Erityisen hankalia ovat matkat, joihin liittyy suuri lämpötilaero. Kun matkataan Suomen rapsakoista hiihtolomapakkasista tropiikin paahtavaan helteeseen, mitä tehdään toppatakeille ja talvisaappaille? Voihan ne tietysti aina survaista matkalaukkuunkin, mutta melko lailla tilaahan ne siellä aivan turhaan vievät. Vaihtoehtoisiakin ratkaisuja on: Lentokentällä toimii säilytyspalvelu, johon talvikamppeet voi matkan ajaksi jättää. Hintaa on kyllä vähän reilummin kuin perus-räkälän narikalla, mutta kätevä palveluhan tuo on, varsinkin niille, jotka tulevat lentokentälle junalla tai bussilla. Me ajamme kentälle yleensä omalla autollamme, joten olemme ottaneet tavaksemme tinkiä matkustusmukavuudesta muutaman kymmenen metrin verran eli jättää talviset päällysvaatteet autoon parkkihalliin ja hilppasta sieltä terminaalin puolelle kevyemmissä vetimissä. Esimerkiksi P3-hallista, jota yleensä käytämme, pääsee parhaassa tapauksessa suoraan sisäkautta terminaaliin, ja pahimmassakin tapauksessa ulkona kuljettava matka on tosiaan vain joitain kymmeniä metrejä.
Mutta mitäs sinne toppatakin alle sitten pukisi? Pitkillä lennoilla mukavuus on tietenkin kaiken a ja o. Nykyään varsinkin lomalennoilla näkee paljon ihmisiä jo ihan verkkareissakin - ja mikä ettei, kyllähän collegehousut, T-paita, huppari ja tennarit ovat vallan käypä vaihtoehto, jos sellainen omalta tuntuu. Meillä poika pukeutuu tämän kaavan mukaan (kuten arkenakin); collegehousujen alle shortsit jo valmiiksi, ja sitten loppumatkasta tai perillä lentoasemalla vain pitkät housut ja huppari laukkuun niin valmista on!
Itse sen sijaan kuulun siihen vanhakantaiseen koulukuntaan, jonka mielestä matkoille kuuluu pikemminkin pynttäytyä kuin rönttäytyä - onhan sitä lentokentillä liikkuessaan lukemattomien silmäparien nähtävillä, vaikka tuskin kanssamatkustajien habitus sinänsä ketään niin kiinnostaakaan. Mukavuudesta tinkimättä kuitenkin. Yhtälön ratkaisuavain on matkamekko: kevyestä, miellyttävän tuntuisesta, rypistymättömästä materiaalista valmistettu vaatekappale, joka ei kiristä eikä hankaa mistään (ei vaikka lennon aikana pötsiosasto vähän turpoaisikin) ja mahdollistaa erilaisissa kevätjuhla-asennoissa jököttämisen koneenpenkissä menemättä umpisolmuun tai rullautumatta ylös korviin. Matkamekko ei siis saa olla liian pitkä eikä liian lyhyt, ei liian tiukka eikä liian löysä - sen pitää olla Juuri Sopiva.
Ja sitten kun Se Täydellinen Matkamekko on löytynyt, puetaan siihen päälle pitkähihaista puseroa, neuletta, jakkua ja/tai huivia tarpeen ja mieltymysten mukaan, alle hyvät ja napakat tukisukkahousut ja/tai lentosukat ja/tai legginsit. Ja näitä kerroksia sitten lennon mittaan kuoritaan pois niin, että perillä ollaan ihanassa vilpoisessa kesäisessä mekossa valmiina rentouttavaan trooppiseen lomaan!
Tässä asiassa ei kyllä tasa-arvo toteudu - miesparkojen on käytännössä pakko sonnustautua jonkin sortin housuihin, kestää vyön tai housunkauluksen kiristely pitkään istuessa ja mahdollisen turvotuksen iskiessä ja perillä sitten joko hikoilla niissä pitkissä housuissa edelleen tai keplotella niiden tilalle shortsit jossain k*sisella vessan lattialla. Ei käy kateeksi. Mutta huom.! Lentosukkia on saatavilla myös miehille, eikähän se veritulppariski heillä yhtään sen pienempi ole kuin naisillakaan...
Minullehan noita matkamekkoja on tietysti vuosien mittaan kertynyt kaappiin useampikin (toki käytän niitä muulloinkin kuin lentäessäni), mutta eihän se millään muotoa estä hankkimasta joka matkaa varten uutta. Tällä kertaa kaupasta lähti ihan väkisin mukaan kerrrrrrassaan hurrrrrrrmaava Desigual-tunika - joka on itse asiassa Matkamekoksi liian lyhyt mutta miljuunaan muuhun käyttötarkoitukseen, shortseihin, capreihin, farkkuihin tai tukeviin legginseihin yhdistettynä, aivan mahtava:
Niin, lähtö olisi taas ihan kohta käsillä meilläkin. Mieli vain ei voisi pahemmin pohjamudissa olla. Nimittäin mikäänhän ei tuhoa matkafiilistä yhtä tehokkaasti kuin pienen rakkaan sairastuminen.
Koiran kuono turposi viime viikon lopulla. Uskoin sen saaneen allergisen reaktion jostain syömästään ja myös eläinlääkäri, jolla matkan läheisyyden vuoksi koiran varmuuden vuoksi käytin, yhtyi tähän diagnoosiin. Mutta turvotuspa ei laskenutkaan omia aikojaan ja lisäksi kuonolle nousi vielä märkivä rakkulakin. Joten ei kun takaisin tohtorin pöydälle. Eläinlääkäri ei osannut äkkiseltään sanoa, mikä oireet on aiheuttanut, mutta koska meidän matkamme ja koiran hoitolareissu tosiaan on niin lähellä, hän päätti lääkitä koiraa sekä antibiootilla bakteeritulehduksen varalta että kortisonilla autoimmuunivaivan kukistamiseksi. Molemmat lääkkeet annettiin pitkäkestoisina pistoksina, ja eläinlääkäri vakuutti, että koira olisi tuota pikaa oireeton ja voisimme aivan huoletta lähteä matkaamme. Koira olisi hyvissä käsissä koirahoitolassa; hän tietää sen hyväksi paikaksi, ovatpa hänen omatkin koiransa olleet siellä joskus hoidossa. Todennäköisin syy oireisiin on bakteeritulehdus, ja huonoinkin skenaario on sellainen ihosairaus, joka reagoi kortisonihoitoon erittäin hyvin ja menee yleensä remissioon eli oireettomaan tilaan vuosiksi, mahdollisesti jopa koiran loppuiäksi, ja tämän huonoimman vaihtoehdon todennäköisyys on sitä paitsi vain viiden prosentin luokkaa.
Kaiken tämän eläinlääkäri selitti hyvin perusteellisesti, kunnes hän ykskaks pysähtyi katsomaan minua ja totesi: "Suurin riski tässä näyttäisi tällä hetkellä olevan se, oletko sä kykenevä ajamaan autoa takaisin kotiin - sähän olet valahtanut aivan kalpeaksi ja täriset holtittomasti!" Niin, en tainnut muistaa mainita olevani diagnosoitu hypokondrikko ja erittäin hyvä myös projisoimaan luulosairaus-ahdistustani...
Kieltämättä eläinlääkäri tuntuisi kyllä olleen oikeassa; koiran kuono on nyt jo oikein hyvän näköinen, turvotus on poissa ja "finnikin" hiipumassa hyvää vauhtia. Mutta silti. Kun sydäntäni riipii muutenkin jättää pientä silmäterääni yhtään mihinkään hoitoon, saati sitten tällaisessa tilanteessa.
Haluaisiko joku lähteä puolestani matkalle? Voin antaa mekonkin lainaan, jos satutaan olemaan samankokoisia.
4 kommenttia:
Nyt rauhoitu. Jos eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että hoitola on hyvä, niin osaahan ne nyt tuollaisen vahtia. Varsinkin kun varmaan et jätä kertomatta mitä koitalla on meneillään.
Kiitos kovasti rauhoittelusta, Zepa! Kyllähän kaikki tuo järjellä onkin ihan selvää, mutta kun kyseessä on oma pikku kullannuppu niin järjen ääni tuppaa hukkua hallitsemattomien hädän tunteiden alle. Eikä asiaa yhtään auta se, että tuttavillamme on ihan tuoreeltaan hyvin ikäviä kokemuksia hieman vastaavankaltaisesta tilanteesta (toivon, että nämä nimenomaiset tuttavat eivä satu lukemaan tätä nimenomaista blogikirjoitusta tai jos sattuvatkin niin se ei nosta enää yhtään uusia, ylimääräisiä surun tunteita heillä pintaan!).
Mutta joo, tietenkin selitän hoitolassa perin juurin, mikä koiran tilanne on, ja myös eläinlääkäri lupasi, että hänelle saa hoitolasta tarvittaessa soittaa. Lisäksi yritän pitää mielessä, että pahimmassakaan tapauksessa (siinä sangen epätodennäköisessä)ei ole kyse taudista, johon koira akuutisti kuolisi.
Mutta kun silti. Yhyy ja ägägää!
Tuo oli kyllä totta, mitä kirjoitit tuosta epätasa-arvosta miehen ja naisen pukeutumisessa. Olen mies. Jalka ongelmista johtuen kokeilin erilaisia tukisukkia. Lopulta ainoa vaihtoehto joka todella auttaa reiden kipeytymiseen on tukisukkahousut. Juuri kivan miehekäs vaihtoehto, tosin yksi myyjä totesi, että ei naisetkaan niitä mitenkään naisellisena vaihtoehtona pidä. Talvellahan ne ei edes ole ongelma, kun ovat oikeastaan ihan mukava lisälämmike housujen alla. Mutta kiva on lämpöisenä kesäpäivänä lähteä käymään esim, jossain messuilla, joilla seisoskelusta ei tule mitään ilman tukisukkahousuja tai purkillista särkylääkkeitä. Aamulla kun vetäsee jalkaansa paksut (vähintään 70 den) tukisukkahousut, pitkät housut ja sukat. Päivän kun viettää nuo jalassa automatkat ja lämpimässä messuhallissa, niin on melkoisen hikinen olo illalla. Kuitenkin nuo ovat melkoisesti terveellisempi vaihtoehto kuin se purkillinen särkylääkettä. Muutaman kerran olen tehnyt senkin, että automatkan ajaksi olen vaihtanut shorsit jalkaan. Shortsit on ihan hyvä vaihtoehto, mutta hieman meinasi hävettää kun pakko oli käydä tankkaamassa autoa.
Totta, useimmat naisetkin pitävät sukkahousuja viheliäisinä kiusankappaleina, mutta monissa tilanteissa niistä on kyllä suuresti hyötyä. Nykyäänhän on urheilutekstiilipuolella kaikenlaista kompressiokampetta, löytyisiköhän sieltä toimivaa vaihtoehtoa tukisukkiksille, esim. pyöräilyshortseja?
(Minulla on perusperiaatteena, että en noteeraa nimettömiä kommentteja mitenkään, mutta tämä anonyymi onnistui suuresti ilahduttamaan minua asiallisella ja mielenkiintoisella kommentillaan, kiitos siitä!)
Lähetä kommentti