sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Tiikereitä ja raitoja

Kuten olen pariinkin otteeseen jo maininnut, olen huomannut olevani moniin ystäviini verrattuna sangen organisatorinen ja suunnittelunhaluinen (joku voisi ihan selvällä suomen kielellä sanoa että tiukkapipoinen) tyyppi. Asia on alkanut jossain määrin vaivata minua (ja kyllä, tiedostan että pelkästään minua!), ja ajattelinkin nyt sitten kokeilla sellaista hivenen rennompaa lähestymistapaa. Viikonloppureissun lähestyessä en suinkaan pakannutkaan tavaroita monta päivää etukäteen enkä muutenkaan pannut tikkua ristiin koko lähdön eteen yhtään etuajassa. Lähtöä edeltävänä päivänä päätin, että eipä nyt sitten stressata, ehtiihän sitä pakata ja siivota ja työt tehdä ja laskut lähettää huomennakin ennen lähtöä. Niinpä lähdin jumppaan kun kerta oli se kiva jumppa, missä on Lauri Tähkää ja Linkin Parkia, jumpan päälle saunoin kaikessa rauhassa ja sitten lösähdin sohvalle katselemaan Teho-osastoa. Tehiksen jälkeen harkitsin silittäväni reissugarderoobiin hameen, mutta koska silityslauta on näköjään jumissa naulakkokaapissa äidin paperisontaa sisältävän jättimäisen pahvilaatikon takana, luovuin suunnitelmasta ja päätin ottaa taas vaihteeksi farkut. Kiristeli kieltämättä aika lailla jo leukaperissä.

Seuraavana aamuna sitten totesin, että vaikka ennakkovalmistelujen suhteen olinkin oikein urheasti leikkinyt joustavaa, niin pitkälle en sentään voinut ainakaan näin ensikokeilulla vielä mennä, että olisin suostunut jättämään kämpän sotkuiseksi. Reissussa rähjääntyy aina sen verran, että rähjäistä kotia ei ainakaan halua heti palattuaan katsella! Joten siiinä sitten pakkailin pakaaseja, manasin kun ei ollut mitään kivaa päällepantavaa kun jäi se silitysrupeama rupeamatta, puunasin vessaa, imuroin, hikoilin, raivosin ja kirosin kun inhoan imuroimista, laitoin ruokaa, valikoin CD-levyjä matkan ratoksi... ja joka välissä yritin viihdyttää kärsimättömänä odottelevaa lapsukaista ja rauhoitella pakkaamisesta hysterian partaalle hermostunutta koiraa. Lopulta kyllä sain kuin sainkin kaiken tarpeellisen tehtyä ja totesin, että näköjään näinkin voi elää, siis ainakin säilyy hengissä. Mutta kipeää se tekee. Sieluun vähintään jos ei muualle. Ei ole minun juttuni, ei. Jokohan alkaisin itsekin uskoa sen.

Ei tiikeri raidoistaan pääse, ja minun raitani muodostuvat hallitusta, suunnitelmallisesta elämästä. Ei minun kanssani yhtään boheemimpi tyyppi pystyisi elämään päivääkään, ainakaan hulluksi tulematta. Mutta onneksi miäheni onkin samaa maata. Tai itse asiassa väittäisin, että vielä astetta pahempi - jopa minun näkövinkkelistäni katsottuna tulee aina välillä etsimättä mieleen sana "kontrollifriikki"... Olenkin yrittänyt armastani viime aikoina vähän kouluttaa luottamaan muidenkin järjenjuoksuun ja toimintakykyyn: mitä jos sittenkin olisi olemassa edes häviävän pieni mahdollisuus, että joku muukin (kuten nyt vaikka minä) tuntee yleisimmin käytettyjä peruslukuja, sanoja ja käsitteitä sen verran, että suoriutuu pienimuotoisesta aikataulutuksesta ja pystyy laatimaan yksinkertaisia toimintasuunnitelmia..?

Tämän kaiken jälkeen katsoin sitten asiakseni kuitenkin todistaa, että näin ei ole näreet. Ainakaan minun kohdallani.

Olimme sopineet lähtevämme matkaan klo 12. Ja meidän perheessä tuo tarkoittaa, että matkaan lähdetään klo 12.00, ei esim. klo 12.02. Minusta tämä on siis pelkästään positiivinen seikka, eipä mene aikaa hukkaan keneltäkään kun pystyy oman toimintansa mukauttamaan sovittuun aikatauluun. Mutta jostain käsittämättömästä syystä minä sain kuitenkin päähäni laittaa astianpesukoneen pyörimään klo 11.15; kuvittelin, että ohjelma kestää tunteroisen ja siitä se viimeinen vartti on kuivausta, jonka voi tässä tapauksessa skipatakin. Niin, olen käyttänyt tuota astianpesukonetta vasta nelisen vuotta, ja näinkin hyvin olen jo perillä sen toiminta-ajoista...

Jepujee. Lopulta, kolme varttia suunniteltua myöhemmin, automme lipui parkkipaikalta liikkeelle. Miäs jupisi vieressäni, että olisihan hänellä ollut palavereja, mutta hän perui ne kun luuli, että lähdetään kahdeltatoista. Takapenkillä poika lällätti täyteen ääneen: "Äiti munasi, äiti munasi, taas äiti munasi!" Minä paruin. Ja sotkin siinä sitten vielä valkoiset housunikin ripsivärikyyneliin. Vitutti vielä vähän enemmän.

Mutta niin sitä vain kuitenkin tehtiin, riemukasta matkaa iloiseen Itä-Suomeen. Aikani kuluksi laskin, kuinka monta kertaa takapenkiltä kuuluu "Milloin me ollaan perillä?" - tulokseksi tuli 29 eli keskimäärin kerran kymmenessä kilometrissä. Ei pahakaan.

Ja kaikesta huolimatta lopulta pääsimme kuin pääsimmekin määränpäähämme. Ja kun sitten pulahdimme lämpimään altaaseen, ei tarvinnut kuin kerran vilkaista lapsen rajattomasta riemusta ja onnesta säkenöiviä kasvoja, kun kaikki vastoinkäymiset olivat poispyyhkäistyt.

Toki viikonloppuun mahtui myös hiusten raastamista, raivoisia karjahduksia, kiristystä, uhkailua ja lahjontaa riehakkaan pojanviikarin kanssa. Ja paluumatkalla löytyi pahaksi onneksi lasten elokuvamusiikki-CD:ltä se Pikku Kanasesta tuttu Taas munasin -biisi, jota piti sitten kuunnella repeatilla valehtelematta parikymmentä kertaa. Mutta kyllä se loppujen lopuksi sen arvoista oli. Jo pelkästään niiden säihkyvien lapsensilmien ansiosta. Ja ehkäpä äitikin oppi taas jotain itsestään (no astianpesukoneesta ainakin jos ei muuta)...

3 kommenttia:

Lappis kirjoitti...

Mä ainakin rakastan sua just tuollaisilla raidoilla. "Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt olet..."

sten kirjoitti...

mä ainakin kyllä ihailen sua. :)

Tanja A kirjoitti...

Mä arvostan kanssa ihmisiä, joilla pysyy hommat hallussa...ja ennen kaikkea pysyy aikataulussa. Kerrankos pesukone sotkee suunnitelmat, mutta jos 99% on ajoissa se on hienoa.
Mun lähipiirissä on ikävä kyllä paljon ihmisiä, jotka sanovat tulevansa kylään neljän aikaan ja sitten tulevat puoli kuusi. Mun mielestä neljän aikaan on ennen puolta viittä mutta vähintään viideltä pitäs tulla. Itse olen tuollaista luvattuani paikalla lasten kanssakin yleensä viimeistään 16.05, ilman lapsia ainakin 15.55, joten joudun usein loppumatkasta hidastelemaan, että en ole liian aikaisin paikalla.