sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Viikko 9

Poika on ollut koulussa kaksi päivää. Olemme kaikki edelleen hengissä. Myös poika, vaikka hänellä onkin nyt huomattavasti kohonnut riski joutua liikenneonnettomuuteen koulumatkalla.

Me saamme mitä todennäköisimmin poikkeusluvalla hiippailla oikein kustannuspaikan työhuoneisiimme valintakokeisiin kuuluvia etähaastatteluja tekemään. Näin on tarkoitus varmistaa, ettei heikko verkkoyhteys tai kodin taustamelu ainakaan pilaa haastattelua. Voijee. Sosiaalitilat pysyvät silti teljettyinä, eli työmaaeväiksi ostamani pikapuurot eivät edelleenkään pääse käyttöön. Näin ollen päätinkin tehdä niistä kauralastuja. Minulla oli korvapuustin makuista pikapuuroa, joten siitä syntyi sitten korvapuustikauralastuja. Ne oikeasti maistuvat sekä korvapuustille että kauralastulle - ja huomattavasti paremmalle kuin pikapuuro.

Erään opiskelijan kanssa keskustellessani mainitsin, että olen paisunut kuin pullataikina tämän koronteenin aikana. Opiskelija ihmetteli, kuinka se on mahdollista, kun kuitenkin edelleen teen tiukkaa liikuntatreeniä lähes joka päivä. Edellisessä kappaleessa on vastaus tähän kysymykseen.

Noinniinku yleisesti fiilis on kuin Linnunradan käsikirja liftareille -tarinan Marvinilla:

Post your favorite Hitchhiker's Guide to the Galaxy Quotes here. I ...




Päässä soi tämä:


(jos alkuvaiheen Apulanta ei kolahda, voit katsoa pelkät sanat).

Ei mulla muuta.

5 kommenttia:

Hirnakka kirjoitti...

Mua ei koronteenit isommin ahdista, ehkä eniten v-tuttaa muutama keväälle ja kesälle suunnitellun aktion peruuntuminen. Mutta eipä sinne Carmenin ensi-iltaan kukaan muukaan pääse ennen heinäkuuta 2021 joten vahinko on kaikille sama. Edes siitä pitää lohtua repiä.

Iloa ja valoa ja kevään lämpöä viikkoosi !

Careliana kirjoitti...

Oi, ihanaa että kommentoit, se ilahduttaa suuresti!

Meiltä peruuntuu mm. yksi jalkapallon EM-kisapeli, yksi maailmanympärimatka, Sunrise Avenuen jäähyväiskeikka, Lauri Tähkän stadionkeikka, mitä näitä pikkujuttuja nyt onkaan... ja tilalle on tarjolla Netflixiä ja omaa takapihaa.

Joten kiitos toivotuksista, yritys on kyllä kova mutta ei oikein meinaa enää jaksaa sitä iloa ja valoa nähdä.

marikan polut kirjoitti...

Ei onnistu kotitreenaaminen minulta, mutta nakosteluun olen sortunut. Minä! Minä joka en yleensä syö karkkia, en suklaata, en mitään muuta kuin pähkinöitä. Ja kyllä näkyy nakostelu. Ja tuntuu :(

Meiltä ei onneksi peruuntunut juuri muuta kuin hataroita unelmia, ei mitään valmiiksi suunniteltua, saati hankittua. Voin ihan hyvin maata parvekkeen lattialla kintut oikoisenaan ja haaveilla edelleen.

Uskon että v-hatuttaa.

- S - kirjoitti...

Komppaan Marikaa, kyllä on napostelu lisääntynyt, erityisesti karkin! Ja minäkin olen normaalielämässä hyvin vähän karkkia syövä, vaikka lihava olenkin. Farkku kiristää kivasti kun sen jalkaansa kiskaisee viikottaiselle kauppareissulle. Ja minähän olen muutenkin maailman huonoin treenaaja ja liikunnan harrastaja. Ainoastaan kävelylenkit kuuluvat repertuariini.

Kyllä, 10. viikko käynnistyi ja kyllä ketuttaa. Kotona ollaan töissä, lomalla, vapaa-ajalla...
Meiltä peruuntui Uudenmaan saarron aikaan Lapin reissu. Kesälomareissun lentoja olemme toiveikkaana siirtäneet eteenpäin, mutta saapa nähdä kuinka käy. Lisäksi ravintoloiden sulkeminen vei mennessään useamman pöytävarauksen...

Vaikka olenkin oikeasti kotona viihtyvää sorttia niin rajansa kaikella. Omaksi riemuksi istutin kesäkukat, joita voin sitten siirrellä sisään ja ulos kulloisenkin säätilanteen mukaan, että on edes jotain tekemistä.

Careliana kirjoitti...

Oi että, suorastaan kommenttitulva! Tämä on parasta, mitä minulle on tapahtunut, ehh, kymmeneen viikkoon... <3 <3 <3

Minäkään en ole mikään suuri makean ystävä enkä varsinkaan mikään sokerileipuri (suolaa ja rasvaa -aiheisia paheita sen sijaan riittää), mutta tämä loputon pitkästymä on ajanut minut yhä useammin vispilän varteen. Ja kun jotain tekee niin tuleehan se sitten ihan kiitettävän hyvällä halulla syötyäkin.

Ne meidän tuhoutuneet suunnitelmamme toki ovat sellaista elämän luksusta, ylimääräistä ihanuutta, joten vähän on sellaistakin fiilistä yleisessä ilmapiirissä, että ei sellaisen peruuntumisesta oikein edes saisi olla pahoillaan. Olemmehan kuitenkin yleisesti ottaen kovin onnekkaita, kun sekä minun että miähen työ (myös palkanmaksu!) on jatkunut ihan normaalisti, ei ole perussairauksia tai muita vaivoja eikä kukaan läheisemme ole myöskään kohdannut vakavia seuraamuksia tilanteen takia. Mutta sehän oikeastaan vain v-hatuttaa entistä enemmän, ettei muka saisi edes olla pahoillaan.

Tämän päivän lehdessä oli mielenkiintoinen juttu psykoterapeutista, jonka perusajatus on: "Mitä ikinä tapahtuukin, kukaan ei voi viedä sinulta oikeutta tunteisiisi ja tuntemuksiisi!" Tähän tukeudun ja totean, että kyllä vain v-hatuttaa.