Oletus ei ole tiedon väärtti (arvaus voi ollakin)

Kun taannoin listasin asioita, jotka tekisivät minusta vielä paremman version itsestäni, yksi kohta oli "oleta vähemmän, kommunikoi enemmän". Olettaminen on kieltämättä minulle melkoinen helmasynti. En jaksa viitsiä vaivautua ottamaan asioista selvää, koska uskon olevani niistä suunnilleen riittävän hyvin selvillä, ja toimin sitten tämän olettamukseni mukaisesti.

En nyt edes aloita siitä aiheesta, miten hyvää tämä taipumus tekee parisuhteelle. Sen sijaan kerron parikin käytännön esimerkkiä viime päiviltä.

Poika osallistui tänäkin vuonna koulunsa hiihtokilpailuihin. Kaivoin hänen hiihtokamppeensa varaston uumenista esiin ihan tätä tarkoitusta varten (omiani olinkin jo käyttänyt pariin kertaan, voitteko uskoa!). Muistin kyllä, että pojan toinen sauva rikkoutui viime talvena yhteisellä lenkillämme (tarkalleen ottaen minä rikoin sen ihan omin käsin, kun yritin säätää sitä lenkkiä ja jotenkin sainkin runnottua siitä sen muovisen lukitusmekanismin ihan säpäleiksi), mutta muksu vakuutti, että voisi kyllä sen yhden kilpailun hiihtää vähän huonolenkkiselläkin sauvalla, joten en sitten siihen hätään lähtenyt uusia sauvoja ostamaan.

No kuinka ollakaan, tuo ihmelapsi rikkinäisine sauvoineen meni ja voitti sen kisan. Lupasin ilomielin lähteä hänen kanssaan hieman treenailemaan koulujenvälisiä varten. Meillä olikin tosi kiva yhteinen hiihtolenkki, ja ilokseni huomasin lapsen hiihtotekniikankin parantuneen huimasti - siinä on muuten yksi asia, jota en lakkaa ihmettelemästä: kuinka tuo liikuntaihme voikin niin käsittämättömän nopeasti kehittyä lajeissa, joita hän ei edes yhtään harjoittele?!? - mutta poika vain valitteli kätensä kovasti kipeytyvän, kun sauvasta piti pitää ihme otteella kiinni.

Palattuamme kävimme kotona miähen kanssa seuraavanlaisen keskustelun:

Minä: Kun menette tänään kauppakeskukseen pojan ensi kesän futisasuja sovittamaan, niin ostakaapa samalla sille ne uudet suksisauvat! Kyllä nuo vanhat ovat niin pahasti rikki, ettei niillä kannata hiihtää.
Miäs: Eikö sille viime talvena ostettu uudet niiden rikkoutuneiden tilalle?
Minä: No ei ostettu. Minähän se olen tässä perheessä hiihtovälinevastaavana toiminut, ja muistaisin kai jos olisin ostanut uudet sauvat. Ja sitä paitsi minähän ne sukset sieltä varastosta otin enkä nähnyt mitään muita sauvoja kuin nuo yhdet.

Miäs ei sanonut mitään mutta pistäytyi sinne varastoon. Ja palasi sieltä noin puolen minuutin kuluttua kädessään täysin iskemättömät lapsen suksisauvat, hintalappukin vielä kiinni.

Että lapseni on sitten hiihtänyt muutamankin lenkin, mukaan lukien yhden kilpailun, rikkinäisillä sauvoilla ihan vain siksi, koska meikämamma oletti, ettei ehjiä ole... Voi tähtiäiteyttä taas!

Toinen esimerkki on monella tapaa opettavainen tarina, ei pelkästään olettamisesta vaan myös yleisestä paheksunnasta ja liian herkästä tuomitsemisesta. Olimme miähen kanssa lounaalla kauppakeskuksessa. Pizzoja odotellessa katselin ympärilleni ja kiinnitin huomioni lähistöllä olevaan tiskiin, jolla selvästikin esiteltiin/kaupiteltiin jotain, mitä lie, puhelinliittymiä, lehtitilauksia tai vaikka sähkösopimuksia, mitä tuollaisilla ständeillä nyt yleensä on tapana tyrkyttää; sen verran tiskin ympärillä oli henkilökuntaa ja ohikulkijoita, etten nähnyt, minkä firman piste se oli. Närkästyneenä panin merkille, kuinka tiskin "feissarit" ottivat kohteikseen yksinomaan ikäihmisiä. Tuohtuneena meinasin juuri ruveta miähelle puhisemaan, kuinka härskiä on kohdentaa yhtään minkäänlaista väkisinmyyntiä nimenomaan vanhempiin ihmisiin, joilla usein on vähänlaisesti varoja tuhlattavanaan mutta vastaavasti ehkä hieman tavallista suurempi taipumus hellämielisyyteen vakuuttavan myyjän edessä. Hrmph... Onnekseni en ehtinyt kovinkaan suureen ääneen ryhtyä aiheesta keuhkoamaan, ennen kuin väki pöydän ympärillä harveni sen verran, että näin, mitä siinä oltiin esittelemässä: paikallisia senioripalveluja.

Justiinsa. Ettei vain olisi luontainen vastenmielisyyteni kaikkea mahdollista väkisinmyyntiä kohtaan hieman vauhdittanut olettamuksen syntyä... No eipä siitä tällä kertaa seurannut muuta kuin suhteellisen makeat naurut itselleni. Ja pizzakin oli ihan hyvää.

Sitten vielä siihen otsikossakin mainittuun arvaus-osioon.

Jos puolisosi kysyisi sinulta: "Mennäänkö ensi kesänä kahdestaan kaupunkilomalle? Minkä kaupungin haluaisit nähdä?" niin mitä vastaisit? Arvaapa, mitä minä vastasin! Ensimmäisenä vastanneelle on luvassa suuri kunnia olla tämän blogin tasan 800. kommentoija! Ja vastauksen lupaan paljastaa seuraavassa postauksessa. Tai ehkä ainakin joskus.

P.S. Te lukijat, jotka sukulaisuussuhteen perusteella tiedätte jo vastauksen, ette saa osallistua arvaukseen ;)