Työaikakirjanpitoon toki täytyi merkitä heinäkuu lomaksi, mutta eivätpä ne työaikakirjaukset muutenkaan todellisuuden kanssa kovin läheisissä tekemisissä ole. Tekemisestähän ei puutetta ole: on kirjoitettavana yksi akateeminen artikkeli, yksi artikkeli ammattijulkaisuun, yksi verkkosivusto ja pari projektiblogijuttua. Niin ja yksi pieni väitöskirja tietenkin. Lisäksi teen oman firman piikkiin toimeksiantoja minkä ehdin.
Touhustelin tasaiseen tahtiin, tein paljon ajatustyötä ja jonkin verran kirjoitustyötä. Teinpä pari päivää raivopäistä siivoustyötäkin, kun tuli vieraita. Kuvottavaa puuhaa, mutta onhan se kieltämättä kiva, kun on ihan siistiä. Ja erityisen kiva on, kun käy vieraita. Ryhdyin haaveilemaan sellaisista vanhoista kunnon illalliskutsuista: kolme ruokalajia, kankaiset lautasliinat ja viinilasit taiteen sääntöjen mukaisessa rivissä. Toivottavasti saan aikaiseksi toteuttaa tämän haaveeni ennen kuin hysteria lukitsee meidät kaikki taas omiin poteroihimme!
Sitten havahduin siihen, että vatsaani jomotti. Oli jomottanut jo jonkin aikaa. Ei se varsinaisesti kipeä ollut eikä oireillut mitenkään, ei varsinkaan niin, että olisi elämää jotenkin haitannut. Mutta ei ihan normaaliltakaan tuntunut. Eräänä iltana unta odotellessa tulin ajatelleeksi sitä vuosien takaista tilannetta, kun minulla viimeksi oli epämääräisiä vatsaoireita. Ja varsinkin stiä, mikä niiden aiheuttajaksi lopulta paljastui: työuupumus. Silloin ne oireet kaikkosivat parin viikon levolla. Mietin hiljaa mielessäni, pitäisikö minun sittenkin ottaa pieni irtiotto työstä. Edes viikko.
Kun seuraavana aamuna heräsin, vatsaani ei jomottanut enää.
Miäs totesi, että olen ainoa hänen tuntemansa ihminen, joka saa lomalla burn outin. No ehkä olen vähän rentoutumisrajoitteinen... Mutta ainakin tunnistan rajoitteeni, onhan sekin jo jotain.
Kun nyt kerran oikein lomailemaan ratkesin, innostuin suunnittelemaan oikein lomamatkaa. Kotimaan matkailu ei kyllä ole minun juttuni sekään, mutta on yksi kohde, joka vetää minua puoleensa: Ähtärin eläinpuisto. Blogia pidempään seuranneet tietävätkin, että olen ehkä maailman ensteksi suurin pandafani. Olen lukenut, että Lumi ja Pyry joudutaan ehkä palauttamaan Kiinaan, koska Ähtärillä ei ole varaa pitää niitä. Kiitos vain pandemiahysterialle tästäkin. No päätinpä ainakin kantaa korteni kekoon, jotta saisimme pitää pandamme.
Valitsimme eläinpuistopäiväksi mahdollisimman kauniin ja aurinkoisen päivän. Muuten hyvä idea, mutta samaan oli päätynyt aika moni muukin. Ruuhkaa siis oli, mutta sehän oli puiston kannalta vain hyvä asia, joten päätin olla ärsyyntymättä. Jossain vaiheessa tajusin, että me olimme miähen kanssa todennäköisesti koko puistossa ainoa seurue, johon ei kuulunut yhtään alle kouluikäistä. Oho. No mutta minä koen silti kuuluvani kohderyhmään. Koska siellä on pandoja. Pandojaaaahhh.
Tietenkin kävimme samalla reissulla myös Tuurin Kyläkaupassa. Eihän se nykyisellään edes mitenkään erityisen edullinen ostospaikka ole, mutta tein silti ihan kivoja löytöjä, esimerkiksi pari jumppatoppia ja olkkariin uuden kattolampun. Ja kyllä, sielläkin oli pari muuta meidän lisäksemme. Käytävät olivat tungoksesta tukossa ja ruokaravintolassa sai jo pelkkää sisään pääsyä jonottaa kolme varttia. Jotenkin silti nautin olostani siellä. Kaikessa pompöösissä mauttomuudessaan paikka kuitenkin pitää hyvin oman linjansa. Sen lähemmäs turistifiilistä tuskin lähiaikoina on pääsemistä.
Nyt lomaviikkoni on lusittu. Perheen miesväki puolestaan lähti juuri ihka oikealle lomamatkalle, pohjoiseen kalastamaan. Minä saan siis kaikessa rauhassa palata töideni pariin. Kai tämä kesä kohta loppuu ja opetus taas alkaa. Tosin eihän sitäkään saa tehdä normaalisti, koska pandemiahysteria. Epäloman jälkeen epätyötä.
Vatsaa ei enää koske, mutta päähän ottaa edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti