköpostitse tilattu auto kuljettajineen. Ilmastoidussa, tilavassa autossa noin kolmen tunnin ajomatka taittui kuin huomaamatta, voittopuolisesti torkkuen (ankea yölento vaati veronsa), ja saavuimme hyvillä mielin määränpäähämme Hua Hiniin.
Hua Hin ei ole sellainen tyypillinen turistirysä kuin esimerkiksi Phuketin niemimaan tai Krabin saaren kohteet. Se on periaatteessa tavallinen thaimaalainen rantakaupunki, jossa thaimaalaiset ja muualta Aasiasta tulleet turistit tykkäävät viettää viikonloppujaan ja lomiaan. Erityisen kaupungista tekee se, että näiden lomailijoiden joukossa on myös itse Thaimaan kuningas, joka kuulemma tätä nykyä viettää hyvinkin suuren osan ajastaan Hua Hinin residenssissään.
Ja koska kuningas on kaupungissa vahvasti läsnä, on siellä läsnä myös armeija. Tässä kaupungin keskustan kalastuslaituriin parkkeeratussa armeijan veneessä on mielestäni veikeää, paradoksaalista symboliikkaa: kukkaseppele merkkinä buddhalaisuudesta - uskonnosta, jonka keskeisin ajatus on nimenomaan se, että kaikki elämä on pyhää - ja tykinpiippu osoittamassa suoraan siihen...
Tavallisen pienehkön aasialaisen kaupungin tapaan Hua Hinin yleisilme on jossain määrin rähjäinen. Meidän valitsemamme hotelli G sijaitsee jonkin matkaa ydinkeskustan ulkopuolella, ja sen ympäristö on melko nuhjuista. Hotellin lähistöllä on joitain ravintoloita, mutta ainakin muutaman pistokokeen perusteella totesimme ne huonohkoiksi. Hyvää tässä sijainnissa on se, että merenranta on hotellin kohdalla erinomainen (hotelli ei ole varsinaisesti rannalla, mutta matkaa meren ääreen on vain parisataa metriä), ja ainakin meidän kirjoissamme pluspuoleksi voidaan laskea myös se, että toinen kaupungin kahdesta ostoskeskuksesta, Market Village, sijaitsee aivan nurkan takana. Siitä huolimatta jälkiviisaina totesimme, että keskemmällä kaupunkia, kalastuslaiturin ja hotelli Hiltonin liepeillä, sijaitseva hotelli olisi ollut ainakin meille parempi valinta. Niillä nurkin ympäristö on hieman turistimaisempaa ja siistimpää, ja ravintoloita ja kauppoja on enemmän.
Hua Hin ei ole mikään yöelämän ihmemaa. Pimeän tullen kaupungin elämä keskittyy yömarkkinoille. Ahtaan kadunpätkän molemmin puolin avataan mitä moninaisimpia myyntikojuja, joissa on tarjolla jos jonkinlaisia mereneläviä, lihavartaita ja kasviksia grillattuna, wokattuna ja uppopaistettuna, hedelmiä ja kookosjuomia, matkamuistoja, leluja, vaatteita... Ostospaikkana yötori on melko surkea mutta kokemuksena kiehtova. Melkoista hajujen sinfoniaa (joku voisi sanoa että älämölöä) ja ihmismeren vellontaa! Yötorin alueella on myös useita kelpo ravintoloita.
Nuoria ja nuorekkaita vierailijoita ilahduttamassa on Hua Hinin lähistöllä useitakin vesipuistoja. Me suuntasimme niistä uusimpaan, aivan vastikään avattuun Vana navaan. Ja olihan se oikein siisti ja hieno paikka, ei suurensuuri mutta kuitenkin vallan riittävästi vetistä vauhdin hurmaa tarjoava.
Pahaksi onneksemme vain satuimme paikalle kiinalaisen uudenvuoden aikaan ajoittuneena viikonloppuna, jolloin paikka oli aivan ammuttu täyteen aasialaisia. Turhauttavan pitkissä jonoissa ei siis ollut mitään ihmeteltävää, mutta sen sijaan en voinut olla kummastelematta paikallista rantamuotia. Tiedän kyllä, että aasialaiset ovat hyvinkin häveliästä porukkaa ja lisäksi useissa aasialaisissa kulttuureissa arvostetaan mahdollisimman vaaleaa ihoa, joten sen puoleen ei toki ole ihmeellistä, etteivät paikalliset missään pikku-pikku bikineissä hilluneet. Mutta jotenkin olisin voinut kuvitella, että sen häveliäisyyden toteuttamiseen olisi hieman käytännöllisempiäkin tapoja kuin viilettää vesipuiston mäissä ja altaissa esimerkiksi polvipituisessa hameessa, T-paidassa ja neuleessa tai istuskella altaan reunalla noin 50-asteisena paahtavassa auringossa täyspitkissä mustissa trikoissa ja mustassa poolopaidassa... Noh, kukin tavallaan.
Yksi Hua Hinin nähtävyyksistä on apinavuori Khao Taklab, jolla sijaitsee myös Wat Khao Lad -temppeli. Vaikka en (edelleenkään) millään tapaa hengellinen ihminen olekaan, minusta oli oikeastaan noloa, että vaikka olimme Thaimaassa jo neljättä kertaa, en ollut vielä kertaakaan käynyt buddhalaisessa pyhätössä. Siksi odotinkin innolla Wat Khao Lad -temppelin näkemistä, ja perheen miesväki odotti vastaavasti alueella todella runsaslukuisina parveilevien apinoiden tapaamista. Asiaankuuluvasti sonnustauduin minihameen ja narutopin lisäksi legginseihin, umpinaisiin kenkiin ja hartiahuiviin, ennen kuin lähdin kapuamaan temppelille. Rappusia oli riittävästi, minkä johdosta kokemus ei sitten ollut niinkään henkistyttävä vaan pikemminkin hengästyttävä ja hikistyttävä, mutta huipulta avautuva näkymä yli Hua Hinin oli toki ehdottomasti kapuamisen arvoinen. Tein hyvin vaatimattoman lahjoituksen temppelille ja sain siitä hyvästä ranteeseeni pienen, punotun nauhan, jonka sanotaan tuovan hyvää onnea ja terveyttä, kunhan sitä ei ota pois ennen kuin se itsekseen hiutuu poikki. Tästä tuli minulle tosi hyvä mieli, ja aion ylpeänä kantaa nauhaani niin kauan kuin se ranteessani pysyy.
Meidän Matkatoimiston loistavasti hoitamiin etukäteisjärjestelyihin lukeutui myös kalastuspäivä Hua Hin Fishing Lodge -kalastuspuistossa. Kyseessä on siis meikäläisiä lohilampia vastaava paikka, jossa pyydystetään pienissä lutakoissa asustelevia kaloja, paitsi että näitä fisuja ei myydä kilohinnalla kotiin vietäväksi, vaan saalis vain valokuvataan ja päästetään sen jälkeen pikapikaa takaisin veteen. Toisin sanoen toimintaa, jota tosikalastajat eivät suostuisi edes kalastukseksi nimittämään - melkein kuin akvaariosta uiskentelijoita noukkisi.
Kymmenvuotiaalle kalamiehelle sen sijaan tämäkin kalastusmuoto oli mitä aidointa ja suurinta hupia. Hän oli jo etukäteen katsonut netistä, että lammikoissa lymyää muun muassa arapaimoja, maailman suurimpia makeanveden kaloja, ja sellaisen hän aikoi saada saaliikseen. Sitä odotellessa kelpasi repiä riemua lukuisista muista vonkaleista - isä ja poika kiskoivat vuorotellen rannalle mitä eksoottisempia eväkkäitä: indian carp, siamese carp, alligator gar, redtail catfish... Älkää kysykö, mitä nuo ovat suomeksi, en löytänyt vastineita vaikka kuinka googletin; pirun isoja kaloja kuitenkin, painoltaan 7-14 kg. Minäkin nautin kalastuspäivästä täysin siemauksin: löhösin lepotuolissa, ihastelin kalastuspuiston kauneutta ja napsiskelin kuvia niistä saaliista. Ihan paras kalastusretki ikinä!
Ja kuinka ollakaan, noin neljän tunnin kalastelun jälkeen poika sai kuin saikin siimansa päähän sen himoitun arapaiman! Ja joltisenkin kelaamisen jälkeen se myös saatiin pyydystettyä haaviin ja todettiin hieman yli 30-kiloiseksi yksilöksi. Arapaima on niin spesiaali kala, että sitä ei nosteta rannalle edes valokuvan ottamisen ajaksi, vaan kalastajan on mentävä veteen saaliinsa kanssa ikuistettavaksi, ja kuvaustuokion jälkeen arapaima viedään erilliseen altaaseen toipumaan ja saamaan happea. (!!!) Suuri Sankarikalastaja sen sijaan ei lisähappea tarvinnut - voi sitä höyryämisen määrää! Ei varmaan ole vaikea arvata, mikä oli loppuillan ja itse asiassa koko loppuloman keskeisin puheenaihe...
Vietettyämme Hua Hinissä hieman vajaan viikon päivät nousimme taasen sen hyväksi havaitun firman ilmastoituun autoon ja otimme suunnan kohti Bangkokia. Matkalla pysähdyimme maailmankuuluille Damnoen Saduakin kelluville markkinoille. Tämä "jokaisen Bangkok-turistin must" osoittautui matkan suurimmaksi pettymykseksi. Täysin turhanpäiväinen turistirysä, jossa ei edes kellunut muuta kuin tuhottomasti turisteja pitkähäntäveneissään; myyjät istuskelivat rantapenkereelle rakennetuissa myyntipisteissään kauppaamassa jokainen sitä samaa turistikrääsää karmaisevaan ylihintaan. No, tulipahan sekin nähtyä - mutta mistään ei olisi jääty paitsi vaikkei olisi nähtykään.
Bangkokissa Meidän Matkatoimisto oli varannut asiakkailleen majoituksen suuren hotellin 26. kerroksesta. Maisemat olivat totisesti kohdallaan:
Urbaanien näkymien ihastelun ohella ohjelmassa oli armotonta shoppailua. Hotellimme Pathumwan Princess on itse asiassa suoraan yhteydessä kolmeen suureen ostoskeskukseen: ensin eteen avautuu MBK Center, 8 kerrosta vaatetta, kenkää, korua yms. tavaraa sangen edullisin hinnoin, joissa on myös hivenen tinkimisen varaa (aitoustodistuksia sen sijaan ei jaella). Seuraavana jonossa on Siam Discovery -ostoskeskus, jossa on sellaisia merkkiliikkeitä kuin DKNY, North Face ja Lacoste - aitoja merkkituotteita aitoon merkkituotehintaan, joskin alennusmyynneistä voi tehdä löytöjä (terv. nimim. supermukavan Lacoste-paidan onnellinen, vain kolmisenkymppiä köyhtynyt omistaja). Ja jos vielä tämänkin kompleksin jälkeen lompakko ikävästi pullottaa, voi jatkaa matkaa Siam Paragonin ökyliikkeisiin. Itse tyydyin vain hengittelemään syvään Jimmy Choon ja Fendin ikkunoiden takana ja vakuuttelemaan itselleni, etten minä sellaisilla korkokengillä mitään tekisikään; tai no, tietysti voisin pitää niitä jalassani täällä yksin kotona puurtaessani koko sen pari kuukautta, joka minulla todennäköisesti menisi niiden hinnan tienaamiseen...
Sen verran ajattelimme kaupunkiakin katsella, että sompailimme Skytrain-junalla ja jokilaivalla paikalliseen Chinatowniin tarkoituksenamme lounastaa siellä. Paahtava helle ja Chinatownin ahtaus, kaoottisuus ja väenpaljous kuitenkin nujersivat taistelutahtomme jo ennen kuin ehdimme yhdenkään ravintolan kohdalle, ja luikimme häntä koipien välissä ensimmäisellä kohdalle osuneella taksilla takaisin hyvin ilmastoituun ostoskeskukseen.
En siis varsinaisesti voi sanoa juurikaan tutustuneeni Bangkokiin. Mutta se hyvin pieni nokare, jonka siitä koin, oli suorastaan positiivinen yllätys.
One night in Bangkok and the world's your oyster... (älä yritä väittää, etteikö tuo renkutus olisi soinut päässäsi jo valmiiksi).
Mukavimmankin reissun jälkeen on aina yhtä ihanaa olla taas omassa kodissa, missä myös rakas karvakorva temmeltää ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Kyllä nyt taas arki maistuu! Aikansa. Kunnes jälleen maailma kutsuu. Se seuraava reissuhan on jo varattuna - ja vaikka me miähen kanssa totesimme yksissä tuumin, että eiköhän tuo Thaimaa nyt ole meidän osalta nähty, niin samaan suuntaan se lentokoneennokka taas osoittaa. Nimittäin, siihen matkavisaan palatakseni, miähen tiukatessa mieluisinta kaupunkilomakohdettani heitin ilmaan sen ensimmäisen kaupungin, joka mieleeni tuli, ja se nyt sattui olemaan Singapore...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti